Seuraavassa poimintoja niistä kyläläisistä, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet mieliin, mutta heistä ei ole toistaiseksi kirjoitettu pidempiä elämänkertoja.

Koonnut Rainer Salo

---

Katri Sipari (17.7.1911-24.7.2006), o.s. Luukkainen. Katrilla oli kaksi tytärtä, Hertta ja Meeri. Katrin mies oli Neuvostoliiton armeijassa ja jäi Venäjälle Katrin lähdettyä tyttärineen Inkerinmaalta Suomeen. Tuolloin oli sota-aika. Katri tuli lasten kanssa rintamalinjojen läpi henkensä riskeeraten. Mies otti myöhemmin Neuvostoliitossa uuden vaimon. Katri oli aluksi Koskenmaan sahalla töissä ja myös asui siellä. Myöhemmin hän osti neljäntienristeyksestä Raitalan Niilon rakentaman mökin. Niilo itse asui mökissään vain puolivuotta ja muutti sitten Helsinkiin. Talo on ainoa Koskenmaantien neljäntienristeyksessä, sen länsipuolella.

Lähteet: Olavi Jaakkola, Ossi Etuaro, Kalevi Salo

 

Siparin lisäksi myös Kotsalaisen perhe pakeni sodan jaloista Suomeen. Äiti ja poika Leo (s.1941) sekä aikuinen tytär lapsensa kanssa, tulivat Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Leo oli tuolloin alle vuoden ikäinen. Perheen vanhin poika oli jo aiemmin lähtenyt Kanadaan. Kotsalaiset asuivat yläkassulla.

Lähteet: Tauno Helin, Kalevi Salo, Raila Finnilä

 

Hjalmar ja Maiju Turunen. Hjalmar oli Myllykylän koulun pitkäaikainen opettaja, ja Maiju (Hjalmarin 2.vaimo) opetti tyttöjen käsitöitä, vaikka ei ollut varsinainen opettaja. Hjalmari oli siinä mielessä edistyksellinen opettaja, että opetti sukupuolivalistustakin jo 1930 ja 40 -luvuilla. Turuset asuivat neljäntienristeyksessä, tien itäpuolella ensimmäisessä talossa, vastapäätä Siparin Katria. Heillä oli omien lasten lisäksi kasvattilapsena Hälisen Raimo. Eläkepäivinään Maiju valmisteli kotitarpeisiin riisiviinaa. Hjalmarin tyttären poika Reijo ”Bobi” Turunen asui perheineen neljäntienristeyksestä viidennessä talossa vasemmalla Jokelan suuntaan mentäessä. Reijon vaimo Terttu oli kylän postinjakaja 70 ja 80-luvuilla. Lapset: Pia, Tea, Kai, Jari ja Terho.

Lähteet: Kalevi Salo

 

Henrik ”Heikki”(s.7.3.1877) ja Emma (2.8.1867) Forsten. Heikki oli lumppuri ja kauppuri. Hän haki kaikenlaista tavaraa Helsingistä ja myi ne täällä kylällä ja Jokelassa. Forstenit asuivat nykyisen Lehtimäentien pohjoispuolella, Kaukastentien varrella, 40-luvun loppupuoliskolle. Talo oli aivan ojan pientareella. Sen navettarakennus, jonka päädyssä oli lato, sijaitsi talon pohjoispuolella pääty tielle päin. Puron varressa oli pieni sauna, maakellari ja kaivo. Sauna paloi maantasalle 6.5.1929, mutta rakennettiin uudestaan samalle paikalle. Saunan palossa tuhoutui 100 kg palvilihaa. Forstenien mukaan on nimetty ”Heikinsuora” ja ”Emmanmäki”. Näistä Emmanmäki oli Kaukastentiessä puron kohdalla oleva notkelma, joka tasattiin Lehtimäentien rakentamisen yhteydessä. Heikinsuora alkaa Emmanmäestä ja jatkuu Ali-Myllylle asti.

Forstenien jälkeen talossa asui Anttilan Alma ja Onni. He olivat Forstenin Emman siskon lapsia eli Elina (s.6.6.1878) ja Johan Rikhard (s.2.6.1871) Anttilan neljästä lapsesta keskimmäiset sisarukset: Aina Elisa (s.11.3.1905), Alma Alina (s.22.2.1906), Onni Aksel (s.11.11.1910) ja Lempi Emilia (s.25.12.1911). Alma oli taidemaalari, joka toi työnsä esille vasta muutettuaan vanhuuden päiviksi Paavolan vanhainkotiin vuonna 1984. Alma maalasi teoksensa hyvin pikkutarkasti. Jokainen ruohonkorsi tai puvun yksityiskohta erottui maalauksista. Alma sanoikin: ”En minä ymmärrä sellaisia taiteilijoita, jotka vaan hutaisee jotain”. Alma olisi halunnut päästä nuorena tyttönä taidetta opiskelemaan, mutta köyhänä torpan tyttönä joutui menemään vanutehtaalle töihin. Palkka oli pieni ja työpäivät pitkiä, mutta aina löytyi aikaa maalaamiselle ja ompelemiselle. Äitikin tuumasi, että ”hermos menee kun aina maalaat”. Vanutehtaalta sai palkkaa kaksi markkaa tunnilta. Heti työpaikan saatuaan Alma osti Helsingistä kauniin ja kalliin Aino- puvun suurine Kalevala koruineen. ”Minä tilasin sen puvun Helsingistä saakka, ja arvaa oliko siinä paljon maksamista”. Almalla oli jatkuva migreeni. Hän helpotti oloaan pitämällä kivipussia päänsä päällä. Alinna päässä oli huivi, sen päällä kankainen kivipussi, ja nämä oli ruskean huopahatun alla. Tämä kerrospäähine oli sitten sidottu pysymään päässä valkealla huivilla. Leuan alla oli kaksi tukevaa solmua.

Onni oli puolestaan eräänlainen keksijä. Hän rakensi kokopuisen polkupyörän, jossa ei ollut yhtään metalliosaa. Rakensipa Onni lentokoneenkin pihalatoon. Lento-ominaisuuksia ei koskaan päästy testaamaan, sillä konetta ei olisi saatu ladosta ulos purkamatta ensin koko seinää. Onni oli myös kylän polkupyörien korjaaja. Anttilat muuttivat ennen 60-luvun puoltaväliä kotipaikkaansa, Haapasaarentien varteen ja tämä Kaukasten talo jäi tyhjilleen.

Lähteet: Oskari Salo, Reino Salo, Matti Koskela, Jaakko Finnilä, Hyvinkään Uutiset 25.9.1985, Ossi Etuaro, Onni Etuaro

 

Lauri ”Late” Lindqvist. Late kuului ennen sotia kuuluisaan kaukaslaiseen Tanssiyhtye Lappiin. Instrumentteina hänellä oli rummut ja haitari. Late työskenteli vanutehtaalla aluksi hevoskuskina. Myöhemmin hän oli kolmivuorotyössä paperikoneen käyttäjänä. Late pysähtyi jokaisen työpäivän päätteeksi kotimatkallaan Tanen kioskille juomaan ison pullon pilsneriä. Poikamiesvuosina Late asui alakassulla yläkerran huoneessa. Hän sai siitä lempinimekseen Vintti-Lauri. Late avioitui Hämäläisen Eevan kanssa, joka oli kotoisin Koskelan pikkumökistä. Hankkivat sitten mökin Tiensuusta.

Lähteet: Tauno Helin, Ossi Etuaro

 

Kosti ”Konsta” Alfredinpoika Wilenius, 10.4.1890-5.6.1952. Asui Keravanjärvellä vaimonsa Hilda Elina Vikholmin, 25.10.1895-20.7.1934, kanssa. Yhteisiä lapsia oli kuusi: Urho, Kerttu, Jaakko, Salli, Oiva ja Eero. Konsta oli Kaukasten kylän junttalaulaja, joka lauloi tahdin paalutuksissa, kun kymmeniä miehiä oli köyden päässä vetämässä junttapainoa. Konsta oli myös Koskenmaan sahalla töissä. Hänen hommiaan oli hakea Koskenmaan navetalta maito töihin tullessaan. Kerran hän sitten kaatui pyörällään Jaakkolan alamäessä, ja jalka meni poikki. Kolme kuukautta kului Helsingissä sairaalassa. Kun Konsta sitten palasi takaisin työmaalle ja haki taas totuttuun tapaan maidon Jaakkolasta, hän kaatui uudestaan samassa paikassa, ja taas meni jalka poikki.

Kun Konstalle tarjottiin hörppyä viinapullosta, niin kohteliaana miehenä Konsta ei voinut kieltäytyä vaan kysyi: ”Saanko ottaa etikettilapun alareunaan”?

Konstan ja Hildan lapsista kyläläisinä tunnetuimpia olivat Sally ”Salli” Margareta, (s.24.9.1925) ja Oiva Alfred, (s.29.5.1929). Salli avioitui 1946 Myllykylässä asuneen Sauli Ahon (Saul Abner Kallenpoika Aho, s.1.1.1919) kanssa ja saivat seitsemän lasta. Sauli oli työssä mm. Koskenmaan sahalla.  Saulin vanhemmat, Aino ja Kalle, asuivat Järvelässä työläismökissä, joka paloi. Sen jälkeen asuivat jonkin aikaa lastensa Saulin ja Bertan kanssa Savelassa, kunnes ostivat Lehtola nimisen mökin Myllykylästä, läheltä Kalkkikalliota. Myöhemmin mökin osti Jakosen Pekka ja Eija (Falk), joka oli Ahon mamman kasvattitytär. Nykyisin tontilla on Pielan uudisrakennus. Ahon Kalle oli kylän legendaarisen kulttuurimiehen, Hurmeen Haraltin veli.

Oiva avioitui vuonna 1951 naapurin tytön Vieno Mirjam Hovin (s.8.3.1933) kanssa ja saivat neljä lasta: Irma, Mirja, Eero, Esko. Oiva oli taitava hanuristi ja kylällä suosittu pelimanni. Hanuri oli ostettu tunnetulta haitarimusiikin virtuoosilta, Heikki Juseliukselta. Joskus Oivalle maistui muukin kuin soittaminen. Oiva oli nuorukaisena töissä Ollilassa koko vuoden. Nuukana sai säästöön kerättyä niin paljon rahaa, että osti kesällä polkupyörän ja gramofonin. Serkkupoika Lindroosin Lauri sanoi sitten, että nythän sinua pitää opettaa mieheksi. Niin he lähtivät viinakauppaan. Syksyllä ei sitten ollut enää polkupyörää, grammaria eikä liioin rahaakaan.

Lähteet: Kalervo Poltinoja, Kalevi Salo, Olavi Jaakkola, Oskari Salo, Jaakko Finnilä.

 

Viljo ”Ville” Leino (s.1924) jatkoi sisarensa Annin kanssa Peltola-nimisen kotitilansa pitoa vanhempiensa, Sääksmäeltä muuttaneiden Bertta ja Juho Opatus Leinon jälkeen. Tila on Haapasaaren mutkassa eli vastapäätä Nilkanojantien risteystä. Metsän reunassa näkyy vieläkin harmaita rakennuksia. Tilalla oli lampaita ja muutama lehmä. Ville kävi aikanaan Järvenpään Maamieskoulun ollen koulun priimus. Niinpä kotitilallakin Ville toimi työnjohtotehtävissä, ja Anni-sisar hoiti työt. Heinän tekoon Ville kuitenkin osallistui. Ville teroitti viikatteen ja Anni niitti. Oikeissa töissäkin Ville piipahti. Kaksi viikkoa Kaidanpään Sälehuopatehtaalla riitti. Ville kävi usein vieraisilla kylän nimismiehen, Taposen Eeron luona. Usein vierailut kestivät iltamyöhään, liiankin myöhään. Kun isäntäväki kävi yöpuulle, tuumattiin Villelle, että sammuta sitten televisio, kun lähdet. KaVon kilpailutoiminnassa Ville oli innokkaasti mukana hiihdon-, jääkiekon- ja yleisurheilun toimitsijatehtävissä. Ilmiömäisen muistinsa ansiosta Ville pystyi luettelemaan merkittävimpien urheilukisojen sijoitukset ja tulokset sekä ennätykset. Viljon ja Annan sisaruksia olivat: Eino (kaatui sodassa -41), Helena, Vappu (Nummela), Aliisa (Flink), Heta (Linqvist).        

Lähteet: Ossi Etuaro, Kalervo Poltinoja, Tauno Helin, Hanna-Leena Wejberg, Matti Matikka, Matti Nummela

 

Pekka Jakonen (s.1920) avioitui Falkin Eijan (s.1932) kanssa. He ostivat Ahon mökin (Lehtola) Myllykylästä. Mökki oli tavallaan Eijan kotimökki, sillä Eija oli Ahon mamman eli Ainon ja Kallen kasvattitytär. Pekka oli yksi kylän sotainvalideistä ja toimi Vanutehtaalla mm. yövahtina, kunnes sai kenkää viinan käytöstä. Velipoika Matti piti viereistä Hakalan tilaa. Kun Koskenmaan sahan auto oli vuonna 1949 hakemassa tukkikuormaa Keravanjärveltä, oli -20 astetta pakkasta, ja tuulilasi jäässä. Vileniuksen Jaska ajoi ja Jakosen Pekka makasi hytin katolla ja pyyhki tenurätillä tuulilasia auki.

Lähteet: Kalevi Salo, Kalervo Poltinoja, Ossi Etuaro.

 

Eino (s.1904) ja Fanny (s.1909) Salo saapuivat lastensa kanssa Myllykylän perukoille 3.8.1946. He asuivat ensin Kalalammin talossa. Vuonna 1948 valmistui oma, Kalalammin tilasta lohkaistu n. 30 hehtaarin Kotimäki-tila. Eino kertoo Hyvinkään Sanomien haastattelussa vuonna 1988:

”Minä olen syntyisin Kangasalta, mutta Längelmäen kautta tulin tänne Kaukasiin. Ja tänne olen rakentanut vuonna nelkytkuus. Eihän tässä mitään ollut. Vaihdoin Kangasalla olleen tilani tähän. Kyllähän se oli kauniilla paikalla keskellä kylää ja kalaisien järvien rannalla. Mukava oli olla, mutta meillä oli jo silloin viisi lasta: Valma (1934), Vuokko (1936), Jaakko (1937), Kalevi (1940) ja Kirsti (1943). Minä sanoin, että en minä kyllä rupee niistä piikoja ja renkiä kasvattamaan. Täytyy liikepaikalle päästä. Täällä Hyvinkäällä syntyi vielä kaksi lasta, Kaarina (1951) ja Sirkka (1955). Nehän on kovasti pärjänneet lapset täällä. Niillä on hyvät työmaat ja kasvaneet niin. Likat on kaikki kouluja käynneet ja pojista on tullut hyviä ammattimiehiä. Ne menee kovasti eteenpäin. Rientoja ei täällä ihmeemmin ole, eikä kirkkoa. Kyllä tää mukava paikka on. Tyytyväinen olen ollut. Ja jollen oliskaan, olisin menny pois. Minä olen ollu ennen nuorena miehenä seittemän vuotta Ameriikassakin, kaivoksilla töissä ja metsurina. Oikeestaan siellä olis parempi olla. Helpommin siellä olis pärjänny.”

Lähteet: Hyvinkään Uutiset 22.7.1988/Jari Kallio, Kalevi Salo

 

Olavi ”Kustu” Järvelä oli vanhin Järvelän 11 lapsisesta katraasta ja työskenteli sahalla ja metsätöissä. Kustu oli kaksi viikkoa armeijassa ja vapautettiin, koska häneltä puuttui peukalo. Koski-Sipilän puimuri oli tempaissut Kustun hanskan kitaansa. Kun Kustu sitten haki rukkasensa, hän ihmetteli, että mikäs se täällä hanskassa on. Sehän olikin peukalo.

Lähteet: Tauno Helin

 

Veikko Snellman, joka sai lempinimekseen ”Seteli” tai ”Satanen”, oli Vanutehtaalla piirtäjänä ja työhönottajana 60-luvulla. Kun työnhakija tuli kyselemään Veikolta, että olisiko töitä? Veikko vastasi: Onhan meillä töitä, mutta kaikille töille on jo tekijät. Toisessa tapauksessa muuan tehtaan pumpulienkeli tuli kyselemään tutulle naiselle töitä. Veikko sitten tiedusteli, että ”onko hyvännäköinen”? Tähän pumpulienkeli kivahti: ”Sillä perusteellako täällä töitä jaetaan”? Veikon vastaus oli napakka: ”Ei ainakaan silloin, kun sinut palkattiin”. Veikko asusteli vaimonsa kanssa omakotitaloa Heikinsuoran Myllykylän puoleisessa päässä, entisessä Lehtosen Esterin talossa. Piharakennukseen hankittiin puusorvi, jolla Veikko harrastuksekseen sorvaili kaikenlaisia tarve- ja koriste-esineitä. Koemielessä hän teki joulun alla myyntiin erän punaisia kynttilänjalkoja. Menekki yllätti Veikonkin, kun Japanista tuli tuhannen kappaleen tilaus.

Lähteet: Tauno Helin, Eino Niiranen

 

Lapsia syntyi, eikä kylässä ollut 1900- luvun alkuvuosikymmeninä kätilöitä eikä liioin kulkuvälineitä. Joka kylässä oli kuitenkin itseoppineita synnytysavustajia, joiden apu oli korvaamaton, kun h-hetki lähestyi. Näihin kotisynnytyksiin sisältyi lukuisia riskitekijöitä niin lasten kuin äitienkin kohdalla. Kaukasten lapsen päästäjä oli Savikon muori, joka asui Punasen yläkerrassa ja toimi vanutehtaan saunalla saunottajana. Myöhemmin kotisynnytyksissä avusti tehtaan sairaanhoitaja, Merisaaren Enni.

Lähteet: Ossi Etuaro

 

Ahti Saarikoski työskenteli Vanutehtaan karstamestarina. Hänen luottamustoimintaansa oli kuuluminen Vanutehtaan Osuuskaupan ja Kaukasten Voiman johtokuntiin. Ahti oli yksi kylän voimamiehistä. Hän oli KaVolaisten voimailuvalmentaja ja Juhlatalon iltamien järjestysmiesten pomo. Ahtin maine levisi yli kylän rajojen. Aina joku erehtyi aliarvioimaan rauhallisen miehen voimat. Kerran Jokelasta saapui räyhäporukka Juhlatalolle Ahtia etsimään. Saarikosket asuivat Alakasarmin eteläpäädyssä, siinä Juhlatalon vieressä. Ahti oli tuolloin kotosalla, kun Jokelan räyhääjät tulivat Tapanisen johdolla riitaa haastamaan. Ahti tuli rappusille sanomaan, että joudutte vähän aikaa odottelemaan, kun vaimo on kipeenä. Teen kotihommat ensin. Kun Ahti sitten saapui Juhlatalon pihamaalle, oli vastaanotto järjestetty eteläkulmalla kasvaneen koivun luo. Marssijärjestys oli äkkiä selvitetty. Ensimmäisen jokelalaisen Ahti heitti päänsä yli koivun runkoon ja sen jälkeen tipautteli maahan loput viisi räyhääjää. Taiston tauottua Ahti kysyi, että ”onkos teittiä enempi”, mutta vastausta ei kuulunut.           

Lähteet: Ossi Etuaro, Tauno Helin

 

Ada Juhola oli Kaukasten Juhlatalon ensimmäinen talonmies. Tyttönimeltään Agatha Ada Pohjola (s.1.2.1888 Humppila, k.26.2.1966). Adan mies oli Vilhelm Juhola (s.5.6.1876), Aapo Juholan ja Fredrika Lemmilän kahdeksasta lapsesta nuorimmainen, kuoli 15.1.1934. Perhe oli asunut Uudenkylän Kaunistossa. Miehen kuoltua Ada sekä lapset: Paavo Elias, Sakari Vilhelm, Anna-Liisa ja Toini muuttivat vastavalmistuneen Juhlatalon talonmiehen asuntoon. Ada toimi talonmiehenä vuosina 1934-47. Paavo (s.25.1.1920) palasi sotareissulta toisen jalkansa menettäneenä ollen yksi kylän sotainvalideistä. Hän sai tästä lempinimekseen Puujalka-Paavo. Paavo muutti Ojalan syytinkimökkiin ja oli mopoineen tuttu näky kylällä. Eläkeikäisenä Paavo solmi avioliiton vuonna 1984 Inkerinmaalla 5.5.1913 syntyneen Hilda Lydia Stombergin kanssa.

Lähteet: Erkki Sipilä, Kalevi Salo, Ossi Etuaro

 

Heikki Siikonen, arvostettu hyvinkääläinen rakennusmestari, on piirtänyt kaukaslaisista rakennuksista Juhlatalon, Harakan talon ja karjarakennuksen, Huhtamäen karjarakennuksen, Koskenmaan talon ja karjarakennuksen sekä Koskenmaan sahan työläisten asuinrakennuksen, joka on nyttemmin nimetty Koskenmaan kartanoksi.

Lähteet: Vilho Halmela

 

Muuan nuorimies Ohkolan kylältä oli riiuureissullaan Kaukasissa jättänyt illalla polkupyöränsä Juhlatalolle. Kaukasten pojat laskivat lipputangon alas ja pujottivat lipputangon pyörän rungon välistä ja nostivat tangon taas pystyyn. Ohkolan poika ei päässyt lähtemään kotiinsa ennen kuin vanutehtaan miehet seuraavana päivänä auttoivat lipputangon alas ja pyörä saatiin pois. Tämä tapahtui 40-luvun lopulla.

Lähteet: Ossi Etuaro

 

Insinööri Vesanto huomasi hevosen ja ajurin seisovan toimettomana. Ajuri oli Järvelän Otto, jolta Vesanto sitten kysyi, että mitäs se hevonen tuossa seisoo? Tähän Otto vastasi rauhallisesti: Seisoo, kun ei istukkaan.

Lähteet: Kalervo Poltinoja

 

Erkki Vilen oli sodan aikana radiomies. Tuli käsky rintamalle lähtöön. Erkki ajatteli, että nälkähän siellä kumminkin tulee ja latoi radiorepun täyteen vanikkaa (näkkileipää). Tykistökeskityksessä sitten pommit paukkuivat ympärillä, ja rapaa roiskui poteroon. Vileeni söi poterossa vanikkaa ja odotteli tulituksen loppumista. Kun tulitus sitten loppui, Vileeni kömpi montusta kuin ei mitään kummempaa olisi tapahtunut. Upseeri sattui näkemään tulituksen jäljiltä montusta kömpivän Vilenin ja tokaisi: ”Siinä meillä tosi mies”. Myöhemmin Vilenin Erkki totesi, että ”se oli ainoa kerta kun omatunto vähän kolkutteli”.

Vilenin Erkki oli Ritasjärvellä Lemmilän työmaalla lyönyt lekalla kiven kulmaa. Kivensiru oli lentänyt Erkin kaulaan. Erkki vaan ihmetteli, että mistä tuota punaväriä roiskuu ympäriinsä. Vileeniltä oli kaulavaltimo puhki. Mestari lähti kiireellä viemään Erkkiä sairaalaan Hyvinkäälle, jossa tohtori Elfing leikkasi. Oli minuuteista kiinni, että henki säilyi.

Lähteet: Kalervo Poltinoja, Kalevi Salo

 

Keravanjärvellä Saariston tilan isäntä Johan Nikolai Vannas omisti 20-luvulla kylän ensimmäisen auton. Se oli merkiltään Ford. Muitakin tarinoita hänestä kerrotaan. Armeija-aikana Vannas matkasi junalla Poriin maaten penkillä ja vieden kahden matkustajan paikan. Täpötäydessä junassa muita matkustajia harmitti moinen penkin valtaus, ja he valittivat asiasta konduktöörille. Konduktöörin kehotettua Vannasta tekemään tilaa, vastasi Johan Nikolai: ”Nääs kun on kaks lippuakin”. Vannas osallistui myös sodan jälkeiseen asekätkentään Ollilan ja Palojoen kanssa, sillä Vannaksen sorakuopalla oli kätkettävien aseiden välivarasto.  Vannaksen poika Unto oli kerran riidellyt sisarensa Lean kanssa ja lähti polkupyörällä Kaukasiin. Matka katkesi Kalalammin mutkassa pöheikön puolelle, kun etupyörä irtosi. Lea oli irrottanut kostoksi mutterit pyörästä.

Lähteet: Kalevi Salo

 

Vanutehtaalta kuormaa hakenut autokuski kysyi korjaamon porukalta, että kun täällä naisille tehdään (terveys)siteitä, niin tehdäänkö miehille kondomeja? Tähän Etuaron Arvo vastasi: ”Ei tehdä, mutta vanhoja kyllä korjataan.”

Lähteet: Tauno Helin

 

Virtasen Antti asui Kapernaumin kakskertasessa 30-luvulla ja osti myöhemmin oman mökin Mustalaismäen päältä. Antti ajoi 40 ja 50-luvun taitteessa moottoripyörällä tehtaalta Temmin sillalle turhan vauhdikkaasti. Pyörä karkasi käsistä, ja matka jatkui suoraan jokeen. Tapahtuma keräsi runsaan katsojajoukon, josta Antti närkästyneenä tokaisi: ”Ei saa rauhassa edes jokeenkaan ajaa”. Tehtaan pajalla työskennelleellä Antilla oli pitkä historia moottoripyörien parissa. Antti rakensi ensimmäisen menopelinsä itse 1930-luvulla. Mallia otettiin Niemen Ilmarin rakentamasta ja patentoimasta moottoripyörästä. Tässä keksinnössä oli moottori sijoitettu etupyörän keskiöön. Oudon näköisen ajopelin takapää näytti surkastuneelta, sillä takapyörä oli paljon etupyörää pienempi. Eräänä kevätkesän päivänä tuo rakkine oli valmis koekäyttöön. Mahtavan pörinän ja savun keskeltä syöksähti liikkeelle Kaukasten ensimmäinen pärinäpoika tuo suuren innostuksen ihme jalkojensa välissä. Oli siinä Kapernaumilaisilla ihmettelemistä, ja Antilla tämän jälkeen korjailemista. Kovin pitkään ei tuo Antin ensirakkaus kestänyt, vaan eräänä päivänä Kapernaumilaiset seisoivat silmät pyöreinä Antin uuden ihastuksen vierellä. Uusi rakkaus toi Antin puuliiteriin oikean tehtaan valmistaman Levis-merkkisen moottoripyörän. Sen ilmoitettu huippunopeuskin oli niin suuri, että Antti käytti lippalakkinsa lippaa niskan puolella jo huoltotöidenkin aikana. ”Levis on etopeli” totesi Antti aarteestaan. Illalla kun Levis lukittiin liiteriin, kuului hiljaisen miehen toteamus: ”Mennääs orrelle”.

Lähteet: Osmo Viljanen, Kalervo Poltinoja

 

Kaplaksen Eero ajoi moottoripyörällä rantatiellä suurta kuusta päin. Helinin Tane oli käynnistänyt Eerolle pyörän tehtaan pihalla, kun Eero ei itse saanut moottoriin eloa. Tane tuumasi, että en kyllä ikinä enää käynnistä sille moottoripyörää. Meinasi ajaa Orimattilan likkojenkin päälle. Myöhemmin Kaplaksen Eero ajoi moottoripyörällään Jokelaan Erosen Pekka kyydissään. Harakan suoralla Pekka huusi Kaplaksen korvaan, että mikäs vaihde sulla on päällä kun kone huutaa näin pirusti? Kaplas vastasi: ”No ykkönen on, mutta ajattelin kohta heittää kakkoselle”.

Lähteet: Eino Niiranen, Tauno Helin

 

Niemen Vihtori osti Simson mopon ja kehui, että Latostenmaan mäkikin tuli ykkösellä ylös eikä tarvinnut edes kakkoselle vaihtaa.

Lähteet: Kalervo Poltinoja

 

Männikön Antero ajoi kolarin äitinsä kanssa. Hilja oli liikkeellä potkukelkalla ja nosti kelkkaa tien sivuun, ettei Antsu törmää siihen. Kelkan tallat menivät kuitenkin Antsun moottoripyörän pinnojen väliin ja silloin Antsu lensi. Kelkan talla viilsi Hiljan reidestä palan.

Lähteet: Kalervo Poltinoja

 

Koski-Sipilän hevonen kuoli vuonna 1943 Jokelan tiellä, Harakan metsäosuudella sattuneessa kahden hevosen kolarissa. Vastaan tulleen hevosen kärryn aisa meni Koski-Sipilän hevosen rinnasta läpi.

Lähteet: Tapio Koski-Sipilä, Kalevi Salo

 

Bruno ”Ryytö” Emil Kivistö ent. Lindqvist (9.5.1910-26.10.1997) asui Kivistöntien varressa Kivistönkulmalla. Ullamäen tien risteyksessä sijaitsevassa kellertävän värisessä pienessä mökissä oli maalattia. Ainoana mukavuutena oli sähkövalo. Varallisuuttakin oli metsän muodossa, mutta se ei näkynyt ulospäin. Polkupyörä oli 30-luvulta, ja 70-luvulla käytettynä hankittu auto oli itä-saksalainen Trabant. Kivistön Ryytö oli urheilukentiltä tunnettu ja menestynyt kestävyysjuoksija. Hänen voimaperäinen harjoittelunsa johti siihen, että Ryytö nappasi kärkisijat aina seuraotteluista Kaivopuiston maratoniin. Tätä kuntoihmettä kuvaa hyvin seuraava tapahtuma: Keravanjärven takana Kivilamminsuolla nostettiin tehtaalle polttoturvetta vuonna 1947. Poltinojan Erkki, tuolloin 16 -vuotias, löi kuokalla varpaaseensa. Kivistön Ryytö oli työnjohtajana turpeen nostossa. Hän sitoi Erkin varpaan paidastaan repäisemällään suikaleella ja sanoi: ”Hyppääs poika selkään”. Erkki oli 10 kiloa painavampi kuin Ryytö, mutta Ryytö juoksi koko kolmen kilometrin matkan suolta järven rantaan, jossa Erkin pyörä oli.

Lähteet: Kalervo Poltinoja, Tauno Helin, Eino Niiranen, Hanna-Leena Wejberg, Raila Finnilä, Osmo Viljanen.

 

Emil ”Husse” Viljanen oli Vanutehtaan ensimmäinen sähkömies, itseoppinut. Emil ja vaimonsa Sally sekä tytär Ragni asuivat alkujaan Ala-kasarmilla, josta muuttivat kasarmien naapurista ostamalleen pientilalle, Ahtolaan. Wakalan kantatilan myllylohkosta erotetun Ahtolan oli 10-luvulla rakentanut Uno Nikander. Sen jälkeen omistukset vaihtuivat Matsonin ja Hallikaisen jälkeen Viljasille. Husse oli innokas metsästäjä. Vanhemmilla päivillä kädet jo hiukan vapisivat, eikä tähtäys sujunut enää entiseen malliin. Jahtireissulla mukana olleet kaverit ihmettelivät, että mitenkä sinä osut kun piippu pyörii noin pirusti? ”No minähää laukaisen sitte, kun piippu on kohdalla.”

Lähteet: Kalervo Poltinoja, Tauno Helin

 

Hulda ”Hono-Hulta” Norlund oli yksi persoona monenkirjavassa 30-luvun kyläyhteisössä. Nuurluntin Hulta, kuten tätä Mouhijärvellä vuonna 1860 syntynyttä naisihmistä paikkakunnan puhetavan mukaan kutsuttiin, asui pitkään Kaukastentien varrella. Hulta asui miehensä Juhon kanssa Kellarhuhdan Saarenmaa -nimisessä mäkituvassa. Se sijaitsi silloisen Lömperin kahvilan takana. Hulta oli usein nähty ilmestys Kaukasten tehdasalueella joskus luutia kaupaten, ja joskus muuten vaan aikaansa kuluttaen. Hänen muista kanssaihmisistä poikkeava pukeutumisensa herätti huomiota. Hänellä oli musta pitkä päällystakki, jonka aukirepsottavia liepeitä hän pyrki pitämään kiinni valtavan pitkällä punaisella kaulaliinalla. Pitkävartiset ruojukengät olivat vain osittain napitetut. Päässään hän piti kahvipannunmyssyn tapaista lakkia. Liekö se kahvipannunmyssy ollutkin. Hänen karkea puhetapansa korostui nenän kautta tummennettuna kummalliseksi honotukseksi. Takanapäin häntä nimiteltiinkin Hono-Hultaksi.

Melkeinpä siinä kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin, kun Hulta kulki pientä köysinippua kantaen tehdasalueen läpi, ja kuulutti kulkiessaan: ”Meen hirttään Heikin-Emmaa.” Tuttavalliseen seurusteluun kahvikupin ääressä se uhkaus kuitenkin aina raukesi. Forstenin Heikki oli diplomaatti ja osasi rauhoitella mustasukkaista Hultaa.

Lähteet: Osmo Viljasen muisteloita.

 

Stållin Pärne oli kova metsämies, mutta kuulo oli jo huonontunut. Metsällä mukana olleet pojat päättivät säikäyttää Pärnen ja laukaisivat kiväärin hänen selkänsä takana. Pärne vilkaisi vain olkansa yli ja totesi rauhallisesti: ”Pyy pyrähti.”

Lähteet: Tauno Helin

 

Seuraavassa poimintoja sanomalehdistä sadan vuoden takaa

Hyvinkään Sanomat, torstaina elokuun 20. päivänä, 1925

Mies saanut myrkytyksen Kaukasten tehtaalla.

Kun työmies Kalle Lindberg (myöh. Linnavirta) Suomen Vanutehtaalla, tervasi viime lauantaina erästä säiliötä jollakin happoja sisältävällä tervalla, sai hän sellaisen kaasumyrkytyksen, että meni tiedottomaksi ja jäi istuvaan asentoon säiliön sisään. Ellei toinen työmies olisi sattumalta osunut katsomaan säiliöön, olisi hän kuollut. Hyvinkäältä saapuneen lääkärin avulla hän kuitenkin virkosi, mutta sai sairastaa vaikean krapulan.

 

Hyvinkään Sanomat, perjantaina tammikuun 18. päivänä, 1929

Järkyttävä onnettomuustapaus.

Viime maanantai-iltana tapahtui Suomen Vanutehtaalla järkyttävä tapaturma, jossa uhriksi joutui tehtaassa työskentelevä nuori työläinen Otto Riikonen. Riikonen, joka oli sillä hetkellä tehtaan kyseenalaisella osastolla yksin, oli ryhtynyt rasvaamaan paperikonetta ja sitä tehdessään jollain tavoin takertunut paperikoneeseen sekä joutunut hammasrattaiden väliin. Samassa tuokiossa, ennenkuin apua ennätti saapua, murskautui hänen oikea jalkansa nilkan yläpuolelle saakka kokonaan, ja toinen käsivarsi tempautui kainalosta niin pahasti, että kainalon alle syntyi ammottava repeytymä. Loukkaantunut, jolle annettiin kiireinen ensiapu tapahtumapaikalla, vietiin klo 8 junalla samana iltana Helsingin kirurgiseen sairaalaan. Siellä ruhjoutunut jalka leikattiin viipymättä pois polven alapuolelta. Riikonen on vasta 22-vuotias ja on ollut Suomen Vanutehtaan palveluksessa vasta lyhyemmän aikaa.

 

Työläinen no 61, 07.06.1912

Kamala tapaturma lähellä.

Suomen Wanutehtaalla Mäntsälän Kaukaalla oli tk. 1. pnä sattua kamala tapaturma, mutta aiwan kuin ihmeen kautta pelastui työläistyttö warmasta tuhosta. Tyttö oli näet kääntämässä erästä wanupaalia. Paikan ahtauden tähden ja ollessaan selin erääseen pienempään walta-akseliin, jonka pää oli ilman mitään suojeluslaitetta, tarttui tyttö siihen hameestaan kiinni. Tuossa tuokiossa repi pyöriwä akseli wyötäistä myöten kaikki waatteet tytön päältä, yksin sukatkin jalasta. Tästä huolimatta ei tyttö loukkaantunut, waan pääsi hän uhkaawasta tuhosta paljaalla säikähdyksellä ja waatteidensa menetyksellä. Mutta kuinka olisikaan käynnyt, jos tytön waatteet eiwät olisi repeytyneet? Todennäköistä on, että hän olisi joutunut suorastaan kuoleman omaksi tai sitten iäkseen raajarikoksi. Mutta nyt heikot waatteet säästivät hänet sellaisesta.

Kuwaawaa tapahtumasta oli työnantajan menettely. Hän oli näet nuhdellut tyttöä siitä, ettei tyttö ollut niin paljo waruillaan, että tuntiessaan tarttuneensa, olisi wetänyt itsensä irti siitä! Tosiaankin! Niinkuin siinä woisi, waikkapa olisi waruillaankin ollut, wetäytyä irti akselin kiertäessä waatteita nopeasti, woipi sanoa, silmänräpäyksessä ympärilleen. Muuten, lausuu Työmies-lehden kirjeenwaihtaja, tekisi mieli kysyä tämän piirin ammattitarkastajalta; tietääkö hän tällaisen rättimyllyn olemassaolosta mitään? Kirjoittajamme sanoo sitä wähän epäilewänsä, sillä niin puhtaita owat paikat suojalaitteista.  Liittykää työläiset osastoonne jäseniksi. Yksissä woimin woidaan paremmin waatia epäkohtain poistamista.

 

Hyvinkään Sanomat, keskiviikkona kesäkuun 8. p:nä, 1927

Työn vaarat.

T.k. 1 p:nä loukkaantui Bernhart Stoll Suomen Vanutehtaalla ollessaan työssä tilkemyllyssä, jolloin oikea käsi ruhjoontui aika pahasti.

Samalla tehtaalla sattui toinenkin tapaturma t. k. 3 p:nä, jolloin seppä Lindroosin silmään roiskahti suolahappoa, joka poltti silmään vaikeita haavoja. Lääkärin lausunnon mukaan tulee näkö säilymään.

 

Hyvinkään Sanomat, lokakuun 5. p:nä, 1928.

Työtapaturma Suomen Vanutehtaalla

Viime tiistaina loukkaantui tehtaan työntekijä Ester Johansson Kaukasissa. Toimiessaan karstakoneessa joutui hänen vasen kätensä koneen revittäväksi ruhjoutuen pahoin.

 

Hyvinkään Sanomat, tiistaina maaliskuun 20 p:nä,1928

Tappelupukareita tuomittu.

Viime syksynä sattui Jokelan läheisyydessä Kaukasissa, Suomen Vanutehtaalla tappelutapaus. Tällöin mukiloivat työmiehet Paavo Nurminen, M. Stenroos ja Lauri Savonen viilari Aarne Seppälää pahoin. Juttu mainittuja miehiä vastaan oli viime viikolla esillä Hausjärven y.m. pitäjien kihlakunnanoikeuden talvikäräjillä Hämeenlinnassa. Syyttäjä vaati heille edesvastuuta pahoinpitelystä. Kun Lauri Savonen ei ollut saapunut oikeuden istuntoon, eikä häntä oltu onnistuttu tapaamaankaan, lykättiin asia hänen osaltaan siihen saakka, kunnes hänet saadaan oikeuteen. Sen sijaan tuomittiin Nurminen ja Stenroos, kumpikin kahdesta eri pahoinpitelystä, kummastakin 6 kk:n kuritushuonerangaistukseen eli yhdistettynä pidettäväksi kuritushuoneessa 9 kuukautta.

 

Hyvinkään Sanomat, perjantaina heinäkuun 8. p:nä, 1927

Omituinen katoaminen. Nuori nainen hävinnyt Myllykylästä. Onko kysymyksessä mahdollisesti rikos?

Viime sunnuntaina klo 11 aikaan päivällä, lähti Myllykylässä kotoaan kävelylle tehtaalainen Aune Tammelin, kotipukimissa ja paljain päin, eikä häntä ole sen koommin nähty. Otaksutaan hänen hukkuneen tavalla tai toisella, kun rahansa sekä paremmat vaatteensakin ovat kotona, joten ei ole uskottavaa, että hän olisi pitemmälle matkallekaan lähtenyt. Mainittakoon, että hän on ollut kihloissa pitemmän ajan Paavo Nurmisen kanssa, mutta juhannuksen edellä purkanut kihlauksensa syystä, että sulhasensa oli viettänyt huonoa ja juopottelevaa elämää, vieläpä pahoinpidellytkin häntä. Etsiskelyä on toimitettu lähiympäristössä sekä naarattu lähellä olevassa joessa viranomaisten sekä paikkakuntalaisten toimesta, mutta kaikki ilman tulosta. Omituisinta asiassa on, että sulhanen on kahdesti käynyt yöllä kotonaan Suomen Vanutehtaalla ja syötyään kiireesti poistunut, sekä vanhempiensa kysymykseen, missä Aune on, vastannut, että ”Aune meni kotiaan.”

Onko siis kysymyksessä raaka kostoteko, vai mikä? Jotain on silloin miehen tunnolla, kun ei hän voi päivällä liikkua ja ihmisille näyttäytyä. Viranomaisten tutkimuksetkin ovat olleet tuloksettomia, mutta toivotaan, että ne onnistuvat.  

 

Hyvinkään Sanomat, perjantaina toukokuun 28. p:nä, 1926.

Hukkunut.

T. k. 22 p:nä putosi August Savikon 6-vuotias lapsi Siiri, Suomen Vanutehtaalla jokeen leikkiessään toverinsa Stollin tytön kanssa. He aikoivat mennä porrasta myöten joen yli jolloin hän horjahtui ja putosi virtaan kulkien virran mukana noin 70m, josta vasta saatiin hänet ylös. Henkiin yrityksistä ei ollut apua.

 

Hyvinkään Sanomat, keskiviikkona huhtikuun 20. p:nä, 1927.

Heikot jäät.

T. k. 11. p:nä putosi Suomen Vanutehtaalla työmies Järveläisen kaksi poikaa jokeen, jään pettämisen takia. Pikainen apuun pääsy sekä voimakas hieronta ja tekohengitys muodostuivat poikain pelastukseksi. Pojista varsinkin toinen näytti jo kuolleelta pelastettaessa.

 

Hyvinkään Sanomat, tiistaina syyskuun 13. p:nä, 1927.

Poikanen hukkunut jokeen.

Viime keskiviikkoiltana putosi Suomen Vanutehtaalla autonkuljettaja Teodor Mikkolan 4-vuotias poika Reino jokeen tehtaan pesutuvan kohdalla olevalta portaalta. Äiti oli pyykinpesussa, eikä voinut heti huomata onnettomuutta, vaan ennätti lapsi tukehtua ennen kuin hänet saatiin ylös. Useita tunteja kylläkin yritettiin tekohengitystä, mutta tuloksetta. Joki on tällä kohtaa padon nostaman veden tähden verrattain leveä, joten pelastaminen oli vaikeata. Ensimmäinen pelastamaan mennyt mieshenkilö olikin vaarassa jäädä itse veden varaan. Erikoista tunnustusta ansaitsee työmies Järveläisen vaimo. Ruumiillisesta heikkoudestaan huolimatta hän hyppäsi heti rannalle päästyään jokeen ja vei hukkunutta rantaa kohti, jolloin hänenkin voimansa loppuivat, mutta oli pohja jo siksi lähellä, että jalat ulottuivat pohjaan. Aikaisemmin hän on pelastanut mm. omat poikansa samasta joesta.

Eiköhän olisi jo aika poistaa joesta siinä nyt olevat portaat, tai sitten laittaa reunoille niin hyvät suojukset, ettei enää tällaiset tapaukset uusiutuisi, sillä tämä oli jo kolmas portailta pudonnut  viimevuosien aikana.

 

Hyvinkään Sanomat, lokakuun 21. p:nä, 1927.

Tunnustus urhoollisuudesta.

Suomen Vanutehtaalla työmies Järveläisen vaimo uimalla toi maalle erään jokeen pudonneen lapsen. Äskettäin ovat tehtaan omistajat lahjoittaneet mainitulle vaimolle 1000 mk tunnustukseksi urhoollisuudesta. Mainittakoon samalla, että hän on kaksi kertaa pelastanut omat lapsensa jäiden seasta.

Edellä mainittujen tapausten lisäksi on patoallas koitunut kohtaloksi ainakin kahdessa tapauksessa. Välirauhan aikana putosi jäihin Impilinnan kohdalla tuntematon asevelvollinen ja menehtyi. Turma sattui yöaikaan, eikä kukaan nähnyt tapausta tai kuullut mahdollisia avunhuutoja. Toinen hukkumisonnettomuus sattui 40-luvun puolivälissä, jolloin Liisa Söderberg hukkui Impilinnan kalliorannassa. Hän oli turman sattuessa ilmeisesti 7-vuoden ikäinen.

 

Hyvinkään Sanomat, elokuun 16. p:nä, 1929

Myllykylän Murtomaalla kasvoi 155 cm pitkää kauraa ja Koskenmaalla peräti 164 cm pitkää kauraa.

 

Hyvinkään Sanomat syyskuun 4. p:nä, 1928

Myllykylässä Tuomen tilalla kasvoi 216 cm pitkä peltoherne.

 

Hyvinkään Sanomat, helmikuun 28. p:nä, 1928

Myllykylän Murtomaassa on viime torstaina valkea Lekhorn kana muninut harvinaisen painavan munan. Se painoi nimittäin 130 gr. Kun ottaa huomioon, että kananmunan normaalipaino on 50 gr, on kysymyksessä oleva muna todellakin harvinainen. Muna lahjoitettiin lehtemme toimitukselle ja punnittiin täällä tarkkuusvaa’alla.