Keravanjärvi

Keravanjärvi oli aiemmalta suomenkieliseltä nimeltään Majainniemenlampi. Majainniemi sijaitsee järven pohjoispuolella ja siellä on ilmeisesti sijainnut hämäläisten erämajoja. Kuitenkin jo vuoden 1739 Ohkolan (Åckois) ja Ritasjärven (Ridasjerfvi) rajariidan seurauksena suoritetun rajankäynnin kartassa on nimenä Kärava Jerfvi ja vuoden 1782 Ohkolan (Ohkois) kartassa (Krigsarkivet, Tukholma) järven nimenä on Karava iärvi. Ritasjärven kylän rajankäynnit aloitettiin kesäkuussa vuonna 1782 suomenkielisten asiakirjojen mukaan Majainniemenlammen Majainniemestä. Järven lännenpuoleinen osa kuuluu Hyvinkääseen (aiemmin Hausjärveen), mutta valtaosa järvestä on Mäntsälän puolella. Majainniemen itäpuolella järven rantaan ulottuvaa kalliota kutsutaan Kalman kallioksi. Järven eteläpuolella olevan Paununmäen harjulla on näkyvissä muinaisen Yoldianmeren huuhtomaa lakikivikkoa.

Keravanjärven pinta-ala on 0,79 km² ja se kuuluu Vantaanjoen vesistöalueeseen. Järven valuma-alueen pinta-ala on 5,1 km² ja tästä 27 % on soita. Keskisyvyys on ainoastaan 1,5 m ja maksimisyvyyskin vain 2,5 m. Tyypiltään Keravanjärvi on matala runsashumuksinen järvi (MRh). Ruskeavetisen järven näkösyvyys on 1 m.

Ympäristön Kalalammi ja Kivilammi olivat tunnetusti kalaisia lampia, joista viimemainitusta Ohkolan kylä joutui maksamaan Kruunulle kalaveroa. Nykyisin kumpikin lampi on kasvattanut turvekannen eli kasvanut umpeen. Kalaisa oli myös Keravanjärven koillispuolella sijaitseva pieni Haukilammi, josta niin ikään joutui maksamaan kalaveroa. Vuoden 1786 kartasta löytyy niin ikään kalaisa ja kalaverollinen Kakarinlampi (Cacar Lambi) ja pieni Pitkänen sekä Keravanjärven eteläpuolelta Pietarinsuo ja Mortensuo. Viimemainitut suot ovat jo vuoden 1739 kartassa. Kalastukseen ja eränkäyntiin liittyen on Kakarin- Kivilammin maastosta löytynyt kaksi ”ryssän uunia” 1700-luvun alusta, sekä yksi Kalalammin maastosta (ks. sivu: Kaukasten alueen varhaishistoria). Ryssän uuneja käytettiin mm. lihan kuivattamiseen.

Keravanjärvestä laskevasta Ohkolanjoesta saatiin runsaita rapusaaliita kunnes rapurutto tuhosi vuonna 1945 koko rapukannan. Keravanjärven takaisissa metsissä oli 1800-luvun alkupuolella (1807 tai 1808) laaja metsäpalo, josta kertovia hiiltyneitä kantoja näkyy vieläkin. 1900-luvun alkupuolella metsäalueella harjoitettiin vilkasta yritystoimintaa usean pontikkatehtaan tiputellessa ”korpikuusen kyyneliä”.

Alue oli takavuosina varsinainen liikenteen solmukohta sillä Myllykyläntien (Koskenmaantie) ja Ohkolaan johtavan tien (Keravanjärventie) lisäksi oli kärrytieyhteys Kivistönkulmalle. Sen itäpuolelle rakennettiin maantie nykyiseksi Kivistönkulmantieksi. Järven itäpuolelta kulki 1900-luvun alussa metsäpolku Kakarilasta Soukkioon. Polku oli käytössä vielä 1930-luvulla. Samasta kohdasta lähti myös pohjoisen suuntaan polku kulkien Kaidanpäähän ja edelleen Laitilanjärven itäpuolelta Sykärintielle. Myös Ritasjärvelle oli polkuyhteys Kalalammin puolelta. Lisäksi Majainniemen kautta kulki talvitie Sälinkäältä Ritasjärventielle 1700 ja 1800 -lukujen vaihteessa. Lähistöllä kulki myös vanha ”Hämeen toinen sotatie” kaakko-luode suunnassa Kalkkikallion pohjoispuolelta. Suomalaiset joukot perääntyivät vuonna 1808 Porvoon seudulta Hämeeseen tätä kautta. Tie oli olemassa ainakin jo 1500-luvulla kalkkitienä, mutta kuului osana suomalaisjoukkojen vetäytymisreittiin ja sai nimensä tuosta massiivisesta tapahtumasta.

Keravanjärven alueen tilat ja tontit on lohkottu pääosin kahdesta isojaossa muodostetusta uudistilasta. Länsipuolella Kalalammin tila ja itäpuolella Kakarilan tila. Muu alue oli kruunun metsää.


Rainer Salo

Lähteet: Hausjärven historia, Mäntsälän historia, keskustelut: Olavi Jaakkola, Kalevi Salo, Ossi Etuaro.