Kaukasten alueen kauppaliikkeet

Kaukasten alueen ensimmäinen kauppaliike, Wickströmin kauppa, toimi Wickströmin Virvoitusjuomatehtaan yhteydessä. Myöhemmin nimi oli Viinikaisen kauppa. Liikkeen ja tehtaan toiminta-ajan muistellaan sijoittuvan vuosille 1908-14. Liike sijaitsi Tallinmäellä, nykyisen Jokipadontien alumiinimakasiinin takana. Siellä on vieläkin jäljellä joitain rakennuksen perustan kiviä. Myynti keskittyi virvoitusjuomatehtaan omiin tuotteisiin. Tuotevalikoimassa oli myös väkevät juomat. Virvoitusjuomien valmistukseen tarvittava vesi noudettiin Kellarhuhdan lähteestä hevoskärryissä olevilla suurilla maitotonkilla. Lähde sijaitsi aivan Kaukastentien vieressä, Huhtamäen ja Kellarhuhdan taloista noin 100 metriä Päivärintaan päin, puron varressa. Puuarkulla vuorattu lähde jäi myöhemmin kevytväylän alle.

Kaukasissa aloitti vuonna 1916 Jokelan osuuskaupan sivumyymälä. Kauppa sijaitsi tehtaalta Jokelaan päin nousevan mäen puolivälissä. Mäkeä kutsuttiin Vanhankaupan mäeksi, ja tontin nimi oli sijaintinsa mukaisesti Rajamäki. Tontin itäsivulla kulki silloinen Mäntsälän raja. Kaupparakennuksessa oli myös kauppiaan asunto. Hevospuomi ja 30-luvulla rakennettu varastosiipi sijaitsivat kaupan päädyssä. 1.9.1929 valmistunut varastokellari oli rinteessä, nykyisen Vanuntien kohdalla. Rinteessä näkyy vieläkin osa tien alle jääneen kellarin tiilisestä takaseinästä. Rakennuksen tehtaanpuoleisessa pihassa oli kauppiasperheen sauna- ja liiterirakennus. Kaukasten myymälän ensimmäisistä kauppiaista ei ole saatavilla tietoa, mutta myöhemmistä kauppiaista muistetaan mm. 40-luvulla Anni Virtanen, tämän jälkeen Leo Elosaari ja viimeisinä 50-luvun Väinö ja Vappu Nummela. Vanha kauppa toimi vuoteen 1960, jolloin valmistui uusi myymälärakennus urheilukentän pohjoispuolelle. Uudessa kiinteistössä toimi myös Posti ja Postipankki. Uuden liikkeen kauppiaina toimivat järjestyksessä: Latvio, Heikkinen (muutti liikkeen valintamyymäläksi), Tenho Ahlgren, Onni Jääskeläinen ja Keijo Niiranen. Hän siirtyi vuonna 1986 Rauta-Jokelan perustajaosakkaaksi. Tämän jälkeen viimeisenä kauppiaana jatkoi Keijon vaimo Marjatta Niiranen. Kauppa lopetettiin lokakuussa vuonna 1992.

Jokelan Osuuskaupan Kaukasten sivumyymälä n:o1 alkuperäisessä muodossa n.1920.                  Kuva: Raija Lappalaisen albumi.

Joen itäpuoleisella Kapernaumin alueella, aloitti Karhisen Maakauppa myös vuonna 1916. Pekka Karhinen (s.1855) ja vaimonsa Olga Alexandra os.Lindfors olivat muuttaneet Kaukasiin vuonna 1912. Neljä vuotta myöhemmin he avasivat kauppaliikkeen. Pekka Karhinen oli entiseltä nimeltään Gardin, ja Olga Alexandra oli Harakan tilan tyttäriä. Maakaupat olivat nykyisen K-ryhmän edeltäjiä. Karhiset lopettivat kaupan pidon vuonna 1929. Suomen Vanutehdas osti kiinteistön ja perusti siihen osuuskaupan. Se sai nimekseen Vanutehtaan Osuuskauppa. Kylän toinen osuusliike aloitti siis toimintansa vuonna 1929. Nimensä mukaisesti se oli Suomen Vanutehtaan työläisilleen perustama SOK:n kauppa, ja tietynlainen vastaveto kylän OTK:n kaupalle. Näin kylässä oli kauppa jossa piti käydä, ja kauppa jossa ei saanut käydä. Kaupan johtokunta koostui tunnetuista nimistä tehtaalta ja ympäristön tilallisista, kuten J.K. Jaakkola, V. Koski-Sipilä, V. Kivistö, O. Salo, O. Latostenmaa, E. Saarinen, A. Saarikoski, H. Hurme, E. Viljanen, H. Ullner. Ensimmäisenä kauppiaana aloitti Sammatista muuttanut Elo Soini. Hän toimi kauppiaana vuodet 1929-37. Soini kuului myös Kaukasten Voiman perustajajäseniin ja toimi sen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1933-37. Soinin jälkeen kauppiaana toimi Brunolf Poutanen. Poutasen jälkeen olivat järjestyksessä Kuuppo, Ropponen ja Alestalo. Vuonna 1952 kaupparakennus laajennettiin Hyvinkään Osuuskauppa TEHOn toimesta. Vanha hirsinen kaupparakennus jäi uuden laajennuksen sisään ollen nykyisen rakennuksen tienpuoleinen alakerran osa. Yläkertaan rakennettiin vuokra-asuntoja. Liiketilaa laajennettiin kolminkertaiseksi ja päätyyn rakennettiin varastotilat. Laajennettua Osuuskauppa TEHOn sivuliikettä pitivät: Jaakko Varje, Martti ja Maija Pesonen, Kokko ja viimeisenä Romppanen. TEHO lopetti 60-luvun lopulla liiketoiminnan Kaukasissa. Tämän jälkeen liiketila oli pari vuotta tyhjillään, kunnes hyvinkääläinen kauppias Tapio Jokela osti rakennuksen. Hän aloitti kauppiastoiminnan K-ryhmän kauppana vuonna 1970. Kaksi vuotta myöhemmin kauppa siirtyi Jokelan sisaren, Talvikki Marja-Terttu Öflundin omistukseen. Tontti pysyi edelleen tehtaan omistuksessa. Talvikki siirtyi Kaukasiin Helsingistä, jossa oli pitänyt kauppaa useamman vuoden. Talvikin Valinta toimi kylällä kolmisenkymmentä vuotta. Talvikki ei jättänyt pulaan, vaikka aukioloaikaan ei ehtinyt ostoksille. Kaukasten postikonttorin lopetettua Osuuskaupan rakennuksessa keväällä 1991, siirtyi asiamiesposti Talvikin Valinnan yhteyteen. Postikonttori rakennettiin kaupan takahuoneeseen. Se oli avoinna viikon jokaisena päivänä. Keväällä 1992 Talvikin Valinta sai On-Line loton, mikä lisäsi entisestään palvelun tarjontaa liikkeessä.

Vanutehtaan Osuuskauppa. Kuva on vuodelta 1933.
Kuvat: Kaarina Elomaan albumi ja Rainer Salon arkisto.

Koskenmaan sahan työläisten asuintalossa, joka nykyään tunnetaan Koskenmaan Kartanona, oli myös pienimuotoinen kauppa yhdessä huoneistossa. Koskenmaan kauppaa piti vuosina 1929-45 Leinon Anna, sahanasentaja Elmeri Leinon vaimo. Tytär Tellervo auttoi kaupan pidossa. Kaupassa myytiin Vanutehtaan Osuuskaupan tuotteita.

Haapasaaressa oli kaksi kauppaa vierekkäin. Kalliokosken kauppa oli Nilkanojantien kulmauksessa. Kalliokoski piti kauppaa vuoteen 1945 asti. Tämän jälkeen kauppiaana oli Mölsä vuodet 1945-51.  Kalliokoski tuli uudestaan kauppiaaksi vuosille 1952-1959, ja tämän jälkeen kauppaa piti Jaatinen. Sekatavarakauppa toimi vuoteen 1963 asti.

Vieressä naapuritontilla, 50 metriä Kaukasiin päin, toimi Niemen kauppa. Niemen Vihtorin jälkeen kauppaa piti puolisen vuotta Esko ja Tellervo Matikka, kunnes sen osti Ilmari ja Kaarina Simonen, ja siitä tuli Simosen kauppa. Simoset pitivät kauppaa 60-luvun loppupuolelle ja rakensivat myös kioskin kaupan viereen.

Näistä kilometrin verran Jokelan suuntaan sijaitsi Harakan kauppa, joka perustettiin vuonna 1961 Uudenkyläntien ja Kellokoskentien risteykseen. Ensimmäiset neljä vuotta kauppa oli Harakan emännän, Kirsti Lindforsin nimissä. Alpo Uotila osti kaupan 1965 ja toimi kauppiaana koko sen toiminnan ajan. Alpo ja Eila Uotila asuivat myös kaupan yhteydessä olleessa asunnossa. Alpo oli kotoisin Sääksmäeltä, josta tuli Jokelaan Osuuskauppa Tehon palvelukseen. Kaupanpidon loputtua Uotilat ostivat Kaukasista Teräskosken Jaakon rakentaman omakotitalon palvelutalon naapurista. Eila Uotila hoiti Kaukasten Juhlatalossa toiminutta Jokelan HOP:n ja myöhemmin SYP:n pankkikonttoria. Hän toimi myös monet vuodet asukasyhdistyksen sihteerinä.

Nykyisen Nykiönkaaren varrella oli ainakin 30-luvun Linkvistin pullakauppa.


Rainer Salo

Lähteet: Hyvinkään Sanomat 1929-92, Suomen Maakaupparekisteri 1926, Kalevi Salo, Eino Niiranen, Tauno Helin, Alpo Uotila, Keijo Niiranen, Erkki Lindfors, Ossi Etuaro, Osmo Viljanen, Irma ja Matti Koskela, Kalervo Poltinoja.