Hyvinkään Sanomat 26.11.1988

Kaukaslaisen Matti Koskelan talvisota alkoi Hyvinkään suojeluskuntatalolta ja päättyi Koiviston saareen. Välissä oli vartiota, pakkasta, kiväärin kesyä ammuntaa ja tykkien kovaa tulitusta. Todellista sotaa, josta ei puuttunut arjen rutiiniakaan.
Matti Koskelalla on sotamuistot tarkasti kirjattuna ylös. Päivä päivältä voi seurata sotaa yhden kiväärin matkassa yhden sotilaan näkökulmasta.

-Tämä on rehellinen juttu, Matti Koskela sanoo ja selaa tiheää tekstiä täynnä olevaa lehtiötä. Sen viimeisellä sivulla on päiväys parin viikon takaa.

Vieressä pöydällä on kaksi kuluneen näköistä vihkosta. Niillä on ikää 49 vuotta. Niiden pohjalta Matti Koskela kirjoitti muistiin kokemuksensa talvisodasta.

-Tämä on testamentti lapsille, Matti Koskela sanoo ja kertoo, miten hän yllättäen löysi sotapäiväkirjansa laatikoita siivotessaan. Yllättävää oli myös huomata, miten tarkasti nuori sotilas oli kirjannut päivittäiset tapahtumat ylös. Matti Koskela itsekin ihmettelee, miten hänellä oli niiden tekemiseen ylipäätään aikaa, ja miten muistiinpanot säilyivät sodan melskeessä.
-On ihme, etteivät ne hukkuneet matkan varrella. Muistan, että sodan loppuvaiheessa käskettiin hävittää kaikki henkilökohtaiset tavarat. Jotenkin vain nämä päiväkirjat säilyivät.

Tuli kortti outo ja harmaa

”13.10.39 Niin se kävi minun, kuten kaikkien muidenkin kohdalla, että tuli kortti niin outo ja harmaa, oli käsky se reservihin. Tämän seurauksena kokoonnuimme Suojeluskunnan talolle Hyvinkäälle klo 8.00.”

Matti Koskela kuului konekiväärikomppaniaan ja siinä yhdenteentoista kivääriin. Koskela joutui aluksi hevosmieheksi. Päiväkirjaan hän kirjoitti: Jouduin muuten hevosmieheksi ajamaan 11. konekivääriä, ei siis kaikkein kivointa hommaa. Huoli hevosesta, kalustosta, KK:n kuljetuksesta sekä itsestä. Järvenpäässä lastataan miehet ja hevoset vaunuihin. Määränpäätä ei kerrota. Huhut kiertävät, yksi kertoo, että matkataan Kannakselle, toinen, että Keskisaareen, kolmas, että rannikolle. ”16.10. Kun näitä rivejä kirjoittelen, en todellakaan tiedä, mitä huominen päivä tuo tullessaan.” Matka taittui junanvaunussa yhdessä hevosten kanssa. Päiväkirjassa kuvataan, miten hevoset söivät heinistä kootut pedit yön aikana alta. Mutta mitä siitä: ”Näin me opimme ymmärtämään toisiamme.” Junat pysähtyvät Viipurissa ja jatkavat edelleen kohti Kuolemanjärveä. Lähellä rajaa hyvinkääläissotilas majoittuu ensimmäistä kertaa sotilastelttaan, joka pystytetään suuren suon vieressä olevalle korkealle mäelle. ”19.10. Miehiä on teltassa noin 20 kappaletta. Teltta on hyvä ja lämmin, kun vaan muistaa hoitaa puita kaminaan ajoissa.”

Käntystä perunasoppaan

Ennen kuin varsinainen sota alkaa, päivät täyttyvät monenmoisesta puuhasta. Matti Koskela muistelee itse nyt 49 vuotta myöhemmin, miten hevosmies oli sodan tietolähde. Kun hän kulki korsusta korsuun, miehet halusivat tietää, mitä maailmalla oli tapahtunut.

29.10. Matti Koskela kirjoittaa päiväohjelmasta seuraavaa: ”Sunnuntai alkaa kuten muutkin päivät työn merkeissä, ajamme santaa, laitamme teitä, esteitä sekä konekivääripesäkkeitä. Ruokailu on siitä erikoinen, että saamme ranskanleivän kokoisen käntyn, joka on ensimmäinen 3 viikon aikana.” Merkinnät ruokalistasta ovat päiväkirjan vakiotavaraa. 30.10 päivä on alkanut aamuteellä, voilla ja leivällä, päivällä on ollut puuroa ja maitoa, illalla perunasoppaa ja leipää. Vartiot kuuluivat jokapäiväiseen rutiiniin. Matti Koskela muistaa, miten vartiossa seisominen oli kovaa.
-Rintamamiehillä oli kurjimmat vaatteet, vaikka juuri heille olisi pitänyt antaa kaikkein eniten lämpöä. Loma oli kuin auringonnousu, mutta sitä taas edelsivät pitkät vartiot. Pahimmillaan piti seistä neljä tuntia pakkasessa. Vartiossa seisomisessa oli omat hyvätkin puolensa. 30.10 Matti Koskela kirjoittaa: ”Seurasi herätys klo 1.00, jolloin lähdin vartioon. Se kesti klo 3:een. Oli mitä kaunein kuutamo koko yön, joten aika kului nopeasti.”

Linja-iskusta Iki-konnaan

30.11. päiväkirja kertoo, miten ilmassa alkoi olla jo sodan tuntua. Oli ilmahälytyksiä, lentokoneet lensivät yli ja niitä ammuttiin Suomen puolelta. Sotilaiden keskuudessa kiiri tietoja Helsingin, Viipurin ja Turun pommituksista.

Mieliala ei ollut mitenkään masentunut, melkeinpä päinvastoin. 1.12. päiväkirja kertoo: ”Eilisten uutisten johdosta mieliala on korkealla. Ei täällä niinkään omaa kohtaloa surra, vaan teitä siellä kotona. Aamulla kuului jo tykkien jylinää…”

Matti Koskela sanoo, ettei sodassa ollut varaa tuntea pelkoa.
-Jos tunteet olisivat menneet pelon puolelle, olisi apatia iskenyt. Haettiin poterosta suojaa ja yritettiin olla mahdollisimman pieniä.

Varsinaisten sotatoimien alettua tulivat käyttöön tunnussanat. Matti Koskelan päiväkirjassa on tarkkaan merkitty muistiin päivittäin vaihtuvat sanat. On Takka-tuli, Linja-isku, Pitkä-keppi, Ruma-muija, Mykkä-pappi, Iki-konna, Liukas-keppi ja niin edespäin.

Vaikka Matti Koskela selvisi talvisodasta haavoittumatta, oli monta vähältä piti -tilannetta. 14.12. miehet tekevät ensimmäistä kertaa tuttavuutta kranaattien kanssa.

”Kun menimme suojamonttuihin, oli meillä kypärät päässä ja kaasunaamarit mukana. Niin oli minullakin. Menin kuitenkin puupinolle, otin jo muutaman puun, kun kuulin jonkinmoista suhinaa ilmassa. Sitten se lakkasi. Heittäydyin nopeasti mahalleni ja samassa räjähti. Puupino meni ylitseni ja kypärä kolisi, mutta minulle ei käynyt mitenkään.”

Matti Koskela muistaa, minkälaista tykkitulta rintamalla välillä oli.
-Tykistö saattoi jauhaa seitsemän tuntia. Kolmen sekunnin aikana oli kuuloetäisyydellä kolmekin tykinammusta.

Huomenna tulee rauha

Matti Koskela sanoo itse päiväkirjastaan, että siitä näkyy, miten sota ja rintama tulivat vähitellen vastaan. Ja miten alkoi perääntyminen. Varsinaiset viimeiset talvisotamuistot hänellä on palavasta Koiviston saaresta.

Kesken taistelujen melskeen tuli sotilaille yllätyksenä tietoa rauhan tulosta. ”Nyt tapahtui jotain erikoista. Lähetti kierteli pesäkkeillä ja toi sanomaa, että huomenna tulee rauha. Emme olleet kuulleet uutisia, joten tieto oli täydellinen yllätys. Epäilimmekin kuulemaamme ja jätimme sen omaan arvoonsa.”

Seuraavana päivänä sama lähetti kertoi, että ”mä suuren ilon nyt ilmoitan, rauha tulee tunnin kuluttua”. Rauhanteon läheisyydestä huolimatta taistelut vielä riehuivat.

Matti Koskelan mielestä on ihmisen tuurista kiinni, miten hänen sodassa käy. Talvisodan jälkeen hän oli vielä mukana jatkosodassa ja selvisi siitäkin. Vaikka talvisota ensimmäisenä kokemuksena on jäänyt päällimmäisenä mieleen, oli jatkosota hänen mielestään vielä kovempi paikka.
-Se vasta oli hullunmyllyä. Siellä meni monta, monta…

---

Ks. myös Matti Johannes Koskela.