Toritoiminta alkoi Kaukasissa 1916, jolloin Suomen Vanutehdas Oy anoi Mäntsälän kunnalta lupaa toripäivien järjestämiseksi tehtaan alueelle. Kunta puolsi anomusta sillä ehdolla, että myytäväksi asetettaisiin ainoastaan ruoka-, talous- ja vaatetarvikkeita.

Kansalaissodan jälkeen toritoiminta siirtyi kylän Hausjärven puoleiselle osalle sijaiten alakasarmin, keskikasarmin ja maantien, nykyiseltä nimeltään Jokipadontien, välisellä tasanteella. Myytävät tuotteet tulivat lähitiloilta, etupäässä Kivistönkulmalta. Lepolan mamma ja Vähätalon emäntä toivat hevoskärryillä leipää ja voita joka toinen keskiviikko. Joskus kärryiltä löytyi lihaakin. Heiltä tulivat leivonnaiset, reikäleivät, limput, juustot sekä omenat ja juurekset. Saarisen Eevertti myi tinkimaitoa joka aamu. Toinen myyntipaikka oli Kapernaumissa joen toisella puolella. Saxelin myi Ritasjärvestä pyydettyä kalaa. Vaate- ja taloustavarat tulivat kiertäviltä kauppiailta sekä laukkuryssiltä ja tataareilta. Tataarit myivät repuistaan ja nyyteistään miehille sarkahousuja, paitoja ja lakkeja. Naisille myytiin leninkejä ja huiveja. Kerttulan Roope Nukarilta eli Nukarin Roope, myi nappeja ja neuloja sekä lankaa ja muuta naisten rihkamaa. Myöhemmin monipuolisempaa vaatemyyntiä harjoitti vaatetusliike Mäkinen Järvenpäästä. Myynnissä oli silkkiä ja sarkaa. Ilmari Mäkisellä oli liikkeet myös Jokelassa ja Mäntsälässä. Pojankoltiaiset auttoivat karamellipalkalla laatikoiden kantamisessa. Mäkisen lisäksi muistetaan myös Heinilän Väinö, jonka pehmeä puhetapa oli kuin musiikkia korville. Saarelan Martti tuli kojuineen Porvoosta saakka. Tehtaalaiset pitivät muutamia kotieläimiä. Ylimääräiset kananmunat, suolalihat ja kanit myytiin torilla. Torin laidassa, koivujen kupeessa Jokipadontien vieressä, oli pitkään monttu. Tämän montun kaivoivat pari huijarikaivontekijää, jotka ottivat maksun etukäteen, ja häipyivät yöllä, kun vettä ei löytynytkään. Nykyisen kaivon paikka on urheilukentän vieressä. Sen paikan katsoi pajun varvulla Lindroosin Nikanoori Keravanjärven Koivistosta .

Oma toripäivä toi kaivattua lisätienestiä niille, jotka jaksoivat kasvattaa sikoja, kanoja ja kaneja. Kananmunia vietiin myös Hyvinkään torille. Koska kulkuneuvoja ei ollut, kulkivat tehtaan naiset jalkapatikassa kananmunakori kainalossa Hyvinkäälle. Matka ei tuntunut edes pitkältä, sillä ennen Hyvinkään itsenäistymistä, Herran sanaa patikoitiin kuulemaan Hausjärven tai Mäntsälän kirkolle. Kirkonmenoihin lähdettiin jo yöllä, ja takaisin kotona oltiin illalla. Siihen kului koko pyhäpäivä, viikon ainoa vapaa päivä. Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys tehtaalle töihin. Ymmärrettävää oli, että uskon asiat eivät olleet niitä suosituimpia harrastuksia. Jotkut vähän varakkaammat menivät metsän poikki Palopurolle tai Hyvinkäälle. Sieltä he menivät junalla Hikiän asemalle ja loppumatkan kävellen Hausjärven kirkkoon. Näin tekivät mm. Myllykylän tilalliset, Kalalammin Sylvi, Ojahaaran Uuno, Lindellin Eemeli ja Sipilän Vilho. Polkupyörä oli 1910-luvulla harvinainen ja kallis kapine. Alkupuolella 20-lukua niitä alkoi näkyä miehillä. 30-luvulla niitä oli jo naisillakin, kun tiet alkoivat olla paremmin ajokelpoisia. Työläisnaiset saivat 20-luvulla suoriutua matkan teosta jalan. Tilallisilla oli hevospelit. Tätini kertoi, kuinka hän alle kouluikäisenä oli kävellyt oman tätinsä kanssa mummonsa ja vaarinsa luokse kyläilemään Soukkion Kyynäröön.

Ala- ja Keskikasarmi alkuperäisessä muodossaan. Kuva ilmeisesti vuodelta 1919.

Itse kasarmit olivat kolme toistensa näköistä työväen asuintaloa, jotka oli piirtänyt arkkitehti Sjöström. Koko kahden hehtaarin alue lohkottiin Ritasjärven Wakalan kantatilan maista vuonna 1914. Se sai nimekseen Metsälä. Maakirjaan rajankäynti merkittiin vasta 1917, jolloin ensimmäisenä rakennettu alakasarmi oli jo vuoden ollut asuttuna. Alakasarmi oli järjestyksessään kylän kolmas työläisperheille rakennettu talo. Sen oli piirtänyt arkkitehti Sjöström ja urakoinut tiettävästi V.Lindell. Aiemmin oli rakennettu Punanen ja Kakskertanen eli Rauhala ja Syrjälä. Keskikasarmia alettiin rakentaa sisällissodan melskeiden rauhoituttua. Asuttuna se oli jo ainakin vuonna 1920. Sitten oli vuorossa yläkasarmi vuosikymmenen vaihteessa Salon Oskarin rakentamana. Juhlatalon tontin lohkomisen jälkeen kasarmien tontti sai nimekseen Viertola. Alakasarmissa oli alakerrassa neljä kahden huoneen asuntoa. Asuntojen erkkerihuone oli keittiö ja perällä oli kammari. Komerotilaa oli eteisessä yläkerran portaikon alla, joka viileänä tilana sopi mm. ruokakomeroiksi. Yläkerrassa oli neljä yksiötä sekä vintti, jonka päädyissä sijaitsivat asuntojen häkkikomerot. Keskialue oli pyhitetty pyykkinaruille. Keskikasarmissa kaikki asunnot olivat alkuun yksiöitä eli hellahuoneita. Neljä asuntoa oli yläkerrassa ja kahdeksan alakerrassa. Lähes jokaisessa hellahuoneessa asui useampilapsinen perhe. Yläkasarmin huoneistojako oli alakasarmin kaltainen. Kaikki kasarmirakennukset saivat vaalean siniharmaan lautavuorauksen 40-luvun loppupuolella.

Alakasarmin eteläpuolella oli puron varren rinteessä useita asukkaiden itse rakentamia maakellareita. Myöhemmin vanutehdas rakensi sinne suuren yhteisen maakellarin, josta kukin huoneisto sai oman osastonsa, jos sellaista tarvitsi. Maakellarissa oli sisäänkäynti puron puolelta, ja harjakaton alla oli juhlatalon sekä talonmiehen varastotilat. Päädyt oli maalattu vihreäksi. Vastapäätä puron toisella puolella oli isännöitsijän kanala. Kasarmien kanahäkit ja sika-aitaukset sijaitsivat 10- ja 20-luvuilla metsikössä, nykyisen Juhlatalon paikalla. Muutama sikolätti oli kahden liiterin takana, Ahtolan pellon reunassa. Liiterien välissä oli pikkula eli huussi, jossa oli poterot rivissä istumasuunta tielle päin. Tämän takana oli laskiruuma, jonne likasangot tyhjennettiin. Sen jälkeen, kun sioille oli annettu parhaimmat tähteet. Nämä rakennukset sijaitsivat nykyisten ulkorakennusten linjassa. Kanikoppeja oli jokaisessa pihassa. Kasarmien ulkorakennukset uusittiin 40-luvulla. Kolme samannäköistä kasarmia sai kolme toisensa kaltaista ulkorakennusta. Keskellä sijaitsivat kunkin huoneiston puuliiterit. Kummassakin päädyssä oli kolme vessaa, kussakin kaksi erikokoista reikää. Yläkerran yksiöt käyttivät yhteistä helpotushuonetta. Alakerran asunnoille oli omat kopit, joiden seiniä koristivat useimmiten lehtien kansikuvat tai elokuvamainokset. Samanlaiset ulkorakennukset saivat myös Kakskertanen ja Punanen. Laskiruumien tilalle tuli maahan upotetut likakaivot.

Keskikasarmin väkeä pohjoispäädyn portailla vuonna 1921.

Alakasarmin väkeä eteläpäädyn portailla vuonna 1921.

Vappukuvassa tytöt seisovat torilla n.1935.

Yläkasarmin eteläpäädyn väkeä 30-luvulla.

Rainer Salo

Kuvat: Kaarina Elomaan albumi ja Rainer Salon arkisto.

Lähteet: Irma ja Matti Koskela, Osmo Viljanen, Oskari Salo, Reino Salo, Hilkka Björn, Ossi Etuaro, Onni Etuaro, Kalevi Salo, Eira Niiranen, Arvo Järvelä, Helke Järvelä.