Isämme kasvoi pienperheessä Hilma-äitinsä ja velipoikansa Uunon kanssa. Hilma Alina syntyi Mäntsälän Ohkolassa 17.4.1888. Isoveli Uuno Kullervo oli jo viisi vuotta vanha, kun sai pikkuveljen Matti Johanneksen 16.5.1915. Perhe asui Ohkolassa pienessä punaisessa hirsimökissä puron varrella. Matkaa Hilma-äidille kertyi Ohkolasta Kaukasiin useita kilometrejä ja lepopäiviäkin oli vain yksi viikossa. Työmatka lyheni huomattavasti kun perhe muutti Kaukasten kylään. Suomen Vanutehdas oli rakennuttanut työläisilleen kolme hirsistä kasarmirakennusta ja niistä keskimmäiseen perhe pääsi muuttamaan. Pieneen ns. hellahuoneeseen piti mahtua äiti kahden poikansa kanssa.

Isämme koulutaival alkoi Myllykylän alakansakoulussa elokuun 27. päivänä 1923. Yläkansakouluun isämme siirtyi syyskuun 1. päivänä 1925 ja oli siellä merkitty oppilasluetteloon numerolla 106. Koulun johtajana toimi kaikki vuodet Hj.Turunen , joka oli huhujen mukaan ankara opettaja.

Matti Koskelan rippikuva.

Työnteko aloitettiin hyvin nuorena ja niin isämmekin aloitti työt niin sanottuna nurkkapoikana Vanutehtaalla. Nurkkapojan tehtävä oli hyvin laaja, siihen kuului mm. polttopuiden ajamista, veden kuljetusta tynnyreissä, kivihiilituhkan ajoa ja kaikkein ikävimpänä ulkohuussien alustojen tyhjentämistä. Tämä kaikki tehtiin hevosella, kesällä ja talvella, kelillä kun kelillä.

Isämme kodin viereen, tien toiselle puolelle, oli alettu kunnostaa urheilukenttää juoksuratoineen ja heittopaikkoineen jo ennen kentän virallista rakentamista. Kun Voimistelu- ja Urheiluseura Voima perustettiin 23. päivänä huhtikuuta 1933, talkoovoimin ruvettiin rakentamaan varsinaista urheilukenttää. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Harald Hurme ja sihteeriksi Elo Soini. Muut ensimmäisen johtokunnan jäsenet olivat: Jorma Saarnio, Matti Koskela, Eero Jaakkola, Toivo Stenroos, Erkki Kivinen ja Onni Alving. Jo samana kesänä pidettiin mestaruuskilpailut uudella kentällä. Kymmenottelun yleisen sarjan kolmen parhaan kilpailijan tulokset:

1. Matti Koskela 4424,5 pistettä
2. Jorma Saarnio 4288,5 pistettä
3. Pentti Kivinen 3402,5 pistettä

Isämme suuri intohimo oli urheilu. Hän harrasti hiihtoa ja yleisurheilua. Lukemattomat ovat ne kaikki talkootunnit, mitkä isämme on tehnyt urheilun hyväksi. Muistamme lapsuudestamme monet hiihtokilpailut, joihin me lapsetkin usein osallistuimme. Kilpailuja edeltävällä viikolla isämme kävi raivaamassa latupohjat. Muutama päivä ennen kilpailuja hän kokosi porukan hiihtämään ladut kestäväksi. Vielä kilpailupäivän aamuna hän tarvittaessa kävi avaamassa ladut, voiteli sukset, omansa, meidän lasten ja tarvittaessa myös naapurin lasten. Aina hän myös itse osallistui kilpailuun.

Matti odottaa lähtövuoroaan. Kuva on1950-luvun loppupuolelta.

Useisiin laturetkiin, kuten Seitsemän Veljeksen hiihtoon isämme on osallistunut muutaman kerran poikansa Veli-Matin kanssa. Finlandia hiihto 24.2.1985, matkana 75 km 24 asteen pakkasessa yhdessä tyttärensä Tutan, vävynsä Sepon ja poikansa Veli-Matin kanssa kuului myös, samana vuonna 70-vuotta täyttäneen isämme, ”kilpailuohjelmaan”.

Kaukasten Voima on seurannut Mattia koko elämän ajan ja vaikuttanut myös suuresti meidän lasten elämään lapsuus- ja nuoruusvuosinamme. Kaukasten Voiman johtokunnassa hän oli mukana 1933 – 1968 ja 1970 – 1972. Hän toimi varapuheenjohtajana vuosina 1946 – 1949 ja puheenjohtajana 1950 – 1956.

Metsästys ja kalastus olivat isällemme mieluisia harrastuksia. Hän oli myös perustamassa Kaukasten kalakerhoa. Kalamiehenä isämme kunnostautui jo nuorena saatuaan Kaukasten halki kulkevasta Keravanjoesta 82 cm pitkän ja 14,3 kiloa painavan hauen. Vielä voisi mainita puutarhanhoidon ja mehiläiset jotka ovat kuuluneet isämme harrastuksiin jo 1950- luvun alkupuolelta lähtien.

Matti kalassa.

Helsingin Pallokentällä vietettiin kesäkuun alussa 1934 XI voimistelujuhlat. Sinne lähti Kaukasten Voimasta miesten joukkue, johtajana Harald Hurme. Yksi miesvoimistelijoista oli Matti Koskela. Mukaan lähti myös naisvoimistelijoiden joukkue, ohjaajana Irma Nurminen, myöhemmin Irma Koskela.

Voimistelujuhlille lähdössä 2.6.1934. Matti viides vasemmalta ja Irma neljäs vasemmalta.

Isämme määrättiin kutsuntoihin 7.9.1935 ja hyväksyttiin varusmiespalvelukseen. Palvelus alkoi 4. päivä tammikuuta 1937 Suomen Valkoisessa Kaartissa Helsingissä. Isämme kotiutettiin 19.12.1937 täysin palvelleena, palvelusaika oli 350 päivää.

Isämme suoritti Riihimäellä heinäkuun 1. päivänä 1938 Eino Tissarin autokoulussa” täydellisen, asetuksen mukaisen ammattimaisen autonkuljettajan kurssin. Tapahtuneen kuulustelun sekä suorittamiensa käytännöllisten kokeiden perusteella…” kuten suora lainaus todistuksesta kuuluu.

Pian autokoulun jälkeen, ennen talvisodan syttymistä Matti oli vuoden verran Hyvinkäällä Standard-huoltoasemalla huoltomiehenä. Paikka tunnettiin myöhemmin nimellä Esso. Ilmeisesti autot kiinnostivat kovasti ja mikäpä olisi ollut parempi tapa tutustua niihin kun työt huoltoasemalla.

Perjantaina 13. lokakuuta 1939 kävi isämme ”niin kuin kaikkien muidenkin kohdalla, että tuli kortti niin outo ja harmaa, oli käsky se reserviin”. Tämän seurauksena kutsun saaneet kokoontuivat suojeluskunnan talolle Hyvinkäälle klo 8.00. Näin alkoi isämme Talvisota kestäen 11 kuukautta ja 9 päivää.

Sotamies Matti Koskela.

Isämme oli pitänyt päiväkirjaa matkastaan sodan alkuhetkistä lähtien aina helmikuun loppupuolelle asti, kirjoittaen jokaisen päivän tapahtumat pieneen muistivihkoon. Talvisodan alkamisesta 49 vuotta myöhemmin isämme kirjoitti pitämänsä muistivihkon pohjalta muistot talvisodasta. Samoin isämme kirjoitti muistonsa myös jatkosodasta.

Muistelmissaan hän kertoo haavoittuneensa ja saaneensa sirpaleen takaraivoonsa. Tämä tapahtui Äyräpään taistelussa 6.7.1944. Hän oli hoidossa 36KS:ssa 6.7 – 11.7.1944, kunnes jälleen palasi takaisin rintamalle. Sirpale kulki mukana koko loppuelämän. Kirjoittamansa tekstin lopussa on lause: ”Olen nyt palvellut Isänmaata Suomen armeijassa molemmat sodat mukaan lukien 5 vuotta 2 kuukautta ja 8 päivää”. Me sisarukset päätimme kunnioittaa isämme aikaansaannosta muistelmiensa kirjoittamisesta ja kirjoitimme kirjan MATTI JOHANNES KOSKELA, SOTAMUISTOT.

Kirjaan kokosimme lisäksi tapahtumia isämme ja äitimme elämästä, aina lapsuudesta eläkevuosiin saakka. Kirjan kirjoitimme muistoksi lapsillemme, lapsen lapsille ja lähisukulaisille.

Irma Nurminen ja Matti Koskela olivat järjestäneet häänsä juhannukseksi 1941. Jatkosodan syttyminen 25.6.1941 oli sekoittaa nämä suunnitelmat, mutta häät vietettiin Suomen Vanutehtaan juhlatalolla 28.6.1941. Mukana oli runsas joukko sukulaisia ja kyläläisiä. Parin vihki Mäntsälän seurakunnan pappi Vilho Vuorela.

Hääväkeä Vanutehtaan juhlatalon edustalla.

Matkaan lähdössä, Matti-isä autonvieressä ja Veli-Matti hytissä.

Sotien jälkeen isäämme pyydettiin jäämään armeijan palvelukseen, mutta Kaukas ja Suomen Vanutehdas voittivat. Olihan siellä koti ja Irma-vaimo, Hilma-äiti ja velipoika Uuno perheineen.

Isämme työt autojen parissa jatkuivat. Tehtaan toiminta laajeni, bensiiniä ruvettiin saamaan ja Vanutehtaalle hankittiin toinen auto, missä oli jopa ”hytistä säädettävä mekaaninen kippi”.

Tavaraa alettiin kuljettaa ovelta ovelle, aluksi Helsinkiin, myöhemmin myös Turkuun, Tampereelle ja Lappeenrantaan.

Isämme autonkuljettajan työt vaihtuivat työnjohtajan tehtäviin 1.5.1958. Palopäällikkönä Suomen Vanutehtaalla hän toimi oman työnsä ohessa vuodesta 1958 lähtien yli 20 vuotta. Toukokuussa 1980 isämme pääsi eläkkeelle 65-vuotiaana.

Suomen Vanutehtaan toiminta alkoi hiipua 1970 luvun loppupuolella. Irma-äidille tarjoutui mahdollisuus jäädä pois töistä 31.10.1978, puolitoista vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Työvuosia Vanutehtaan konttorissa kertyi runsaat 45 vuotta.

Palaamme vielä 1900-luvun alkuun. Isoäitimme Hilma Koskela ja isoisämme Kalle Nurminen ovat molemmat asuneet Kaukasissa ja tehneet elämäntyönsä tehtaalla.

Kuva on vuodelta 1913. Kuvassa ovat Kalle Nurminen vasemmalla ja Hilma Koskela oikealla.

Sodan päätyttyä vanhempamme asuivat äitimme lapsuuden kodissa niin sanotussa ”punaisessa talossa”, aivan tehtaan läheisyydessä. Haave omasta kodista alkoi pyöriä mielessä. Päivärinnasta noin 1,5 km Kaukasista Jokelaan päin pariskunta osti tontin 22. heinäkuuta 1946. Ensin rakennettiin 28 neliön kokoinen hirsinen saunarakennus.

Jokelalainen rakennusmestari Åke Tallberg teki talon rakennuspiirustukset isämme suunnitelmien pohjalta. Rakennuslupa oli myönnetty Kiviharju nimiselle tilalle 17.8.1956. Vaativat kallion räjäytystyöt veivät paljon aikaa. Talkoohenki oli Kaukasten kylällä voimissaan ja siitä sai myös meidän perhe osansa mm. sokkelia valettaessa. Kaiken liikenevän vapaa-aikansa isämme vietti tontilla ja rakensi hartiavoimin koko talon. Ennen omaan kotiin muuttoa perheemme asui vielä muutaman vuoden vasta valmistuneessa Harjulassa ja ns. ”keltaisessa talossa”, kunnes oma koti valmistui syksyllä 1963 ja perhe pääsi muuttamaan sinne.

Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on ollut isällemme myös hyvin tärkeää. Vuonna 1956 hän liittyi Jokelan Työväenyhdistykseen. Suomen sosiaalidemokraattisesta puolueesta hän löysi kanavan vaikuttaa asioihin. Isämme on aina ollut pienen ihmisen, heikomman puolella.

Tässä on muutamia Matti Koskelan luottamustoimia Hyvinkään kunnassa. Hän oli valtuutettuna 1961 – 1968, urheilulautakunnan jäsen, verolautakunnan jäsen, taksoituslautakunnan jäsen, kansakoulun johtokunnan jäsen, kunnallisvaalien vaalilautakunnan jäsen ja valtiollisten vaalien vaalilautakunnan jäsen.
Luottamustoimia Hyvinkään kaupungissa olivat mm. Kaupungin valtuustossa 1969 – 1972, ammattikoulun johtokunnan jäsen, tutkijalautakunnan jäsen, 12. äänestysalueen varajäsen, 14. äänestysalueen vaalilautakunnan jäsen (kansanedustajain vaalit), 14. äänestysalueen vaalilautakunnan jäsen (kunnallisvaalit), teollistamislautakunnan jäsen ja poliisipiirin neuvottelukunnan varajäsen.
Muita luottamistoimia olivat, Jokelan Kansalaisopiston johtokunnan jäsen, paikallisen tiehoitokunnan jäsen, Jokelan Osuuskaupan hallituksen jäsen ja HOP:n Päivärinnan konttorin valvoja.
Matti on toiminut myös Hyvinkään kihlakunnanoikeuden lautamiehenä. Toiminnastaan lautamiehenä hän sai herastuomarin arvonimen 15.2.1989.

Matti ja Irma Koskelan perheeseen syntyi kolme lasta. Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1947 ja sai nimekseen Marja-Liisa. Hyvin nuorena Marja-Liisa sai lempinimen Tutta, mikä on kulkenut mukana koko elämän.

Perheeseen syntyi kolme vuotta myöhemmin 1950 poika, joka kastettiin Veli-Matiksi. Matti-isä oli lähtenyt viemään vaimoaan synnyttämään Helsinkiin kuorma-autolla. Kuorma-auto oli vaihtunut henkilöautoksi matkan varrella, kun Toivo Stenroos oli palaamassa Helsingistä Kaukasiin Suomen Vanutehtaan ainoalla henkilöautolla. Olisiko isän esimerkki tuottanut tulosta, sillä urheilu on liittynyt myös hyvin voimakkaasti Veli-Matin elämään.

Pikkusiskomme Irma-Liisaksi kastettu, mutta kotona Vauviksi kutsuttu, tyttölapsi näki päivänvalon 1953. Hyvin pian äiti huomasi, että vauva söi huonosti ja väsyi. Aikanaan Lastenklinikalla selvisi, että Vauvilla oli synnynnäinen sydänvika. Sen ajan lääketiede ei pystynyt leikkaamalla asiaa korjaamaan. Tammikuussa 1968 pahin mahdollinen suru oli kohdannut perhettämme Vauvin elämän pysähdyttyä.

Eläkevuodet vanhempamme saivat viettää itse rakennetussa omakotitalossa, missä isämme hoiti raskaat työt ja äitimme laittoi ruuan ja piti kodin siistinä. Jo työaikana he tekivät useita Keski-Eurooppaan suuntautuneita bussiryhmämatkoja. Matkoilta on olemassa tarkat päiväkohtaiset muistiinpanot. Tämä kuvaa isämme halua dokumentoida hänelle merkityksellisiä tapahtumia. Hyvinkään veteraanijärjestön järjestämään kirjoituskilpailuun vuonna 1992 isämme osallistui kahdella sodista kertovalla tarinallaan. Molemmat päätyivät kirjaan ”Kentältä ja kotirintamalta”.

Kauniina kuumana elokuun iltapäivänä 1997 äitimme ja isämme olivat kotipihan puutarhassa syömässä viinimarjoja ja keräämässä pudonneita omenoita. Isämme lähti viemään omenakorillista naapuriin Eila ja Urpo Koskelalle, tien toiselle puolelle. Korin hän asetti orapihlaja-aidan juurelle ja itse kiersi tien kautta. Ojan yli koria tavoittaessaan voimat uupuivat ja hän lyyhistyi maahan. Eila ja Urpo hoivasivat isäämme. Mitään ei ollut enää tehtävissä lääkäriambulanssin saavuttua. Isämme sai lähteä tästä maailmasta ns. ”saappaat jalassa” ja varmasti toiveidensa mukaan 24.8.1997.

Lohduton suru valtasi äitimme ja pikkuhiljaa hänen elämänhalunsa katosi. Hänen oli vaikea selviytyä yksin kotona isossa omakotitalossa. Helmikuussa 1999 äitimme muutti Veli-Matin perheen luo Mänttään, kunnes hänelle järjestyi alkukesästä hoitopaikka Mäntästä. Voimat vähenivät ja äitimme hiipui hiljaa pois 19.7 2000.

Irma ja Matti Koskela 1995.

Tässä lyhykäisyydessään muistoja isästämme ja hiukan myös äidistämme, jotka tekivät täyden päivätyönsä Suomen Vanutehtaalla ja asuivat ja vaikuttivat koko elämänsä Kaukasissa.

Saimme viettää onnellisen ja turvallisen lapsuuden Kaukasissa, sitä muistelemme edelleen kiitollisina.

Marja-Liisa (Tutta) Vehka-aho (os. Koskela)
Veli-Matti Koskela

Hollolassa 6.1.2020

---

Lähteet: MATTI JOHANNES KOSKELA, SOTAMUISTOT.
Tekstissä olevat suorat lainaukset on otettu tallessa säilyneistä asiakirjoista ja Matti Koskelan omista muistiinpanoista.

Ks. myös Kiväärin matkassa läpi talvisodan.