Ilmari Niemi oli syntyperältään paikkakuntalaisia. Ilmari sai nuorena miehenä seppäkoulutuksen Helsingissä, josta sai seppämestarin todistuksen. Vuonna 1922 hän sai Porvoossa todistuksen pätevyydestä höyrykattiloiden hoitoon. Jo nuoruusvuosina alkoi syntyä pieniä keksintöjä. Ilmari Niemi myi omistamansa Pohjanpää nimisen pientilan Kalalammin seudulta 18.11.1926 Nokialaiselle huvilanomistaja Hintsalle 55 000 markan kauppahinnasta. Tämän jälkeen myllärinä toiminut Niemi lunasti vuonna 1926 Ritasjärven kantatiloilta osuudet Rieskakoskessa jauhavaan Ali-Myllyyn ja hankki oikeudet kosken käyttöön. Mylly itse jäi kylän yhteismaalle, mutta mäen päällä sijainneen talon kosken puoleiseen rinteeseen rakennutti Ilmari sepänpajan ja verstaan. Puron puoleiseen rinteeseen kaivettiin maakellari.

Mylly jauhoi koskivoimalla. Tätä voimaa Niemi alkoi hyödyntää myös sähkön tuotannossa. Rieskakoskeen oli tehty 1910-luvulla puurakenteinen pato tehostamaan myllyn toimintaa. Tästä sai Ilmarin virittelemä generaattori tarpeeksi voimaa ympärivuotiseen sähkön tuotantoon. Tuvan seinässä oli auton ohjauspyörä, josta lähti vaijeri alas myllyllä sijaitsevaan generaattoriin. Tuvasta käsin oli mahdollista seurata sähkölaitteiden toimintaa. Kattolamppujen sähkövaloa voitiin säädellä ratin pyöräytyksellä vaijeria kiristämällä tai löysäämällä. Sähköjohdot vedettiin, ja sähköä myytiin myös naapuritila Murtomaalle, Hjalmar Saxelinille. Yhteinen puhelinkin hankittiin naapurin kanssa. Kotimökissäkin oli pieniä askareita helpottavia vempaimia. Puulaatikon kansi nousi jalkatallaa polkemalla, ja käyttövesi nousi koskesta vesipumpulla. Ilmari rakentama sähkölaitos osoittautui niin toimivaksi, että Hyvinkään kuntakin tilasi häneltä 6.12.1929 Myllykylän kansakoulun sähköistyksen 10 000 markan urakkahintaan. Tiettävästi koulun sähköistys ei kuitenkaan toteutunut.

1930-luvulla Ilmari Niemi hankki kalliit vehnämyllyn koneet ja suoritti itse monimutkaisen kokonaisuuden asentamisen. Maaseutu koneellistui vähitellen. Erilaiset maatilojen työkoneet yleistyivät, mutta niiden kokoamiseen ja korjaamiseen kykenivät vain harvat. Myös Suomen Vanutehdas tarvitsi aika-ajoin Niemen palveluksia. Tehtaan isännöitsijä, insinööri Ignatius on todennut, että kyllä Niemestä olisi insinööri tullut, jos vain olisi saanut kouluja käydä. Ilmari oli käynyt vain pari viikkoa kiertokoulua sen verran, että lukemaan oppi.

Hämmästyttävin saavutus Ilmari Niemen teknisten keksintöjen joukossa on oman moottoripyörän kehittäminen ja rakentaminen. Voimanlähteenä oli Levis-moottori. Se sijaitsi etupyörän keskiössä. Seuraavassa Tekniikan Maailmassa 7/1977 julkaistu Hannu Lindellin kirjoitus: ”Kun kulkemisen tarve on olemassa ja miehellä keksijän mieli ja tekemisen taito käsissä, voi syntyä miltei minkälainen menopeli hyvänsä. Suomalaiseen moottoripyörähistoriaan kuuluu ehdottomasti seppä Ilmari Niemen vuonna 1932 suunnittelema ja rakentama voimapyörä, johon kuuluu kosolti erikoisia ratkaisuja.”

”Ensinnäkin Niemen spesiaali oli etupyörävetoinen. 250-kuutioinen moottori oli sijoitettu etupyörän keskiöön. Vauhtipyörältä veto oli järjestetty ensiöketjulla väliakselille ja silti vetorattaalle jälleen ketjulla. Kätevänä miehenä Niemi valoi kampikammion itse, samoin koneen tarvitseman uuden männän. Kytkin oli konstruoitu vauhtipyörän yhteyteen, mutta sen toimintatavasta ei perimätieto kerro. Etuvanne on peräisin alun perin T-mallin Fordista. Pyörien puolat olivat varsin järeitä. Niitä oli vain neljä kummassakin. Seppä Niemi takoi ne itse jousiäkeen piikeistä. Näin muutoin jäykkärunkoiseen ajokkiin saatiin edes jonkinmoinen jousitus. Kaksiputkinen runko oli niin ikään varsin poikkeuksellinen. Pyörä oli käytössä myös talviaikaan, jolloin takapyörän tilalle asennettiin suksi.”

Pyörän ollessa aivan uusi se tietenkin vietiin katsastettavaksi Hyvinkäälle. Paikallinen katsastusinsinööri ei kuitenkaan ajanut sillä itse tavanomaista koelenkkiään, vaan tokaisi Niemelle: ”Aja itse, kun olet kerran rakentanutkin.” Ilmeisesti ajokki kuitenkin saatiin rekisteriin, sillä Niemi ajeli sillä 13 vuotta.”

Ilmari Niemi rakensi omia versioitaan myös Indien ja Opel-merkkisiin moottoripyöriin, jotka sai myös rekisteriin. Niemi oli myös kylän ensimmäisiä auton omistajia. Ensimmäisen autonsa hän hankki tiettävästi jo 20-luvun puolella, sillä Uudenmaan läänin maaherran hyväksymä moottoriajoneuvon kuljetuksen opettaja kirjoitti Hyvinkäällä vuonna 1927 ajokoulun antaman todistuksen Ilmari Niemelle. Hän oli saanut opetusta Ford ja Chervolet -merkkisillä henkilöautomobiileilla ammattimaista ajoa varten, ja hän pystyy varmasti ohjaamaan mainittuja ajoneuvoja.

Erään suunnitelman mukaan Niemen piti pystyttää kotipihaan kapea ajorata, jonka piti kaareutua asuinrakennuksen yli. Tällainen suunnitelma kauhistutti rouva Niemeä ja lapsia, Pirkkoa, Riittaa, Irjaa ja Irmaa. Todellisuuspohjaa peloille antoi tapahtuma, jonka paikkana oli ollut Kaukasten kylän mäki, noin kilometri Niemen kotoa. Niemi oli kokeillut pyöränsä nopeutta alamäessä kiihdyttäen vauhdin äärimmilleen. Sen seurauksena pyörä ja kuljettaja menettivät tasapainon ja pyörivät mäkeä alas. Kun Niemi tuli tolkkuihinsa, hän ensitöikseen tutki ovatko luut säilyneet ehjinä ja nousi sitten ylös. Perimätieto ei kerro, miten moottoripyörälle kävi.

Ilmari Niemen kuoltua vuonna 1947, siirrettiin myllytoiminta Myllykylästä Nummenkylään.

Rainer Salo

Lähteet: Huima Moottoripyörälehti 3/2004, Veikko Koski,  joka haastatteli Niemen tytärtä Pirkko Siiskosta. Matti Matikka, Kalevi Salo, Ossi Etuaro. Hyvinkään sanomat 1926.