Kaukasten tori

Toritoiminta alkoi Kaukasissa 1916, jolloin Suomen Vanutehdas Oy anoi Mäntsälän kunnalta lupaa toripäivien järjestämiseksi tehtaan alueelle. Kunta puolsi anomusta sillä ehdolla, että myytäväksi asetettaisiin ainoastaan ruoka-, talous- ja vaatetarvikkeita.

Kansalaissodan jälkeen toritoiminta siirtyi kylän Hausjärven puoleiselle osalle sijaiten alakasarmin, keskikasarmin ja maantien, nykyiseltä nimeltään Jokipadontien, välisellä tasanteella. Myytävät tuotteet tulivat lähitiloilta, etupäässä Kivistönkulmalta, kuten leivonnaiset, reikäleivät, limput ja juustot. Samoin omenat ja juurekset. Ritasjärvestä pyydettyä kalaa oli aina tarjolla. Vaate- ja taloustavarat tulivat kiertäviltä kauppiailta sekä ”laukkuryssiltä” ja tataareilta. Tataarit myivät repuistaan ja nyyteistään miehille sarkahousuja, paitoja ja lakkeja. Naisille löytyi leninkejä ja huiveja. Kerttulan Roope Nukarilta (eli Nukarin Roope) myi nappeja, neuloja, lankaa ja muuta naisten rihkamaa. Myöhemmin monipuolisempaa vaatemyyntiä harjoitti vaatetusliike Mäkinen Järvenpäästä. Ilmari Mäkisellä oli liikkeet myös Jokelassa ja Mäntsälässä. Pojankoltiaiset auttoivat karkkipalkalla laatikoiden kantamisessa. Tehtaalaiset pitivät muutamia kotieläimiä ja ylimääräiset kananmunat, suolalihat ja kanit myytiin torilla. Esimerkiksi kasarmien kanatarhat ja sika-aitaukset sijaitsivat metsikössä nykyisen Juhlatalon paikalla. Muutama sikolätti oli kahden liiterin takana Ahtolan pellon reunassa. Liiterien välissä oli ”pikkula” eli huussi, jossa oli poterot rivissä istumasuunta tielle päin. Tämän takana oli laskiruuma, jonne likasangot tyhjennettiin, kunhan sioille oli annettu parhaimmat tähteet. Nämä rakennukset sijaitsivat nykyisten ulkorakennusten linjassa. Kanikoppeja oli joka pihalla. Koivujen kupeessa (Jokipadontien vieressä) oli pitkään monttu jonka kaivoivat pari huijarikaivontekijää. Ottivat maksun etukäteen ja häipyivät yöllä kun vettä ei löytynytkään. Nykyisen kaivon paikan katsoi pajun varvulla Koiviston Nikanoori.

Kananmunia vietiin myös Hyvinkään torille. Koska kulkuneuvoja ei ollut, kulkivat tehtaan naiset jalkapatikassa kananmunakori kainalossa Hyvinkäälle. Matka ei tuntunut edes pitkältä, sillä ennen Hyvinkään itsenäistymistä Herran sanaa patikoitiin kuulemaan Hausjärven tai Mäntsälän kirkolle. Kirkonmenoihin lähdettiin jo yöllä ja takaisin kotona oltiin illalla. Siihen kului koko pyhäpäivä, viikon ainoa vapaa päivä. Ja aamulla tehtaalle töihin. Ymmärrettävää, että uskon asiat eivät olleet niitä suosituimpia harrastuksia. Jotkut vähän varakkaammat menivät metsän poikki Palopurolle tai Hyvinkäälle ja junalla Hikiän asemalle ja siitä loppumatka kävellen Hausjärven kirkkoon. Näin tekivät mm. Myllykylän tilalliset: Kalalammin Sylvi, Ojahaaran Kustaa ja Sipilän Vilho. Polkupyörä oli 1910-luvulla harvinainen ja kallis kapine. Alkupuolella 20-lukua niitä alkoi näkyä miehillä ja 30-luvulla jo naisillakin kun tietkin alkoivat olla paremmin ajokelpoisia. Naiset saivat 20-luvulla suoriutua matkan teosta jalan, siis työläisnaiset. Tilallisillahan oli hevospelit. Tätini kertoi kuinka hän alle kouluikäisenä oli kävellyt mummonsa ja vaarinsa luokse kyläilemään Soukkion Kyynäröön.

Rainer Salo
lähteet: Matti Koskela, Osmo Viljanen, Oskari Salo, Hilkka Björn, Ossi Etuaro, Onni Etuaro, Kalevi Salo