Oskar Salo ja Reino Salo

Oskar Hjalmar Salo (11.8.1888-14.3.1983) ent. Vikholm, ent. Wickholm

Isoisäni, puuseppämestari Oskar (Oskari) Salo, oli kylän ja Vanutehtaan arvostettu kirvesmies ja huonekalupuuseppä. Hän aloitti puutyöuransa valmistamalla keisarin armeijalle suksia ennen siirtymistään Suomen Vanutehtaan palvelukseen vuonna 1915. Ensimmäiset vuosikymmenet tehtaan palveluksessa painottuivat voimakkaasti asuintalojen rakentamiseen Kaukasissa ja Jokelassa. Hänen rakentamistaan taloista mm. Juhlatalo on säilynyt lähes alkuperäisenä. Sen lisäksi Ylä-Kasarmi sekä Impilinna ovat taidokkaasti kunnostettuina. Monet Oskarin valmistamat huonekalut pirttikalustoista keinutuoleihin ja koristeellisiin lipastoihin sekä tehtaan konttorikalusteisiin ovat edelleen käytössä. Lähes joka talosta löytyi Oskarin tekemiä tarvekaluja kuten suksia, kelkkoja ja lumilapioita sekä työkaluja, kuten höyliä ja vinkoja eli puristimia. Myös erilaiset lelut keinuhevosista kuorma-autoihin löysivät tiensä monen perheen pukinkonttiin. Oskari toimi myös veiston opettajana kylän kouluissa, ja Juhlatalolla kylän nuoriso rakenteli lennokkeja Oskarin ohjauksessa. Myllykylän koulun johtokunnassa Oskari vaikutti vuodet 1928-44. Hän oli Vanutehtaan Osuuskaupan ja Ol. Tehon edustajistossa ja tilintarkastajana 30- ja 40 -luvuilla.  Vanutehtaalla Oskari tunnettiin erittäin taitavana käsistään ja tarkkana työnjäljestä sekä työvälineistään. Höylät, sahat ja porat olivat itse teroitettuina aina huipputerässä eikä niihin sitten muilla ollutkaan kajoamista. Lautojen säilytyspaikka piti selvittää tarkoin ennen kuin tuli lupa sirkkelin käyttöön. Kun jollain meni roska silmään, haettiin Oskari hätiin. Varmakätinen puuseppämestari käänsi silmäluomen kätevästi ja otti puukon pyöristetyllä kärjellä roskan pois. Tiedettiin, että puutyöverstaalla ei tarvittu erillistä työnjohtoa, koska kokeneilla ammattimiehillä, Salon Oskarilla ja Koskelan Uunolla, oli enemmän auktoriteettia kuin työnjohdolla olisi ollut. Arvostetun työuran päätteeksi ei Oskari malttanut millään siirtyä eläkepäiville. Toistakymmentä ylimääräistä työvuotta ehti vierähtää Vanutehtaan palveluksessa ennen kun Oskari 76-vuotiaana vihdoin uskoi, että tehdas saattaa ehkä pyöriä ilman häntäkin.

Oskari oli peruskyläläisiä. Isoisäni isoisän isoisä oli Kärkölässä Hevonojan Heikkilän sotilasvirkatalon viljelijä ja saapui sieltä perheineen 1808 viljelemään Kalalammin uudistilaa Myllykylän perukoille. Seuraavat sukupolvet pysyivät pääosin Kalalammin tilan sekä Keravanjärven rannalla sijaitsevan Järvelän tilan omistajina, lampuoteina eli vuokraviljelijöinä, metsänvartijoina tai torppareina. Oskarin vanhemmat Johan (Juho) Fredrik Wickholm (21.5.1849-23.1.1929) ja Charlotta (Lotta) Ahlfors (18.10.1850-22.1.1929) viettivät vanhuudenpäivänsä Järvelän talon viereisessä torpassa, nykyisen Keravanjärvenrannan ja Porvoonväylän risteyksessä. Paikalla on vieläkin jäljellä pihapiirin kiviaita. Tätä ennen he toimivat Spjusundin tilan lampuotina ja Ropstenin ja Luukan torpparina. Lotan vanhemmat olivat myös paikkakuntalaisia, sillä hänen isänsä oli Kalalammin ja myöhemmin Kaukas-Savelan vuokraviljelijä. Lotta syntyikin Kalalammilla. Juho ja Lotta saivat yhdeksän lasta, joista kolme kuoli jo lapsena ja loput avioituivat paikkakunnalle. Juho ja Lotta kuolivat peräkkäisinä päivinä kotiinsa tammikuussa 1929. Puolison menettäminen oli niin raskas kokemus. Oskarin sisaruksista Johan Eemil (Eemeli) (s.1885) otti myös sukunimekseen Salo ja avioitui Hilma Sysmälinin kanssa. Eemeli toimi tilanhoitajana sekä Koskenmaan myllärinä. Matilda Erika (s.1882) avioitui Jalo Lindqvistin kanssa ja ottivat myöhemmin sukunimekseen Lepola, Kivistönkulmalla sijaitsevan tilansa mukaisesti. Ida Maria (s.1878) solmi avioliiton Juho Kustaa Leinon kanssa. Hilma Lotta (s.1879) sai puolisokseen Koiviston isännän Nikanor Lindroosin. Hilda Elina (s.1895) avioitui kylän junttalaulajan, Kosti (Konsta) Vileniuksen kanssa.

Oskari vei vihille 11.5.1913 Tyyne Maria Heinilän (3.2.1891-8.3.1970) Soukkion Kyynäröntieltä. Ensimmäinen koti perustettiin Ohkolan kyläkeskustan Silta-Mattilaan, jossa syntyivät kaksi ensimmäistä lasta, Paula (s.1913) ja Reino (s.1916). Nuorimmat lapset, Veikko (s.1918) sekä kaksoset Hilkka ja Jorma (1920), syntyivät Kaukasissa. Näistä Paula kuoli jo kahden vuoden ikäisenä, ja Veikko kaatui jatkosodan viimehetkinä vuonna 1944. Oskarin työmatkat Ohkolasta Vanutehtaalle hoituivat talvella hiihtäen ja kesällä polkupyörällä. Polkupyörä oli tuohon aikaan melkoisen harvinainen kapistus. Lisäksi osa tiestöstä oli huonokuntoista hevoskärryjen kovertamaa uraa. Parin kilometrin osuus työmatkasta piti kantaa pyörää. Talvisin tehtaalle piti hiihtää jo aamuvarhaisella klo 6 aikaan lämmittämään puuverstaan kamiinaa. Kotoa piti lähteä jo viideltä. Pari vuotta näitä työmatkoja kuljettuaan ja lapsimäärän lisääntyessä tuli muutto Kaukasiin ajankohtaiseksi vuonna 1917. Ensin he muuttivat joen itäpuolelle. Vuonna 1921 muutettiin joen länsipuolelle Ala-Kasarmille. Samalla vaihtui asuinkunta Mäntsälästä Hyvinkääseen. Työmatkan lyheneminen mahdollisti myös monet rakennusurakat, kuten työväen asuintalot ja monet omakotitalot sekä mm. siltaurakat. Oma tila hankittiin vuonna 1928, kun vuonna 1916 perustettu yövartija Mauriz Björkin tila tuli myyntiin. Samana vuonna talo laajennettiin kaksinverroin suuremmaksi. Tilan maat ulottuivat Heikinsuoran puolesta välistä nykyisen urheilukentän kulmaukseen. Viisi vuotta myöhemmin tilan pellot myytiin Vanutehtaalle, ja eläinten pito loppui. Sen sijaan pihapuutarhaan istutettiin sata marjapensasta ja muutama omenapuu. Monien työväen asuntojen lisäksi myöskään insinöörien ja virkailijoiden asunnoissa ei ollut puutarhoja, joten marjat ostettiin Oskarilta ja Tyyneltä.

Oskari oli nuorempana urheilussa menestyvä hiihtäjä ja pyöräilijä. Yhdessä Eemeli veljensä kanssa he muodostivat Mäntsälän hiihtojoukkueen rungon. Seurana oli Mäntsälän Veli. ”Siihin aikaan oli sellaset käveräkärkiset lapikkaat ja suksissa nahkaremmit. Itte minä sukset tein ja monelle muullekin.” Kuntohiihto sujui Oskarilta vielä eläkepäivilläkin. Hyvinkään Sanomat kävi vuonna 1973 tekemässä jutun 85-vuotiaasta teräsvaarista, joka hiihti 700-800 kilometriä joka talvi, vaikka joutui usein itse aukaisemaan pyryn jäljiltä 10 kilometrin kansanhiihtoladun. Hiihtovälineiksi kelpasivat ainoastaan omatekemät koivusukset. ”Sill´tapaa vaan tavallisee vauhtii ku ei sitä enää viitti oikee lujille ottaa.” Kuntokävelyssäkin kertyi kesän aikana kilometrejä lähemmäs tuhat. ”No täytyyhä kesälläkii kävellä vähäse.”  Hiihtoura jatkui vielä 88 -vuotiaana, mutta sen jälkeen hän keskittyi hoitamaan kuntoaan vain polttopuusavotassa ja puutarhan hoidossa. Maallinen taival päättyi keväällä 1983 kestettyään 94 vuotta ja 7 kuukautta.

Oskarin pitkä ikä selittyy osaksi geeniperimällä, sillä hänen isoisänsä Fredrik Wickholm, eli lähes 100-vuotiaaksi (99v. 10kk ja 7 päivää) ja työskentelikin vielä 96-vuotiaana. Hän oli kuollessaan Hyvinkään seurakunnan vanhin jäsen. Fredrik asui viimeiset vuotensa veljensä omistaman Kalalammin tilan mökissä.

Björkin mökki vuodelta 1916.

Rauhala ostettiin Björkiltä vuonna 1928 ja laajennettiin tähän muotoon.

Rainer Salo

Lähteet: Hyvinkään Sanomat, Jaakko Finnilä, Tauno Helin, Arvo Järvelä, Reino Salo, Hilkka Björn.

 

Reino Tapio Salo (14.4.1916-12.12.1983)

Isäni Reino Salo syntyi vanhempiensa Tyyne ja Oskar Salon toisena lapsena 14.4.1916 Ohkolan kyläkeskustassa. Syntymäkoti sijaitsi Öljymäellä, jossa nykyisin on kesäteatteri. Kuitenkin jo alle vuoden ikäisenä oli edessä muutto Kaukasiin, Ohkolan teollisuuskylään. Lapsuus- ja nuoruusvuosiin kuului vahvasti urheiluharrastukset. Niihin tarjosi mahdollisuuden kylän aktiivinen seura- ja yhdistystoiminta. Urheilukilpailuja järjestivät Myllykylän Nuorisoseura, Kaukasten Voima, jonka perustajajäsen hän oli, sekä suojeluskunta- ja lottaosastot. Kouluvuosien jälkeen Reino työskenteli ensin joitain vuosia Koskenmaan Sahalla. Vuonna 1935 oli työpaikkana Nobel Standart Oil. Huoltoasema sijaitsi Hyvinkäällä rautatieaseman vieressä, Hyvinkäänkadun mutkassa. Funkkistyylisen rakennuksen kattotasanteella sijaitsi pieni sylinterin muotoinen kioski. Sinne oli käynti Uudenmaankadun puolelta, sillan vierestä. Myöhemmin Nobel Standartista tuli Esso. Tämän jälkeen Reino työskenteli jonkin aikaa Vanutehtaalla isänsä rakennusporukassa mm. Impilinnaa rakennettaessa.

Helmikuussa 1939 oli vuorossa asepalveluksen suorittaminen. Heti tämän jälkeen marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Talvi- ja jatkosodassa palveluspaikkana oli Suomenlinnan rannikkotykistö, jossa lääkintäaliupseeri Salo haavoittui käsivarteen vuonna 1941. Seuraavat viisi vuotta Reino Salo toimi Suomi-yhtiön piiritarkastajana. Tuohon ajanjaksoon sisältyy myös avioliiton solmiminen sotaleski Raili Heinisuon (o.s.Virtanen) kanssa. Samalla perhe täydentyi Railin pojalla Rauno Pekka Heinisuolla (s. 1937). Vuonna 1944 syntyi tytär Raila-Maija. Vuodet 1947-50 Reino toimi Riihimäen Sahan palveluksessa metsätyönjohtajana, toimialueenaan Hyvinkään  ja Mäntsälän välillä olevat metsäalueet. Näihin vuosiin sisältyi omakotitalon rakentaminen Hyvinkäänkylään. Rintamamiestonteiksi lohkottua aluetta, nykyisen sairaalanmäen rinteellä, kutsuttiin asevelikyläksi. Vuonna 1950 Reino vauhditti rakennuslainan maksua tekemällä kahta työtä. Hän siirtyi Helsingin Verkatehtaalle varastonhoitajaksi vuorotyöhön ja samaan aikaan T:mi Tauno Bergin sähköliikkeeseen kenttämyyjäksi. Vuonna 1954 syntyi nuorin lapsista, Rainer Tapio (allekirjoittanut). Samana vuonna hänen piti myös avata oma radioliike. Liikkeen perustaminen kariutui kuitenkin viimemetreillä yllättävään tapahtumaan. Maahantuojan välityksellä saapui Hollannista, Philipsin tehtailta, autokuormallinen myyntituotteita. Koko kuorma kuitenkin varastettiin heti ensimmäisenä yönä petollisen liikekumppanin toimesta. Kumppania ja radioita ei koskaan tavoitettu, ja laskun maksamiseen piti myydä uusi omakotitalo.

Liikkeen perustamisen epäonnistuttua, seurasi muutto takaisin Kaukasiin vuoden 1954 syksyllä. Ensimmäinen asunto löytyi Ala-Kasarmilta. Veljelleni ja sisarelleni oli järkytys muuttaa omakotitalosta kasarmin kaksioon. Rauno suostui muuttoon vasta, kun sai isältä moottoripyörän, jolla pääsi Hyvinkäälle kavereita tapaamaan.  Reinon työura jatkui vuodet 1954-57 Suomen Vanutehtaalla työnjohtajana. Vuodesta 1957 alkaen hän toimi myös varastonhoitajana. Tässä toimessa kuluikin sitten loput työurasta vuoden 1981 eläkkeelle jäämiseen asti. Vuoden 1959 keväällä perheemme muutti vanutehtaan työnjohdolleen rakennuttamaan taloon Lehtolaan. Muuton yhteydessä sinne hankittiin kylän ensimmäinen televisio. Reino toimi edelleen Tauno Bergin radio- ja tv-liikkeen edustajana sivutoimisesti, joten silloin tietysti itselläkin piti olla televisio. Iltaisin talo kirjaimellisesti täyttyi televisiota katsomaan tulleista kyläläisistä. Tilanne helpottui vasta, kun Ahlbergillekin hankittiin tv. Enimmät kyläläiset siirtyivät sinne. Sivutoiminen televisioiden myynti vaihtui 60-luvun alusta lähtien kaikkien sanoma- ja aikakausilehtien asiamiehen tehtäviin, jota kestikin päätyön ohella kaikkiaan yli 20 vuotta. Eläkeiän lähestyessä vanhempani ostivat isovanhempieni talon, eli Reinon lapsuudenkodin, nykyistä Vanumäkeä vastapäätä. Laaja puutarha ja pieni puutyöverstas odottivat eläkepäivien puuhastelua. Joskus kaikki asiat eivät vain toteudu suunnitellusti. Ruskeasuon sairaalassa suoritettu pienen rasvapahkuran poisto ristiselästä vioitti hermoratoja ja aiheutti alaraajojen halvaantumisen. Kahden pyörätuolissa vietetyn vuoden jälkeen loppui elämän taival vuoden 1983 joulukuussa. Urheilijan sydän ei jaksanut sykkiä ilman liikunnan tuomaa lisävirtaa. Vuosi kuoleman jälkeen sairaala myönsi virheensä.

Sotavamma vuonna 1941 oli aiheuttanut pysyvän invaliditeetin. Vamma aiheutui, kun venäläinen sotavanki yritti paeta sotasairaalasta anastamallaan autolla. Reino ajoi oman ambulanssinsa poikittain portin eteen, jolloin vanki törmäsi ambulanssin kylkeen ja ovi murskasi Reinon käsivarren. Vasemman käden kyynärvarsi ja kyynärnivel murskaantuivat, minkä johdosta käsi jäykistettiin 90 asteen kulmaan. Nuoruusvuosina alkanut menestyksekäs hiihtoura jatkui yhdellä sauvalla hiihtämisenä, mikä antoi huomattavaa tasoitusta kilpakumppaneille. Kaukasten Voiman kilpailuissa kärkisijoituksia tuli edelleen. Suurimmat saavutukset tulivat kuitenkin vammaisurheilun puolella. Sotainvalidien SM-mitaleja kertyi useita kymmeniä sekä voittoja Länsi-Saksaa vastaan käydyissä maaotteluissa. Makeimpana kisasaavutuksena oli vuonna 1963 Länsi-Saksassa, Oberhorzin vuoriston Andreabergissa, pidetyissä kansainvälisissä sotavammaisten talvimestaruuskilpailuissa saavutetut henkilökohtainen kultamitali sekä viestin kultamitali. Menestystä tuli useana vuotena myös kesälajien SM-kisoista, joista kultamitaleja tuli pituudessa, 60 m pyrähdyksestä ja linkopallonheitosta. Urheilusaavutusten lisäksi Reino saavutti siilitukkaisena hiusmallina Suomen Mestaruuksia useana vuotena 60-luvulla.

Myös järjestötoiminta oli Reinolle läheistä. Hän oli Kaukasten Voiman perustajajäsen (Voiman muistomitali nro 2) ja oli kymmeniä vuosia seuran johtokunnassa mm. puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana, Sotainvalidien Hyvinkään osaston johtokunnassa yli 30 vuotta ja Uudenmaanpiirin kuntourheilujaoston jäsenenä, Kaukasten Metsästysseuran ja Kaukasten Kalakerhon perustajajäsen. Kalastus olikin merkittävin harrastus viimeisinä vuosikymmeninä.

Nuoruusvuosien työpaikka Standart Oil Hyvinkäänkadun mutkassa ennen rautatieasemaa. Reino istumassa keskellä. Kattotasanteella näkyy pyöreä kioski. Aseman takana Jokelankatu yhtyy Uudenmaankatuun.

Tauno Bergin sähköliike Uuden kirkon rinteessä, Torikadun risteyksessä.

Rainer Salo

Lähteet: Hyvinkään Sanomat, Jokelan Seutu, Raili Salo, Rauno Heinisuo, Raila-Maija Finnilä.

Kuvat: Rainer Salon arkisto.