Ruotsin kivi –Myllykylässä, Metsä-Kerttulan mailla oleva suuri siirtolohkare, joka näkyy Ali-Myllyntielle itäpuolen laidunpeltojen takana, mäen päällä.

Alanummi –Myllykylässä. Koskenmaantien itä- ja eteläpuolella oleva Kapilamminnummen osa.

Sepänmäki –Myllykylässä. Koski-Sipilän maalla, Taimelantietä vastapäätä sijaitseva mäki. Nimensä se on saanut Sepän talosta, joka sijaitsi 1800-luvulla Koskenmaantien varrella, tien itäpuolella olevassa pienessä metsäsaarekkeessa. Peltoalue tästä pohjoiseen on nimeltään Sepänpelto.  Sepäntalosta koulun taakse ulottuva nykyinen pelto on nimeltään Sepänniitty.

Kalalamminmaa –Myllykylässä. Myllykylän pohjoisosan alue. Ojahaarasta Keravanjärvelle ja lähelle Kaidanpäätä ulottuva alue. Entisen Laitilanmaan eteläosa.

Kalalampi –Myllykylässä. Uudistila joka on perustettu vuonna 1791 yhdistämällä kaksi vuosina 1788 ja 1789 perustettua torppaa. Tilan päärakennus sijaitsee Koskenmaantien itäpuolella ennen Porvoonväylää. Alkuperäinen 600 hehtaarin tila on eri vaiheissa jaettu viiteen osaan.

Kalalammi –Myllykylässä. Umpeen kasvanut, kalaisuudestaan aikoinaan tunnettu lampi. Nyt lammen pinnan peittää vetisen liejun päällä kasvava turvekansi. Se on kulkijalle arvaamaton, sillä turvekansi saattaa paikoin pettää.  Suotyypiltään se on varsinainen saraneva (VSN). Nevan pintaa peittävät rahkasammalet, suursarat ja raate. Se on suojeltu ja valtakunnallisesti merkittävä tutkimuskohde luonteenomaisena saranevan edustajana. Kalalammin kaltaisia kohtalaisen luonnontilaisia soita on Uudellamaalla varsin vähän. Kalaisuudestaan tunnettu lampi on houkutellut 1700-luvulla eränkävijöitä kauempaakin. Näistä ajoista on alueelta löytynyt yksi ryssän uuni. Sitä käytettiin lihan ja kalan kuivaamiseen. Takavuosina lammesta etsittiin rautamalmiesiintymää, ja soistunut lampi aiottiin kuivattaa. Maanomistaja sai kuitenkin estettyä hankkeen suon suojeluarvoihin vedoten.

Vehkasuo –Myllykylässä. Kalalammin koillispuolella oleva ojitettu varputyyppinen suo.

Lepokallio –Myllykylässä. Kalalammin länsipuolella ja Porvoonväylän pohjoispuolella sijaitseva kallio. Sieltä avautuu näkymä pohjoispuolen Kunnarinsuolle. Kallion päällä on sijainnut kolmionmittaustorni. Kallioaluetta uhkaa varaus kiviaineksen louhintaan.

Palkkimäki –Myllykylässä. Vehkasuon itäpuolella sijaitseva mäki.

Koivusilta –Myllykylässä, Heikkilän mailla, Kalkkikalliotien kohdalla, Koskenmaantien länsipuolella peltojen päässä. Nimi 1700- luvun kartassa.

Karhupelto –Myllykylässä, edellä mainittu pelto, jonka päässä oli Koivusilta.

Hämeen toinen sotatie – Myllykylässä. Porvoon ja Hämeenlinnan välinen Hämeen toinen sotatie kulki Ohkolan ja Ritasjärven kylien välisen osuuden Kalkkikallion pohjoispuolelta jatkuen luoteeseen. Tiepohja oli olemassa jo 1700–luvun puolivälin kartoissa ja on vieläkin osin näkyvissä. Alkujaan ilmeisesti kalkin kuljetukseen tehty tiepohja sai nimekseen Sotatie, kun sitä käytettiin suomensodassa vuonna 1808 Suomen joukkojen vetäytyessä vähitellen rannikolta sisämaahan päin. Nykyisen Hyvinkään lentokentän lähistöllä sijaitsevalla Alttarikivellä kerrotaan pidetyn hartaustilaisuus ja ehtoollinen vetäytyville joukoille. Suomalaisten pääjoukot marssivat pohjoisempaa Hämeen sotatietä, joka kulki Viipurista Hollolan kautta Hämeeseen.

Sedänoja –Myllykylässä. Ali-Myllyntien alittava oja Metsä-Kerttulan pellon notkelmassa.

Koskensilta –Myllykylässä. Siltakosken ylittävä Koskenmaantien silta

Myllykulman alue –Myllykylässä. Koski-Sipilän ja Koskenmaan kyläaluetta kutsutaan nimellä Myllykulma. Alueella toimi 1930-luvulla oma Myllykulman postitoimisto, jolla oli oma postileimakin. Postitoimisto sijaitsi Jokelan talossa, puoli kilometriä Myllykulman mutkasta pohjoiseen. Postikonttoria hoiti Lauri Sipilä. Jokelan tilasta pohjoiseen, Karankosken itäpuolella, on Kallioistenmaan pientila ja kosken länsipuolella Linnunlaulun huvila.

Myllykulman alueella on ollut ihmisiä jo kivikaudella. Siitä ovat todisteena Jokelan talon pihapiiristä löytyneet kivikautinen tasataltta ja tasataltan katkelma.

Koski-Sipilä –Myllykylässä. Koski-Sipilän uudistila on muodostettu vuonna 1801, kun Ritasjärven kylästä Sipilän kantatila jaettiin kolmeen osaan. Tilan rajat on kuitenkin näkyvissä vahvistettuna jo Isojaon kartassa ja jakokirjassa 1782-86. Koski-Sipilän sukutilaviirissä oleva vuosiluku 1788 on luultavasti vuosi, jolloin jakolohkon maita alettiin viljellä. Tilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1892 ja karjarakennus vuodelta 1921. Koski-Sipilän talossa aloitti vuonna 1917 toimintansa Myllykylän alakansakoulu ja vuotta myöhemmin yläkansakoulu.  Syyslukukaudelle 1922 puolen kilometrin päähän valmistui oma koulurakennus.

Koskenmaa –Myllykylässä. Koskenmaan uudistila perustettiin Isojaon yhteydessä vuonna 1787. Veroluvultaan se oli 1/3 manttaalia ja pinta-alaltaan yli 200 ha sisältäen arvokkaat koskiosuudet Keravanjoessa. Alkuperäinen päärakennus sijaitsi aivan Koskenmaantien vieressä. Tien vastakkaisella puolella oli Myllykylän VPK:n pieni kalustovaja, jossa oli mm. hevosvetoinen ruiskukärry eli ruutta. Vaja kalustoineen oli paikallaan vielä 60-luvun puolivälissä. Myllykoskessa jauhanut Koskenmaan tilan mylly- ja sahatoiminta vaativat lisää tilaa. Vuonna 1926 rakennettiin uusi päärakennus ja talousrakennukset nykyiselle paikalleen tien länsipuolen mäen päälle. Rakennukset on piirtänyt hyvinkääläinen tunnettu rakennusmestari Heikki Siikonen.

Myllykulman ensimmäinen mylly aloitti toimintansa vuonna 1799 yhdellä kiviparilla jauhavana Koskenmaan tilan kotitarvemyllynä. Maaherra hyväksyi myllyluvan vuonna 1803. Seuraava koskitoimitus pidettiin vuonna 1834 lääninkuvernöörin toimesta. Marieforsin ruukinpatruuna Lars Magnus Björkenheim anoi lupaa perustaa yhdellä kiviparilla jauhavan vero- eli tullijauhomyllyn omistamansa Koskenmaan tilan Myllykoskeen aiemman myllyn paikalle. Myllyn tyyppi vaihtui jalkamyllystä tehokkaammaksi ratasmyllyksi. Myöhemmin kolme jalkaa korkea rännipato korotettiin. Mylly laajennettiin kahdella kiviparilla jauhavaksi. Tullimylly muuttui jälleen kotitarvemyllyksi vuonna 1880, jolloin Koskenmaan tila myytiin yksityiselle. Koskivoima tuotti myös sähkövalon myllyn ja sahan lisäksi Koskenmaan ja Koski-Sipilän tiloille.

Koskenmaan tilasta lohkaistulla Koskenmaan saha-nimisellä tontilla toimii nykyään Teatterineuvos Hilkka Kinnusen omistama Koskenmaan Kartanon kulttuurikeskus. Kulttuurikeskuksen päärakennus on entinen sahan työläisten asuntola, jossa toimi myös pienimuotoiset kauppaputiikki ja kahvila. Kulttuurikeskus järjestää kesäisin konsertteja ja taidenäyttelyitä.

Ali-Mylly ja Rieskakoski –Myllykylässä. Rieskakoskessa jauhoi 1600-luvun loppupuolella Ohkolan kylän tilojen yhteinen mylly. Ritasjärven ja Ohkolan kylien välillä vallitsi jatkuva rajariita Keravanjoen koskiosuuksista ja arvokkaista rantaniityistä. Rajariidan ratkaisemiseksi suoritettiin vuonna 1739 Ritasjärven ja Ohkolan kylien välinen rajanveto. Siitä laaditussa kartassa mylly nimetään vielä Ohkolan kylän jauhomyllyksi. Mylly jäi kuitenkin rajanvedossa Ritasjärven kylän puolelle ja siirtyi sen kantatilojen yhteiseksi, kahdella kiviparilla jauhavaksi myllyksi. Rajanvedon jälkeen Ohkolan kylän yhteinen ratasmylly rakennettiin Kaukastenkosken partaalle. Ali-Myllyn myllymaa oli Ritasjärven kantatilojen yhteismaata. Myllypalsta on ollut merkittynä vuonna 1782 J. P. Vestermarkin tekemässä isojaon kartassa. Sama paalutus ja pyykitys oli myös vuonna 1865 A. F. Borgenströmin tekemässä jakojärjestelyssä.  Se käsitti joen länsipuolisen Kaukasten kyläalueen rajoittuen länsipuolelta Kellarhuhdan tilan rajaan. Nykyisten paikannimien mukaisesti raja kulki Metsolan länsipuolelta suoraan Myllykylään, Niinikosken alapuolelle. Myllyrakennus  rakennettiin uuteen hyvään kuntoon 1850 –luvulla. Ritasjärven kantatilat ja niiden lohkotilat jakoivat yhteismaan keskenään vuonna 1903. Lohkoja tuli 18.

Vuonna 1916 rakensi mylläri A. Lindström padon Rieskakoskeen osakastilojen toimeksiannosta.  Tästä suivaantuneena nosti maanviljelijä Juho Metsä-Kerttula seuraavana vuonna oikeusjutun Ali-Myllyn silloisia omistajia vastaan, vaatien korvausta veden aiheuttamasta vahingosta, sekä padon purkamista. Haastetuiksi tulivat: A. Lindström, A. Majamäki, H. Mattila, I. Kerttula, Kylä-Kerttula, Kylä-Tolkkila, Kylä-Katila, Vähä-Katila, Mäki-Sipilä, Kylä-Sipilä, Koski-Sipilä, Lemmilä, Iso-Marttila, Metsä-Marttila, Vakala ja Hj. Saxelin. Asiaa puitiin useita kertoja kihlakunnanoikeudessa, mistä tuli päätökseksi, että mylläri Lindström määrättiin purkamaan pato tai hakemaan sille virallinen lupa. Lindström valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka kumosikin kihlakunnanoikeuden päätöksen. Hovioikeus käsitteli asiaa vielä toistamiseenkin tullen samaan päätökseen. Tähän taas kantaja Juho Metsä-Kerttula ei tyytynyt, vaan vetosi päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin vahvisti hovioikeuden päätöksen toukokuussa 1928. Asian käsittely kesti yli kymmenen vuotta ja tuli maksamaan Juho Metsä-Kerttulalle useita tuhansia markkoja. Päätöksen jälkeen määräsi Uudenmaan maaherra tie- ja vesirakennuspiirin piiri-insinöörin pitämään vesioikeuslain mukainen katselmus 23. toukokuuta 1928. Samana vuonna seppä ja mylläri Ilmari Niemi osti tiloilta osakkuudet itselleen ja perusti myllyn viereen sepänpajan. Ilmari Niemestä ja hänen keksinnöistään on erillinen historiikki näillä Kaukasten historiasivuilla.

Metsä-Kerttula –Myllykylässä. Metsä-Kerttulan uudistila on perustettu vuonna 1804, kun Ritasjärven kylässä sijaitseva kantatila Kerttula jaettiin kolmeksi erilliseksi tilaksi. Syntyi Kylä-Kerttula, Mylly-Kerttula ja tämä Metsä-Kerttula. Tila on nykyisin alueen ainoa karjatila. Alkuperäinen päärakennus sijaitsi Taimelantien risteyksessä. Risteyksen tuntumassa olevat kaksi aittaa ovat vuodelta 1864. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1957. Rakennusmestari Heikki Siikosen suunnittelema tiilinen karjarakennus on vuodelta 1936.

Neljäntienristeys –Myllykylässä, Koskenmaantien ja Myllykyläntien risteys.

Kapilamminnummi –Myllykylässä. Nykyisin valtaosa harjusta soranottoalueena. Ridasjärventien ja Koskenmaantien välinen alue. Kaivuulta säästyneellä alueella useita muinaisen Yoldianmeren ranta- ja lakikivikoita muistona jääkauden vetäytymisestä.

Myllynummi –Myllykylässä, Kapilamminnummen vanha nimi 1782-86 kartassa.

Kapilammi –Myllykylässä. Ridasjärventien vieressä, alamäessä vasemmalla eli tien länsipuolella, ennen Myllykyläntien käännöstä ylhäältä tultaessa. Lampi kuivui, kun viereistä sorakuoppaa kaivettiin pohjaveden alapuolelle. Lampi oli seudun paras ja suosituin pellavan liotuslampi. Vanha tarina kertoo sen olleen niin syvä, että kun Marttilan hevonen oli reunaturpeen pettäessä pudonnut lampeen, se löytyi seuraavana päivänä Ritasjärvestä. Saman suuntainen on tarina Haapasaaren Niko isännästä, joka vei härällä lampeen pellavia likoomaan. Se on julkaistu vuonna 1913 sukututkimuksen äänenkannattajan ensimmäisessä numerossa seminaarilainen V.Vainion toimesta. Isäntä peruutti kuormaa likemmäksi rantaan. Silloin härkä perääntyikin liiaksi, jolloin rattaat putosivat lampeen sekä vetivät häränkin mukanaan. ”Sinne menivät iäksi päiviksi”, arveli Niko. Yleensä luultiin lammin olevan pohjaton. Kolmen päivän kuluttua Niko meni laskemaan verkkoja Ritasjärveen. Rannalla hän näki härän syömässä ruohoa kärryt perässään. ”Toihan on aivan kuin minun härkäni”. Niko meni läheltä katsomaan. Siinä härkä oli kuin olikin pellavakuorma perässään. Niko heitti konttinsa kuorman päälle ja lähti kotiin ajamaan. Kotiin päästyään hän levitti pellavat nurmelle kuivamaan sekä vei härän hakaan syömään.      Lähteet: Kylän perimätieto sekä Kalervo Töyrylä/ Hyvinkään Sanomat.

Kapilamminsuo –Haapasaaressa. Kapilammin harjun eteläpuolella. Nykyinen Ritasjärventien oikaisu kulkee suon yli. Vanha tie kulki suon itäpuolelta. Suon luoteisreunalla, Ritasjärventien länsipuolella, on peitettynä kunnan vanha kaatopaikka.

Junninkallio –Haapasaaressa, Junninkalliolla sijaitsee Katilansuon kvartsiitti- eli liuskekivilouhos. Se oli toiminnassa vielä 50-luvun loppuun. Katilansuon kvartsiitti on 1,95 miljardia vuotta vanhaa, joten siitä ei vielä ole ehtinyt rapautua maasälpä pois. Maasälpä antaa kvartsiitille sen ruosteenpunaisen sävyn. Katilansuon kvartsiittilouhoksessa on maan sisäiset voimat kääntäneet kerrostumat pystyasentoon.

Nilkanoja –Haapasaaressa. Nilkanojan tila on lohkottu Mäkelän uudistilasta. Tila sijaitsee Nilkanojantien päässä. Nilkanoja on saanut nimensä tilan läpi virtaavasta purosta, joka laskee Keravanjokeen Santakosken yläpuolella. Puro saa alkunsa Nykiönharjun pohjoispuolelta.

Haapasaari –Haapasaaren tila sijaitsee Päivärinnan risteyksen vieressä, Uudenkyläntien länsipuolella. Haapasaaren asuntoalue on rakentunut suurimmaksi osaksi Uudenkyläntien itäpuolelle, puolikilometriä Päivärinnan risteyksestä Jokelaan päin.

Haapasaaren silta –Haapasaaressa vanha tielinjaus ylittää Nilkanojan. Sen perään on Peltolan jyrkkä mutka. Tien oikaisu nykyiseen linjaansa valmistui 60-luvun puoliväliin mennessä.

Linkvistinmäki –Harakassa. Nykiönkaaren varrella.

Nykiönharju –Harakassa. Harjumuodostelma Harakan pohjoispuolella. Ulottuu Haapasaaresta Polttiin.

Metsäkulma –Keravanjärven itä- ja kaakkoispuolen alue.

Kalmankallio –Keravanjärvellä, järven koillisosan rantakallio.

Majainniemenlampi –Keravanjärven alkuperäinen nimi. Sai nimensä järven pohjoisrannalla sijainneista Kärkölän ja Hollolan seudun erämajoista.

Paununmäki –Keravanjärven eteläpuolella sijaitseva harju, jonka päällä on muinaisen Yoldianmeren huuhtomaa lakikivikkoa.

Saunalansuo ja Saaristonsuo –Keravanjärven eteläpuolella ja Myllykylän itäpuolella olevat kaksi suoaluetta. Entisiltä nimiltään Mortensuo ja Pietarinsuo 1700- luvun kartoissa.

Mustalaismäki –Kaukasissa, Keravanjoen länsirannalla ja Vanuntien alle jäänyt ja tien eteläpuolella sijaitseva rinneniitty. Kiertelevillä mustalaisryhmillä oli tapana 20-luvulta 50-luvun alkuun leiriytyä hevosineen mäenrinteeseen kun saapuivat kylään. Kylän pojannassikoita kiinnosti 7-8 hevosvankkurin karavaanit ja mystinen leirielämä. Uteliaisuus heräsi varsinkin iltaisin, kun leirissä syttyivät rakovalkeat ja mustalaiset kokoontuivat tulien ääreen. Saattoipa kuulua lauluakin. Mustalaiskaravaanin saavuttua kylään kodeissa laitettiin ovet lukkoon ja äidit varoittivat lapsiaan avaamasta ovia kenellekään. Mustalaisnaiset kulkivat ovelta ovelle povaten ja kaupustellen pitsiliinoja. Miehet trokasivat viinaa tai muuten vaan kuljeskelivat kylällä.  Samalla taloista saattoi lähteä mukaan ruokaa ja kaikenlaista irtainta, mitä oli unohtunut talon väeltä pöydälle tai pihamaalle. Ladoista haettiin hevosille heinät. Kuitenkaan muistissa ei ole ainoatakaan riitaa kyläläisten ja mustalaisten kesken.

Vanhankaupan mäki –Kaukasissa, entiseltä Taunon-Tuvalta tehtaan vanhalle sillalle laskeva mäki. Nimensä se on saanut mäen puolivälissä sijainneesta Jokelan Osuuskaupan sivumyymälästä. Jyrkkä mäki, josta koululaisia kuljettanut linja-autokin luisui 60-luvun alussa takaperin alas ja vieri katonkautta ympäri joenvarteen.

Tallinmäki –Kaukasissa, Vanuntien ja Kivistöntien risteyksen alue ympäristöineen. Konttorirakennuksen paikalla oli 60-luvun alkuun Vanutehtaan talli- ja navettarakennus.

Kapernaumin alue –Kaukasissa. Käsittää ”Kakskertasen”, ”Impilinnan” ja ”Paakarintuvan” alueen. Kakskertanen, eli varsinainen Kapernaumi (purettu), oli kylän toiseksi vanhin työläisasuintalo ja viralliselta nimeltään Syrjälä. Nyt Syrjälän paikalla on uudisrakennus. Tien päädyssä on perinteitä vaalien kunnostettu Impilinna. Nimensä mukaisesti se oli nuorten naisten asuintalo. Tämän itäpuolella sijaitsi Paakarintupa (purettu) leivinuuneineen. Kapernaum on hepreasta käännettynä Lohduttamisen kylä. Alkuperäinen Kapernaum on muinainen kaupunki Galileassa, Genetsaretinjärven rannalla. Pyhän Pietarin kotikaupunki.

Punane –Kaukasissa. Viralliselta nimeltään Rauhala, on kylän ensimmäinen työläisten asuinrakennus. Se on rakennettu vuonna 1889 Lankarullatehtaan toimesta. Kapernaumin alueen vieressä.

Keltane –Kaukasissa. Sijaitsee Punasen ja konttorin välissä. Alkujaan Vanutehtaan virkailijoille rakennettu neljän perheen asuintalo oli väriltään valkoinen, mutta 20-luvulla maalattiin keltaiseksi. Nykyisin rakennus on väriltään vaaleanpunainen.

Pitkäkoski –Kaukasissa. Kaukastenkosken loiva alajuoksu tehtaan länsipuolella.

Muuntajanmäki –Kaukasissa. Tehtaan kohdalla, Pitkäkosken itäpuolella oleva mäki. Muuntajan perustukset vielä näkyvissä.

Heikinsuora –Kaukasissa, Kaukastentien osa Vanumäestä Ali-Myllylle. Sai nimensä kauppuri-lumppuri Forstenin Heikistä, joka asui Emma vaimonsa kanssa suoran alussa.

Emmanmäki –Kaukasissa. Nykyisen Lehtimäentien risteyksessä oli ennen Vanumäen rakentamista Kaukastentiessä pieni mäki, joka sai nimensä Forstenin Heikin vaimon mukaan. Se oli aiemmin Heikinmäki, mutta ajateltiin, että töyssyt sopii Emmalle paremmin.

Oskarinnotko –Kaukasissa. Myös Salon notko. Kaukastentieltä Vanumäen risteyksestä Keravanjoelle ulottuva puronotkelma. Sai nimensä Salon Oskarista, joka asui puron varressa, ja jonka maita notko oli aikoinaan ollut.

Temmi ja Temminmäki –Kaukasissa, Temmi on Kaukastenkosken patosillan nimi ja Temminmäki on Jokipadontien jyrkkä mäki. Temminmäki oli ennen vaarallinen mäkiauto- ja kelkkailumäki. Vauhti otettiin Harjulan pihasta, siitä Vanuntien yli Jokipadontietä alas Temmille ja heti sillan jälkeen vasemmalle alas saunan pihalle. Jokipadontie oli silloin virallinen, ja vielä 50-luvulla ainoa Kaukasten läpi kulkeva tie. Tiellä oli kohtalaisesti autoliikennettäkin aina linja-autoja myöten.

Pajamäki –Kaukasissa, Kaukastenkosken pohjoispuolen mäki. Aiemmin joen toisella puolella, mäkeä vastapäätä, oli tehtaan paja. Siinä kohdalla oli Pajamäestä pajalle johtava kävelysilta, Pajasilta.

Patapyörre –Kaukasissa, Keravanjoen osa Impilinnan ja Virkailijatalon välissä. Virtaus tekee Pässikosken jälkeen kierroksen Patapyörteellä, ennen kuin jatkaa patosillalle päin.

Lemmensilta –Kaukasissa, Pässikosken ylittävä kävelysilta, Juhlatalon käänteestä Virkailijatalolle vievällä polulla. Kylän nuoriso vietti 1900-luvun alkupuoliskolla vapaa-aikaansa patoaltaan rannalla ja Juhlatalon valmistuttua iltamien jatkot vietettiin lemmensillalla ja patapyörteellä. Joskus kevättulvat veivät sillan mennessään. Virkailijatalon valmistuttua silta sai nykyisen muotonsa.

Riihikoski –Kaukasissa, Pässikosken entinen nimi.

Kokkoniemi ja Kokkomäki –Kaukasissa, Juhlatalon mutkasta patapyörteelle laskeva mäenrinne ja niemeke. Kylän suuri juhannuskokko poltettiin Kokkoniemessä 1920-luvulta 80-luvulle. Rinteellä koko kylän väki seurasi kokon palamista. Alkuvuosikymmeninä juhannusjuhlat keräsi väkeä myös naapurikylistä Palopuroa (ent. Hyvinkään Palojoki) myöten.

Pietarinojansuo/Suurisuo –Kivistönkulmalla. Kivistöntien eteläpuolella sijaitseva kaksiosainen ojitettu suoalue. Alue on tunnettu jo 1800-luvulla hyvänä riistamaana, jonne Kellokosken kartanokin järjesti vierailleen jahtiretkiä.

Pusalokinkurkku –Kivistökulmalla. Kivistöntien eteläpuolella, Pietarinojansuon ja Suurisuon välissä on vastakkain kivennäisniemekkeet, joiden välistä kapeikkoa kutsutaan nimellä Pusalokinkurkku.

Ullamäki –Kivistönkulmalla. Kivistöntien eteläpuolella kohoava Ullamäki on alueen korkein kalliomäki. Sen korkeus merenpinnasta on 119 m. Mäen korkeinta huippua kutsutaan Korkeakallioksi. Siellä sijaitsi hirsirunkoinen kolmiomittaustorni, josta näkyi Järvenpäähän ja Hyvinkäälle saakka. Kolmiomittauksella luotiin Suomen peruskartoitus. Kolmiomittaukset alkoivat Suomessa jo 1860-luvulla. Enimmillään niitä oli maassamme yli 4000, joista viimeisimmät rakennettiin 1986. Tämän jälkeen siirryttiin sateliittimittaukseen. Ullamäen rinteellä on nähtävissä muinaisen Yoldianmeren rantakivikkoa.

Kaunismäki –Kivistönkulmalla. Kaunismäen torpan paikalle aiottiin alkujaan rakentaa Kaukasten kansakoulu vuonna 1918. Sinne olisi sijoitettu myös Keravanjärven ja Metsäkulman oppilaat. Lopulta koulu kuitenkin päätettiin sijoittaa lähemmäksi Kaukasten keskustaa, josta arveltiin tulevan suurimman oppilasmäärän.

Kivistön tila ja Kivistönkulma jäi kuntaliitoksessa Mäntsälän puolelle. Kivistön päätila on uudistila, joka perustettiin vuonna 1786 Isojaonyhteydessä ¼ manttaalin suuruiseksi. Tässä tapauksessa ¼ manttaalia vastasi 412 hehtaaria. Kivistö jaettiin 1850-luvulla kahdeksi samansuuruiseksi tilaksi. Jako vahvistettiin vuonna 1854. Myöhemmin jako-osat saivat nimet Kivistö ja Lepola. Tilat olivat lähes seinänaapureita päärakennusten sijaitessa vierekkäin. Kaikki alueen muut tilat on lohkottu näistä päätiloista. Länsi- ja pohjoispuolella rajanaapurina on Kaukas-Savelan tila.

Leppäahonoja –Kivistönkulmalla. Puro saa alkunsa Pietarinojansuolta ja laskee Ohkolanjokeen.

Kellarinkallio –Kivistönkulmalla. Sijaitsee Pietarinojansuon itäpuolella.

Myllykallio –Kivistönkulmalla. Kivistöntien pohjoispuolella. Myllykallion viereisessä Myllyojassa sijaitsi aikoinaan Kivistön pärehöylä.

Keravanjoen kosket – Myllykylässä ja Kaukasissa, 11 koskea. Ensimmäinen koski sijaitsee Koskenmaantien pohjoispuolella, peltoaukean takana. Pieni koski on nimeltään Karankoski. Sen vasemmalla puolella on Linnunlaulun huvila ja oikealla puolella Kallioistenmaan tila. Kosken yläpuolinen alue on vanhoissa karttamerkinnöissä Karankosken tila. Koskenmaantien sillan alittavasta Siltakoskesta alkaa perättäisten koskien sarja. Siltakosken itärannalla on sijainnut Koski-Sipilän tilan riihi ja sepän paja. Seuraavana on vuorossa padottu Myllykoski, joka on toiminut voiman lähteenä vuodesta 1799 alkaen Koskenmaan uudistilan myllytoiminnalle ja vuonna 1910 perustetulle Koskenmaan sahalle. Myllykosken jälkeen on vuorossa Saunakoski, jossa nimensä mukaisesti sijaitsi Koskenmaan tilan sauna. Nykyisin Saunakosken suvannossa on Kaukasten asukasyhdistyksen ylläpitämä uimapaikka. Viimeisenä Koskenmaan koskena on pohjapadolla korotettu Niinikoski. Ali-Myllyllä kohisee Rieskakoski, joka on saanut nimensä koskenpartaalla 1600-luvulta jauhaneen myllyn toiminnasta. Kaukasiin saavuttaessa on ensimmäisenä Lehmäkoski. Sen koskenniska tekee jyrkähkön mutkan ennen syöksyään. Tämä mutka oli 1800-luvun uitoille liian jyrkkä, joten sinne kaivettiin oikaisuksi uittokanava. Seuraavana koskena on Lemmensillan alittava Pässikoski. Se oli entiseltä nimeltään Riihikoski. Kosken kivikkoa on perattu uittojen helpottamiseksi. Loppuosa on menettänyt voimaansa patoaltaan vesipinnan noston seurauksena.  Kaukastenkoski eli Kaukasfors on Keravanjoen korkein ja pisin koski. Se koostuu jyrkästä osuudesta sekä pitkästä loivasta osuudesta, Pitkäkoskesta. Jyrkempää uomaa on osin louhittu tulvatuhojen välttämiseksi. Kosken pituus on yhteensä 170 m ja luonnollinen pudotus 9 m ilman patoa. Jyrkän osuuden puolivälissä oli kalliosaareke, mikä jakoi kuohuvan kosken kahtia. Pienemmän juoksun puolelle rakennettiin tehtaan saunarakennus, jossa sijaitsi saunaosastojen lisäksi kaksi pyykkitupaa. Se purettiin 1970 –luvun alussa.Tilalle rakennettiin uusi saunarakennus, jossa sijaitsi saunaosastojen lisäksi myös tehtaan edustussauna ja koneellistettu pyykkitupa. Patosillan rakentaminen jätti altaan alle pienempien koskien sarjan. Pato rakennettiin vuonna 1873 ja korotettiin vuonna 1900. Vuonna 1948 se remontoitiin nykyiseen muotoonsa. Tämän jälkeen on rakennettu vielä padon ohittava kalaporras. Kaukastenkosken alajuoksu on nimeltään Pitkäkoski. Tehtaan länsisivun ohittava koskiosuus saa vauhtia runsaasta pohjakivikosta.  Kylän koskista viimeisenä kohisee Ilolan luonnonsuojelualueella Bergreninkoski. Tätä koskea on joskus kutsuttu Ilolankoskeksi ja joskus Seppälänkoskeksi.

---

Koonnut Rainer Salo