Väinö Harald Hurme oli oikea kylän monitoimimies. Harrastuslista on pitkä: laulu, harmonikka, mandoliini ja vaskipuhaltimet, näytelmien ohjaus ja näyttelijän roolit. Urheiluharrastuksista hänellä oli mm. paini, yleisurheilu sekä seuran perustaminen ja johtaminen. Hurme oli myös innokkaana erämiehenä perustamassa Kaukasten Metsästysseuraa. Lisäksi hänellä oli erilaisia luottamustoimia. Harald asui aluksi Alakasarmilla, sen jälkeen Kakskertasessa ja myöhemmin yli kolme vuosikymmentä vaimonsa Selman ja tyttärensä Helyn kanssa Keravanjoen patoaltaan rannalla sijaitsevassa talossa, Rantalassa. Eläkepäiviksi Hurmeet ostivat talon Nykiöntien varrelta. Hely avioitui Pehr Ole Källmanin kanssa, ja perhe perustettiin Uuteenkylään.
Esko Sarvikas kirjoitti vuonna 1963 ilmestyneessä Kaukasten Voiman 30-vuotishistoriikissa seuran perustajajäsenestä ja kunniapuheenjohtajasta seuraavasti:
”Seuran perustamisesta ja sen ripeästä alkuun pääsystä lankeaa suuri ansio uhrautuvalle urheilujohtajalle ja aktiiviselle yhdistysmiehelle, mestari Harald Hurmeelle.
Mestari Hurme kuului miehiin, jotka eivät tyydy ja jää valittelemaan olevia oloja tai vallitsevaa järjestystä vaan pyrkivät kukin omalta osaltaan tekemään yhteiskuntansa osan toimeliaaksi ja viihtyisäksi. Laeilla ja asetuksilla luodaan ihmisen elämisen perusedellytykset ja oikeudet sekä velvollisuudet. Lopullinen viihtyisyys riippuu kuitenkin meistä jokaisesta itsestämme sekä henkilökohtaisesta panoksestamme yhteisömme hyväksi. Kun yhteiskunta toimii, elää ja sen jäsenillä on yhteisiä harrastuksia, siinä myös viihdytään. Näitä edellytyksiä oli Hurme aina valmis luomaan ja kehittämään.
Kun Voiman perustamista puuhattiin, oli hän itseoikeutettuna luomassa edellytyksiä tulevan seuran toiminnalle. Hän olikin oikea mies tähän tehtävään. Hänen tarmoonsa ja kykyihinsä luotettiin. Apu, joka hänen johtamalleen toiminnalle annettiin, tiedettiin myös tulevan oikein käytetyksi.
Seitsemäntoista vuotta on pitkä aika yhden miehen osalta seuran puheenjohtajana. Kaiken lisäksi se oli aika, jolloin kaikki toiminta käynnistettiin. Se oli aika, johon sisältyivät vaikeat sota-ajat. Näistä huolimatta hän jaksoi tuoda seuran yli kriisien ja vaikeuksien aina 50-lukuun ja huomattavasti elpyneisiin oloihin sekä vauraampaan yhteiskuntaan saakka.”
Mestari Hurme oli syntyjään paikkakuntalaisia. Vuonna 1915 hän tuli lämmittäjäksi Suomen Vanutehtaalle. Vuotta myöhemmin hänet siirrettiin kutomon vastaavaksi laitosmieheksi. Vuodesta 1921 lähtien hän toimi kutomomestarina muutamia viimeisiä vuosia lukuun ottamatta, joiden aikana hänen hoidossaan olivat yhtiön lähetykset.
Mäntsälän kunnanvaltuuston jäsenenä Hurme oli vuosina 1949-53, eli siihen saakka, kun Kaukas liitettiin kokonaisuudessaan Hyvinkään kuntaan. Ol. Tehon hallintoneuvostoon hän kuului useiden vuosien ajan ja kuolemaansa saakka saman liikkeen Kaukasten myymäläneuvostoon.
Musiikkimiehenä hän toimi vuosikymmenet paikkakunnan laulukuorossa ja kuului Ridasjärven soittokuntaan. Näytelmäkerhon toiminnassa hän oli mukana lähes viisi vuosikymmentä ohjaten suuren joukon näytelmiä.
Hän jäi eläkkeelle 15. päivänä maaliskuuta 1961 yli neljä vuosikymmentä kestäneen päivätyön jälkeen. Hurmeen terveys kärsi pahasta nivelreumasta. Vain runsaat neljä kuukautta myöhemmin, heinäkuun 26. päivänä, päättyi tämä työntäyteinen ja sisältörikas sekä paikkakunnalle monessa suhteessa hyvin merkityksekäs elämä. Kova keuhkokuume mursi sydämen kestokyvyn.
Ansioistaan työnsä parissa on mestari Hurmeelle myönnetty Keskuskauppakamarin hopeinen ja kultainen ansiomerkki ja kultainen ansiomerkki kultaneuloin. Työstään urheilun hyväksi hänelle ojennettiin SVUL:n hopeinen ansiomitali 65-vuotispäivänään 1.4.1955.
Harald Hurme muistetaan aina erikoisesti nuorison ystävänä ja heidän harrastustensa monipuolisena tukijana.
Rainer Salo
Lähteet: Esko Sarvikas/ Kaukasten Voiman 30-vuotis historiikki 1963. Osmo Viljanen, Tauno Helin, Ossi Etuaro.