Kaukasten alue on tunnettu lepakoistaan eikä vähiten sen johdosta, että ne olivat yhtenä osatekijänä vastustettaessa Tapionkallion louhoshanketta. Kaikki lepakot ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja ja kuuluvat EU:n luontodirektiivin suojaan. Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 49§ mukaan.

Lepakot ovat uskollisia alueille, joissa on runsaasti päiväpiilopaikkoja. Päiväpiiloilla on myös suuri vaikutus poikasten kasvun ja aikuisten elossapysymisen kannalta. Päiväpiilossa vietetään jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Kesäisin lepakoiden päivälepopaikoiksi kelpaavat lepakon- ja linnunpöntöt, tikankolot, kaarnan aluset, puun halkeamat, kattotiilien aluset sekä muut kattorakenteet.

Päiväpiiloiksi soveltuvat pöntöt ja muut suojakolot eivät kuitenkaan sovellu poikasten synnyttämiseen. Naaraat kerääntyvät lisääntymisyhdyskunniksi synnyttämään ja hoitamaan poikasiaan. Näille yhdyskunnille soveltuvat mm. rakennusten ullakot ja välikatot, maatalousrakennusten kattorakenteet sekä kallionhalkeamat ja -luolat. Lämmin lisääntymispaikka suosii poikastuottoa. Koiraat viettävät kesänsä yksin tai pienissä ryhmissä muiden koiraiden ja lisääntymättömien naaraiden kanssa.

Maakellarit, louhikot ja kattorakenteet tarjoavat 0-8 asteisen talvihorrokseen soveltuvan paikan. Horrostaminen on erittäin herkkä vaihe. Talvihorroksessa lepakon sydän lyö 10 lyöntiä minuutissa, mutta aktiivisessa lennossa jopa 1100 lyöntiä minuutissa. Horrostamisesta lentoon pelottaminen koituu lepakolle kohtalokkaaksi.

Kylän alueella tavataan säännöllisesti viittä lepakkolajia. Lepakoita näkee katulamppujen valossa ja rakennusten ympärillä saalistelemassa, mutta parhaiten lepakkolajit tunnistetaan öisiä kaikuluotausääniä peilaamalla. Kuuntelua suoritetaan detektorilla eli ultraääni-ilmaisimella.

Pohjanlepakko on näistä yleisin. Sen voi nähdä joskus myös päiväaikaan saalistelemassa, varsinkin keväisin ja syksyisin. Se saalistelee kesän valoisina öinä metsissä ja siirtyy elokuun alkupuolella öiden pimetessä pihoille ja niityille. Sitä tavataan koko kylän alueella. Pohjanlepakon kaikuääni on voimakas ja korkea. Se kantaa jopa 80 m päähän. Pohjanlepakko viettää talven suojaisissa paikoissa kuten navetoissa, kivikoissa ja kattorakenteissa. Päiväpiiloina mm. rakennuksien vuorilautojen välit, tiilikatot ja piipun suojapeltien aluset.

Korvayökön kaikuluotausääni on kaikista heikoin. Se kantaa vain n. 5 m. Korvayökkö asustaa pihojen ja puutarhojen liepeillä. Kaukasissa niitä kiinnostaa tielinjojen ja maakaasulinjan lisäksi vanhempien omakotitalojen pihapiirit sekä Savelan ja Lepolan tilojen ympäristöt. 50- ja 60-luvuilla suurimmat yhdyskunnat löytyivät kasarmien vintiltä. Nykyisin niiden kanta on taantunut merkittävästi. Korvayökkö suosii myös pönttöjä päiväpiiloina.

Vesisiippa saalistelee kesällä metsäalueilla lentäen parin metrin korkeudella. Heinäkuun lopulla se siirtyy vesien ylle. Se lentää öiden pimetessä lähellä veden pintaa, vain 20-30cm korkeudella. Varmin havaintopaikka Kaukasissa on patoaltaalla, tehtaan ja Lehmäkosken välisellä alueella sekä Myllykylässä Koskenmaalla. Päiväpiilot löytyvät Kaukasissa lepakonpöntöistä, linnunpöntöistä, siltojen alta sekä tehdasalueelta. Talvensa se viettää suurina joukkoina suhteellisen kosteissa olosuhteissa, kuten louhikoissa ja kellareissa, joissa kosteusprosentti on yli 90.

Viiksisiippa ja isoviiksisiippa ovat myös melko yleisiä lajeja. Niiden kaikuluotausääni kantaa vain n. 20 m, joten niiden on vaikea suunnistaa aukeilla paikoilla. Ne saalistavatkin yleisesti metsissä, metsäaukeiden laidoilla ja, kuten täällä Kaukasissakin, kaasulinjoilla, sähkölinjoilla ja metsäteillä. Lentokorkeus on n. 3-4 m. Viiksisiippa voi lentää syksyisin myös päivällä. Se siirtyy syksyllä vesistöjen ja puutarhojen läheisyyteen. Lentokorkeus tuolloin 1,5 m. Päiväpiilot ovat usein rakennuksissa. Isoviiksisiippa pysyttelee metsäisillä seuduilla, mieluusti vesistöjen läheisyydessä. Molemmat lajit viettävät talvensa suojaisissa ja kosteissa paikoissa kuten luolat, louhikot ja ontot puut.

Lepakot ovat hyvin paikkauskollisia, mutta tarvittaessa esim. pohjanlepakon saalistuslennot saattavat ulottua jopa 10 km päähän päiväpiiloista.

Vesisiippa ja korvayökkö suosivat lepakonpönttöjä päiväpiiloinaan, kun taas pohjanlepakko vain harvoin. Lepakon pönttöjä ripustettaessa on huomioitava, että lepakot suosivat pönttöjä, joissa on avoin ympäristö. Ilmansuunnalla ei ole merkitystä, mutta kannattaa tarjota useita eri ilmansuuntiin olevia pönttöjä sekä useampia lämpö- ja kosteusvaihtoehtoja, kuten aurinko ja varjo. Piilon valintaan vaikuttavat myös ruokailualueiden läheisyys, lämpötila ja kosteus. Pöntön hyväksyntä ja käyttöönotto saattavat kestää. Lepakot suosivat selvästi vanhoja pönttöjä, joten uudetkin pöntöt kannattaa tehdä vanhasta laudasta. Oikein sijoitettujen vanhojen pönttöjen käyttöaste on tutkimuksissa ollut 50-60%.  

Rainer Salo

Lähteet: Silva Sallamaa/ Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto 2010-11. Silva Sallamaa/ Lepakoiden päiväpiilojen valinta, Helsingin yliopisto 2004-2009. Silva Sallamaa ja Eeva-Maria Kyheröinen/ Levottomat lepakot, areena.yle.fi. Maikki Kulmala/ Luomuksen Ville Heimalan ja Eeva-Maria Kyheröisen haastattelu, Maaseudun tulevaisuus 5.11.2012. Lauri Siivonen ja Seppo Sulkava/ Pohjolan nisäkkäät 1994. Rainer Salo, retkihavaintoja Kaukasista.  

Pohjanlepakko. Kuva Rainer Salo.