Kalalammin tila oli 1920-luvulle tultaessa kahden alaikäisen neitosen, Sylvia ja Ida Kalalammin, omistuksessa. Vanhemmat olivat kuolleet, ja holhoojaksi oli määrätty J.V. Koski-Sipilä. Koska tilan tuottavuus pääsi heikkenemään siskosten nuoren iän johdosta, holhoojan oli järjestettävä varat tilan ylläpitoon metsää myymällä. Riihimäen Sanomissa oli 8.12.1921 seuraava ilmoitus: ”Tukkipuiden huutokauppa pidetään Jokelan majatalossa kuluvan jouluk. 16 p. klo 11 ap., jolloin myydään Kalalammin perillisten omistaman, Hyvinkään Ritasjärven kylässä olevan Kalalammin tilan metsä. Lähemmät tiedot saa paikalla. J.V. Koski-Sipilä, holhooja.”

Tukkipuut myytiin, ja velat saatiin hoidettua. Lisäksi jäi varoja tilan ylläpitoon. Kyseessä ei varmaankaan ollut kaikkien tilan tukkipuiden myynti, sillä Kalalammin tilan koko oli vielä tuolloin 266,320 hehtaaria. Tästä metsän osuus oli 223,000 ha.

Jotkut saattoivat kuvitella hyötyvänsä nuorien perijättärien kustannuksella, mutta holhooja J.V. Koski-Sipilä otti tiukan asenteen. Riihimäen Sanomat 24.2.1923: ”Kielto. Kaikki luvaton sannan ajo, metsän haaskaus ja polkujen teko, on sakon uhalla kielletty Kalalammin mailla. Sylvia Kalalammi ja J.V. Koski-Sipilä.”

Tieto nuorista tilan omistajattarista sai myös kosiomiehet liikkeelle. Niinpä Kalalammin pihaan karautti, Sylvian kertoman mukaan komealla hevosella, Aarne Anselm Sihvonen Mäntsälästä. Hevonen oli kuuleman mukaan Sihvosen oma, vaikka sitä yleisesti alkuun epäiltiinkin. Eihän Sihvosella muutakaan omaisuutta ollut. Kihlat julkaistiin Riihimäen Sanomissa 29.8.1922 ja seuraavana päivänä vielä Uusimaa-lehdessä. Häät tanssittiin seuraavana vuonna. Runsas vuosi myöhemmin oli sitten toisen siskon vuoro kihlautua. Riihimäen Sanomissa julkaistiin 30.10.1923 Ida D. Kalalammin ja mäntsäläläisen Johan Sihvosen kihlajaisilmoitus. Sama ilmoitus toistui seuraavan päivän Uusimaa-lehdessä. Ida ja Johan eivät jääneet Kalalammiin. Aarne Anselm omaksui isännän roolin välittömästi. Kun muuan isäntä kysyi Sihvoselta, että kuka tämä oikein luuli olevansa, kun ratsasti niin komealla hevosella. Tähän Aarne Sihvonen vastasi: ”Olen se mies, joka hallitsee näitä maita.” Tästä Sihvonen sai lisänimen Kalalammin Keisari.

Keisarin otteilla Sihvonen hallitsi myös maitaan. Hyvinkään Sanomat 24.8.1928: ”Metsästys ja koirien irti laskeminen omistamillani Kalalammin mailla kielletään laillisen edesvastuun uhalla. Omistaja.”

Tiukka linja jatkui seuraavanakin vuonna. Hyvinkään Sanomissa julkaistiin 2.8.1929 seuraava ilmoitus: ”Laillisen edesvastuun uhalla kielletään kaikenlainen metsästys ja kalastus omistamillamme Kalalammin ja Ritassalon mailla ja vesillä. Omistajat.”

Ilmoitus oli laadittu yhdessä Akseli Pekkolan kanssa. Se oli ilmeisesti suunnattu kunnanrajan toisella puolella olevalle Saariston isännälle, Juho Vannakselle. Vannas yritti omia koko järven itselleen mm. upottamalla naapuriensa veneet. Akseli Pekkola oli Sihvosen uusi naapuri. Rahapulassaan Sihvonen myi Pekkolalle Ritassalo nimisen, 109,395 hehtaarin alan Kalalammin maista. Kauppakirja tehtiin 27.5.1927. Kaupan toimitus tehtiin 30.7.1927. Tämän jälkeen Kalalammin pinta-ala oli ainoastaan 156,925 hehtaaria.

Sihvonen oli ilmeisesti melkoisen tumpelo tilan hoidossa ja raha-asioissa, sillä kuusi vuotta myöhemmin oli jälleen konkurssi ovella. Tällä kertaa tilan ja tilanteen pelasti Niilo ja Ida Jaakkola ostamalla Kalaranta nimisen alan Kalalammista. Kooltaan se oli 94,225 hehtaaria. Lohkominen suoritettiin 3.8.1933. Kauppa hyväksyttiin 30.1.1934. Kalalammi oli näin kutistunut 62,700 hehtaariin.

Seuraava tilan pilkkominen olikin sitten hiukan mutkikkaampi tapaus. Sylvian ja Aarnen vuonna 1924 syntynyt tytär oli avioitunut Eevertti Peltosen kanssa. Pariskunta asui Kalalammin kahta keskimmäistä huonetta. Sylvia ja Aarne asuivat jo tuolloin erillään. Sylvia talon pohjoispäädyssä, ja ”Keisari” talon eteläpäädyssä. Nuoripari ei tullut Keisarin kanssa toimeen. He halusivat muuttaa muualle. Samaan aikaan Längelmäellä oli Eino Salo tehnyt päätöksen muuttaa perheineen etelään päin. Salo suostui vaihtamaan tilansa nuorenparin osuuteen Kalalammista. Hän muutti perheineen Kalalammin keskihuoneisiin. Vaihtokaupan myötä Salot omistivat puolet tilasta. Seitsenhenkiselle perheelle kahden huoneen asunto tuntui ahtaalta. Salo alkoikin rakentamaan omaa taloa jyvityksessä eriytetylle maalleen. Oma talo valmistui vuonna 1948. Se sai nimen Kotimäki.

Kalalammi oli kutistunut kahdessakymmenessä vuodessa 266,320 hehtaarista runsaaseen 30 hehtaariin.

Aarne Anselm jatkoi elämäänsä Kalalammissa. Hän löysi sotien jälkeen uuden vaimonkin. Aarne Sihvonen ja Lyydia Avikainen (1904-1997) avioituivat ja asustivat Kalalammin talon eteläpäätyä ja ex-vaimo Sylvia talon pohjoispäätyä. ”Keisarin” maallinen vaellus päättyi 18.8.1966.

Tarinoita Kalalammin Keisarista

Kaisa Salo:

Kuulin tarinan Sihvosen keisarista, joka aikoinaan vaikutti Kalalammissa. Hän poti vaikeaa reumatismia ja hoidatti itseään omin konstein vaarini avustuksella. Vaarini Eino Salo kaivoi poteron talven yli palaneeseen hevosen paskaan. Keisari peiteltiin sinne poteroon, tietty niin että pää jäi näkyviin. Vaari tarjoili hänelle lähdevettä emalimukista säännöllisin väliajoin. Tunnin haudehoidon jälkeen oli vuorossa kovat löylyt Kalalammin saunassa. Keisari oli kuin uudesti syntynyt.

Kalevi Salo:

Aarne Anselm oli ennustaja ja noituuteenkin taipuvainen. Kalalammin ja Pohjanpään tilojen rajalla, Koskenmaantien oikealla puolella, kasvoi iso mänty. Se oli kuin portti Kalalammiin, koska sen oksat ylsivät tien yli. Sihvonen sanoi vävymiehelle, että puuta ei saa kaataa. Se on pyhä puu. Kun Sihvonen kerran meni Hyvinkäälle asioimaan, oli puu kaadettu. Eevertti Peltonen oli Vannaksen Unton kanssa kaatanut jyhkeän hongan. Silloin Sihvonen suuttui ja kirosi molemmat miehet: ”Talonne menetätte ja maantielle joudutte.” Näin myös kävi. Tämän tarinan Aarne Sihvonen kertoi Kaleville vuonna 1962.

Lämmin etelän ja lounaan välinen tuuli enteili lämmintä viikon alkua. Sihvonen oli tilannut Kalalammin lampaille keritsijän. Keritsemisen jälkeen lampaat pääsisivät kesälaitumelle. Heleniuksen Tilta saapui Keravanjärven takaa valmiina työn touhuun. Tällä välin oli sääolosuhteet muuttuneet. Taikauskoinen Sihvonen peruutti keritsemisen. Turkkia ei voi nyt ottaa pois, kun tuuli puhaltaa pohjoisesta. Pohjoistuulella ei saa lampaita keritä, eikä luutia tehdä, eikä hernettä kylvää. Silloin tulee matoja herneisiin. Ei saa taistella luonnonvoimia vastaan, oli Aarne Anselmi Sihvosen sanonta. Tämä tapahtui keväällä 1947.

Kalevi muistelee myös tapahtumaa kesällä 1946.

Olin kuusivuotias, kun muutimme Kalalammiin. Sihvonen niitti mäkiheinää kotipiirissä. Elettiin tuolloin elokuun lämmintä aikaa. Minä vein juotavaa niittomiehille. Tulin hyvin toimeen pappojen kanssa. Heillä oli hyvät jutut. Sattui sitten, että käärme tuli siihen meitin lähelle. Sihvonen sanoi minulle, että menepäs hakemaan tallin vintiltä tervakannu. Hain tervan. Sillä Sihvonen tervasi kyyn hännänpään. Sitten Sihvonen sanoi kyylle, että vie muille käärmeille semmoisia terveisiä, ettei tänne kannata tulla, kun täällä tervataan hännänpää. Kerroin tästä kotona isälle. Kyllä täällä pihapiiriin tulevat käärmeet tapetaan, tuumasi isä.

---

Rainer Salo