Myllykylän VPK 1935-1952

Koskenmaan Sahan turvaksi perustettiin Myllykylän Vapaaehtoinen Palokunta. Perustava kokous pidettiin 7. maaliskuuta 1935 Koskenmaalla. Läsnä oli 18 henkilöä. Se oli Hyvinkään VPK:n paikallisosasto. Myllykylän VPK:n ensimmäiseksi palopäälliköksi valittiin Niilo Jaakkola ja varapäälliköiksi Vilho Koski-Sipilä ja Sulo Kerttula. Talouspäälliköksi valittiin Hj. Saxelin ja varalle Aarne Koski-Sipilä. Kaikki edellä mainitut muodostivat osaston johtokunnan. Osasto nimesi viralliseksi ilmoituspaikakseen Koskenmaan sahan vieressä sijaitsevan pienen kalustovajan. Se oli palvellut jo useita vuosia sahan palokaluston sijoituspaikkana. Se sisälsi mm. hevosvetoisen ruiskukärryn, palokirveet ja -sangot sekä hienot kypärät.

Kuten kaikki vapaaehtoistoiminta, myös palokunta tarvitsi tuloja toimintansa pyörittämiseen. Ensimmäiset iltamat eli pruuttajuhlat, päätettiin järjestää uudella Kaukasten Juhlatalolla 22. syyskuuta 1935 alkaen klo 20.00. Iltamien ohjelma suunniteltiin tarkasti ja nimettiin vastuuhenkilöt. Tervehdyspuheen piti Hj. Saxelin. Tämän jälkeen oli vuorossa V. Koski-Sipilän lausuntaesitys. Juhlapuheen pitäjäksi oli valittu opettaja Järvinen ja hänen varamiehekseen Heikki Männistö. Näytelmänä esitettiin Kepsu kukka. Esityksen järjesti Lauri Sipilä ja Heikki Männistö. Iltamien lopuksi oli yksi tunti tanssia.

Muita vastuullisia toimihenkilöitä olivat: Järjestysmiehet V. Koski-Sipilä ja Sulo Kerttula. Ovimiehinä toimivat Elmeri Leino ja Pasi Kaarlela. Lippuja myi Tyyne Nieminen ja vaatevarastoa eli narikkaa hoitivat Mikko Raitala ja Paavo Mikkola. Ravintolan pyörittivät Eeva ja Anni Jaakkola, Hilkka Pellikka ja Elli Koski-Sipilä. Hyvinkään Sanomien lisäksi päätettiin tapahtumasta ilmoitella pylväsilmoituksilla, joita lupautui tekstaamaan neiti Tuulikki Koski-Sipilä.

Iltamien lisäksi keksittiin myös muita tulonhankintamuotoja. Päätettiin järjestää osastojen välinen köydenvetokilpailu pienen paloruiskun hankintaa varten. Tästä muodostuikin perinteikäs kesäjuhla, jossa Kaukasten tehdaspalokunnan lisäksi mm. Ridasjärven VPK ja Palojoen VPK (Palojoen nimi muuttui 1950 -luvun alussa Palopuroksi) kilvoittelivat paloruiskun hankinnasta. Köyden veto tapahtui toisinaan joen yli jotta lopputulos ei jäisi epäselväksi.

Kesäjuhlien ohjelmistoon valittiin uusina ohjelmanumeroina pienoiskivääriammunta 25m matkalta, renkaanheittoa ja nuolenheittoa sekä arvauspeli. Kesäjuhlien päätteeksi järjestettiin iltamat, joissa juhlapuheiden ja lausuntaesitysten jälkeen oli tietysti huvitoimikunnan järjestämä näytelmä. Illan päätti yksi tunti tanssia Tanssiorkesteri Lapin tahdittamana. Seuraavina vuosina lajivalikoimaa täydennettiin yhdistetyn ottelulla, johon kuului köydenvedon lisäksi ruiskun selvitys, tikkaiden selvitys ja 4x100m viesti.

Sammutusharjoitukset pidettiin pääsääntöisesti Koskenmaan sahalla. Sahan palonarka ympäristö vaati hyvää valmiustasoa ja tehtävien hallintaa.

Niilo Jaakkolan jälkeen toimi Eero Jaakkola palopäällikkönä VPK:n viimeisen vuoden.

Kaukasten TPK 1930-1998

Kaukasten vapaaehtoinen palokunta toimi Suomen Vanutehtaan yhteydessä. Se oli kirjainlyhenteeltään TPK eli tehdaspalokunta. Toimintatavoiltaan se oli kuitenkin VPK ja toiminta-alueena oli se, minne kutsu kuului. Hyvinkään maalaiskunnan vapaapalokunnat toimivat Hyvinkään vakinaisen palokunnan alaisuudessa. Aivan ensimmäiset vuodet liikuttiin hevosvankkureilla tehdasalueen ulkopuolisiin sammutustehtäviin. Myöhemmin paloautona toimi tehtaan kuorma-auto. Alkuvuosina palohälytys suoritettiin käsin veivattavalla sireenillä, joka oli sijoitettuna aitan yläkertaan. Sotavuosien jälkeen hälytykset tehtiin tehtaan höyrypillillä. Vuonna 1963 valmistui vanutehtaan uusi konttorirakennus, jonka katolla ulvonut palosireeni kuului naapurikyliinkin. Joka maanantai klo 12.00 se kajautti testaussoiton. Usein testauksen suoritti palomiehistä Olavi Koskela. Testaussoiton jälkeen piti tehdä ilmoitus Hyvinkää paloasemalle, että toimii. Rakennuksen alakerrassa sijaitsivat autotallit, joissa osa tehtaan kuljetuskalustosta oli. Yhden kuorma-autopaikan takana oli laituri, jossa moottoriruiskut, letkut ym. kalusto oli varastoituna. Tästä ne olivat nopeasti lastattavissa lavalle. Vanhin moottoriruisku oli vetokäynnistyksellä ja uudemmat akkukäynnistyksellä.

Palomiehet asuivat tehtaan lähistöllä tai olivat työvuorossa, joten nopea liikkeelle lähtö oli mahdollista. Usein palopaikalle saapuikin ensimmäisenä Vanutehtaan TPK. Tehtaan tuen lisäksi suoritettiin varain hankintaa järjestämällä iltamia eli pruuttajuhlia, sekä osallistumalla Hyvinkään maalaiskunnan vapaapalokuntien yhteisiin kesäjuhliin.

Ensimmäiset parikymmentä vuotta palopäällikkönä toimi itseoikeutetusti Kaarlo ”Kalle” Linnavirta. Hän oli kylän vahvoja auktoriteetteja. Hänen jälkeensä toimi palopäällikkönä ainakin Lauri Jortamo. Jortamoa seurasivat lyhyemmillä jaksoilla Lauri Lehtonen, Ahti Martinssen ja Pentti Taipale. Järjestystä en muista. Seuraava pitkäaikainen palopäällikkö oli tehtaan ulkotyön työnjohtaja Matti Koskela kolmella vuosikymmenellä. Koskela jäi eläkkeelle tehtaalta ja samalla palopäällikön tehtävästä vuonna 1980. Koskelan kauden viimeisinä vuosina saatiin jo oikea paloautokin Hyvinkään pelastuslaitokselta. Siinä oli keskimoottori. Se oli varustettu suurella 3000 litran vesisäiliöllä. Matti Koskelan jälkeen toimi pitkänlinjan palokuntalainen Tauno Helin viimeisenä palopäällikkönä tehtaan sulkemiseen asti. Helinin kaudella paloauto vaihtui vielä uuteen versioon. Uudessa paloautossa tehoa ja nopeutta, mutta siinä oli vain 1200 litrainen vesisäiliö. Sitä kutsuttiinkin Helinin mukaan hyökkäysvaunuksi. TPK lopetti toimintansa tehtaan lopettamisen myötä. Sen varusteista osa myytiin Hyvinkään VPK:lle ja paloauto palautui takaisin Hyvinkään pelastuslaitokselle.

Kuvassa palopäälliköt Matti Koskela ja Tauno Helin sekä viimeisin paloauto.

Vanutehtaalla sattuneet tulipalot ylittivät aina uutiskynnyksen:

Suomen Vanutehtaalla Kaukasissa oli raju tulipalo syyskuussa 1957. Liekit tuhosivat pakkausosaston täydellisesti. Palo aiheutti seitsemän miljoonan vahingot. Sammutustöitä haittasi vanun kehittämä erittäin pahanhajuinen savu. Jokunen sammuttaja sai lievän savumyrkytyksen.

Tuli pääsi valloilleen keskiyöllä pakkausosastolla, kun laitosmies pudotti vahingossa roikkalampun lattialle. Vieressä ollut tulenarka kuiva vanu leimahti heti tuleen, ja palo alkoi räjähdysmäisesti levitä. Tehtaan oman palokunnan lisäksi paikalle hälytettiin Hyvinkään kunnan palokunta, Jokelan VPK, Nurmijärven, Kellokosken ja Järvenpään palokunnat. Ne eivät kuitenkaan mahtaneet pakkausosaston liekeille mitään, vaan joutuivat keskittymään palon leviämisen estämiseen.

Toisessa esimerkissä vuodelta 1966 selvittiin pienemmillä vahingoilla:

Lauantaina klo 15.45 havaittiin tulen päässeen irti Kaukasissa Suomen Vanutehtaan karstaamossa eräässä osaston koneessa. Tuli levisi osaston muihinkin laitteisiin. Tulipalosta aiheutuva työnseisaus kestänee kolmisen viikkoa. Muuten jäivät vahingot odotettua pienemmiksi. Ne ovat noin 80 000 mk paikkeilla.

Ensimmäisenä oli paikalla Vanutehtaan oma palokunta, joka sai tulen pysäytetyksi. Jokelan palokunnan saavuttua happilaitteineen, päästiin lopullisesti tulipesäkkeisiin ja saatiin ne sammumaan.

Kotiseutuneuvos Osmo Viljanen muistelee kirjoituksessaan vuodelta 1984, Kaukasten TPK:n alkuaikoja:

Lapsuusvuosieni aikoihin sattuu maamme palokuntien ja ennen kaikkea vapaapalokuntien voimakas nousukausi. Kyllähän palokuntia oli ollut jo 1800-luvun loppukymmeniltä saakka, mutta 1920- ja 1930-luvuilla tapahtui eräänlainen kansannousu omaisuuden suojelemiseksi tulen vaaraa vastaan. Ajan iskulauseen kiteytti kaukaslainen laitosmies sanomalla melkein päivittäin: ”Yhy palokuntaan yhy.” Eipä kaikunut kuuroille korville kehotus. Lapsuusaikani maisemissa toimi Kaukasten tehtaan palokunnan lisäksi ainakin Myllykylän VPK, Ridasjärven VPK ja Palojoen VPK. En osaa määritellä miten voimaperäistä tuo toiminta oli, mutta innostus palokuntatyöhön oli kiitettävää. Varsinaisen palotoimen lisäksi oli paljon muuta valistavaa ja vapaa-ajan täyttävää toimintaa. Erikoisesti on mieleeni jääneet pruutta- ja kesäjuhlat, joita paikalliset palokunnat yhteistuumin järjestivät. Ne pruutta- eli ruiskujuhlat järjestettiin yleensä talvikaudella maatalojen isokokoisiin tupiin. Myöhemmin sitten Kaukasten Juhlatalo toimi suurempien iltamien pitopaikkana. Tehtaalaisten lisäksi niihin osallistui lähiseudun nuorisoa ja myös vanhempaa väkeä. Kokoontumisilta oli keskiviikko. Ohjelma alkoi kellon ennättäessä entisen seitsemän, nykyisen yhdeksäntoista yli. Järjestävä talo tarjosi kahvia ja virvokkeita. Täytekakku arvottiin joka kerta. Tuo kakkuarpa, samoin kuin ”kohtalovalssin” numeroitu kreppikukkanenkin, maksoi markan. Sama kolikko tarvittiin kahvikupposen lunastamiseen. Orkesteria ei silloin ollut palkattu tämäntapaisiin pitoihin, vaan joku harrastelija siellä rypisteli kurttua. Niin tanssittiin suuressa ahtaudessa kohtalon valssit ja naulankantavalssit. ”Koditon” muoti-iskelmän siivittäessä nuoret mielet suureen hurmioon. Hiki virtasi, ja sen aikainen foksi, jota myös pistoksi kutsuttiin, nostatti monen tuvan kiertäjän ”lemmen seitsemänteen taivaaseen”. Tietysti oli runoa ja muutakin ohjelmaa, mutta minua ja muita saman ikäisiä kiinnosti eniten tuo ensiaskeleita ottava tanssin opetus. Sen suurin mielenkiinto oli se, että sai mieluisensa tytön käsivarsilleen ja ajan sanonnan mukaan pääsi nojaamaan kretonkia vasten.

Kun kakku oli arvottu, ja väki työntynyt kotimatkalle, laskeskelivat järjestäjät ne kolikot, mitä illan tuotoksi oli kokoon saatu. Varat tallennettiin yhteiseen paloruiskukassaan, jota hoiteli pitkään Männistön Heikki. Kun rahaa oli saatu riittävästi, tapahtui ruiskun eli pruutan osto. Usein se oli kuuden miehen painettava miesvoimaruisku. Tämä yhteisin keräysvaroin ostettu paloruisku oli yhteisomaisuutta. Sen sijaintipaikka ratkaistiin kesäjuhlissa suoritettavan köydenvedon voitolla, kunnes oli saatu useampi ruisku hankittua. Köydenveto suoritettiin kuusimiehisin joukkuein siten, että aina kaksi palokuntajoukkuetta oli vastakkain ja viimein voittajajoukkueet kisasivat voitosta ja ruiskun sijoituspaikasta. Jokaisella joukkueella oli oma johtajansa, joka huusi vetotahdin. Koko vetävän joukkueen kulmakunta toimi huutosakkina kannustaen omiaan. Meteli ja innostus oli valtava. Voittajajoukkue sai pruutan haltuunsa. Se sijoitettiin kulmakunnan keskukseen rakennettuun palokoppiin. Näin oli jälleen lisätty paloturvallisuutta huvin ja kulttuurin voimin.

Kaukasten TPK:n päällikkönä muistan olleen Linnavirran Kallen. Vahvasti mukana oli myös Johanssonin Lauri, joka myöhemmin muutti nimensä Jortamoksi. Meistä nuorista kohosi päätään pitemmäksi Koskelan Matti. Hän toimikin pitkään Vanutehtaan palokunnan päällikkönä. Monet muutkin nimet ansaitsisivat tulla tässä yhteydessä mainituiksi, mutta tiedän, että he eivät tee sitä kiitoksen vuoksi, vaan auttamishalusta. Näin he ovat vihkiytyneet kansakunnan arvojen suojelemiseksi tulen tuhoilta. Heidän mottonsa on aina ollut ”yhy palokuntaan, yhy”.

---

 Rainer Salo