Koiviston tilan isäntä Nikanor Lindroos (s.1.6.1876), tunnettiin paremmin kotitilansa mukaisesti Koiviston Nikanoorina. Koiviston tila sijaitsi Keravanjärven pohjoisrannalla. Nikanoorin vanhemmat olivat Johan Fredrik Gladberg ja Maria Auroora Salomonintytär Saaristo. Äiti oli järven lounaisrannalta, Saariston tilan tyttäriä. Nikanoori oli kylän kaivon katsoja, eli löysi varvun avulla vesisuonet ja parhaat kaivon paikat. Nikanoorista kerrotaan monenlaista tarinaa. Kerran Nikanoori teurasti sikaa pienoispistoolilla. Sika väisteli ja väisteli. Kun Nikanoori sitten viimein sai tähtäyksen kohdalleen, kuului ”NAKS”. Ei ollut luotia pesässä. ”Perhana kun meni hyvä tähtäys hukkaan”, tuumasi isäntä. Kovana kauppamiehenäkin Koiviston Nikanoori tunnettiin. Hirven salakaatolihoja myi naudanlihana ja torille meni myymään omenoita, jotka oli pihistänyt matkan varrelta Ojahaaran puutarhasta. Kerran oli nimismies hälytetty tutkimaan hirven salakaatoa Koiviston tiluksille. Nikanoori osui sattumoisin paikalle ja nimismies kyseli tältä oliko isäntä kuullut laukausta. No olihan Nikanoori kuullut. ”Kuulkaas herra nimismies, saako hirveä häätää viljapellosta ampumalla pelottelulaukauksia?”  Tähän nimismies vastasi myöntävästi: ”Kyllähän hirveä voi säikytellä jos viljapellossa on.” Nikanoori helpottuneena: ”No minä kun ammuin pelottelulaukauksen, niin tämä hirvi juoksi siihen eteen. Henkihän siltä vahingossa lähti.” Jääräpäinenkin Koiviston isäntä osasi olla. Sairaalaan jouduttuaan hän ei antanut ajaa partaansa, joten ukko piti nukuttaa parranajon vuoksi. Toimenpiteestä loukkaantuneena Nikanoori vaati päästä kotiin ja lisäksi väitti hoitajien syövät kaikki hänen eväänsäkin.  Johan Nikanor avioitui 10.6.1900 naapurin tytön, Hilma Lotta Vikholmin (29.12.1879-5.10.1951) kanssa. Ensimmäinen lapsista syntyikin jo parin kuukauden jälkeen. Hilman mukaan lapsi syntyi ”pyhästä hengestä”, mutta eiköhän se Nikanoori kuitenkin ollut asialla. Lapset järjestyksessä: Helmi Lempi (s.27.8.1900), Elli Ester (s.27.8.1904), Johan Arvi (s.21.12.1906), Emil Armas (s.15.3.1909 kuoli 11-vuotiaana), Eini Martta (s.17.10.1911), Paula Maria(s.16.7.1914), Lauri Armas (s.8.7.1917) ja Sylvi Unelma (s.15.3.1921).

Lapsista Lauri Armas Lindroos jäi Kaukasiin ja perusti vuonna 1950 perheen Tyyne Kyllikki Lintusen (s.1932) kanssa. Lapsia syntyi kolme: Harry Tapio (s.1951), Ismo Tapio (s.1958) ja Jaana Anneli (s.1961). ”Late” oli nuorempana perustamassa Keravanjärvelle urheiluseuraa kulmakunnan kaverien kanssa. Metsäkulman Vauhti liitettiin myöhemmin Mäntsälän Urheilijoihin ja toimi sen alajaostona. Laten vahvimpia lajeja oli vauhdittomat hypyt, joilla heltisi seuran mestaruuskin. Sotarintamalta oli muistona haavoittuminen käsivarteen ja invaliditeetti. Kaukasten Voiman toimitsijatehtävissä Lindroosin Late oli vakio kalustoa, mutta harrastuksista päällimmäisenä oli kuitenkin kalastus. Työuransa Late aloitti Koskenmaan sahalla ja sodan jälkeen työt jatkuivat koneen hoitajana Vanutehtaalla, missä myös Tyyne työskenteli. Sivutoimenaan Late ja Tyyne hoitivat Harjulan talonmiehen tehtävät.

Toinen Nikanoorin lapsista, Elli Lindroos, ei välittänyt avioitua kenenkään sulhon kanssa, mutta lapsia siunaantui kuusi. Näistä neljänneksi vanhin Matti Armas Lindroos (s.24.2.1937) jäi seudulle ja armeijan jälkeen työskenteli eri maatiloilla. Ammattina oli sekatyömies, mutta Matin itsensä mukaan paremminkin renki. Matti oli tunnettu kovana työmiehenä, mutta palkkarahat menivät aina parin viikon välein nestemäisessä muodossa kurkusta alas. Mies tunnettiin Kaukasten kylällä Musta-Mattina pikimustan hiuspehkonsa vuoksi ja Ohkolan puolella Maailman-Mattina. Onpa Matti päässyt oikein kirjan kansienkin väliin. Ritva Lindforsin kirjoittamassa kirjassa isästään Lepo Hemmilästä, ”Poika elämänkoulussa”, Lepo muistelee Maailman Mattia. Seuraavassa poimintoja tästä kirjasta. ”Häntä kutsuvat Maailman Matiksi luullakseni sen vuoksi, että hänellä ei ole oikeata kotia lainkaan. Hän on perämetsäkulman pienen torpan monipäisen lapsijoukon erään tyttären poika, jonka isästä eivät kylän akatkaan tiedä mitään.”

Jo pienenä Matti joutui lastenkotiin. ”Siellä Matti oppi leikkimään, lukemaan, hiihtämään ja työtäkin jonkun verran tekemään, mutta vanhempien rakkaudesta ja hellyydestä samoin kuin varoituksista maailman viettelyksiin ja kataluuteen nähden jäi Matti vallan osattomaksi.” Armeijassa Matti pärjäsi vallan mainiosti, koska oli joukkoeläjäksi jo nuoruudessaan tottunut. ”Matti on niitä kansan hiljaisimpia, joka ei puheillaan ketään kanssaihmistä koskaan loukannut eikä häirinnyt, luonteeltaan kuin rauhallisuus itse.” Kun Matti oli asepalveluksensa suorittanut, hän meni Ulriksnäsiin töitä etsimään ja Lepo otti Matin oppipojakseen. Kun Matille toisessa tilissään oli kertynyt rahaa rutkasti, oli hän siitä kertonut naapurin työmiehelle. Tämä huomasi Matin hellän ja hyvän luonteen ja oli ehdottanut, että Matti pyytäisi kaikki palkkansa ulos ja samalla ottaisi lopputilin. Sitten lähtisivät yhdessä maailmalle iloa pitämään sekä etsimään parempia työmaita. Lepo antoi rahat Matin kouraan ja toivotti hyvää matkaa. Jos Matista joskus tuntuisi, ettei oikein viihtyisi maailmalla niin tervetuloa takaisin. Niin meni neljä päivää, ettei Mattia muistettukaan, mutta sitten Matti tuli takaisin. ”Kertoi menneensä Lahden kaupunkiin ja ostaneensa kaverin kanssa potin viinaa, tietysti Matin rahoilla. Kun olivat sen puoliksi ryypänneet, oli Matti nukahtanut hetkeksi ja herättyään huomasi kaverin häipyneen ja rahojen myös. Housuntaskussa oli kolikoita sen verran, että riitti junalippuun Hyvinkäälle, mutta sieltä oli käveltävä Ohkolaan.” Näin Matti oli käynyt elämänkoulun ensimmäisen luokan. Jonkin ajan kuluttua alkoi tilirahoja kerääntyä taas joitain tuhansia. Matti oli niistä kerran vihjaillut toisen naapurin työmiehelle, joka oli huomannut myös Matin hyvän luonteen. Hänkin ehdotti Mattia ottamaan kaikki tilinsä ulos, jotta lähtisivät Järvenpäähän hilpeätä elämää pitämään. Kului päivä, kului toinenkin. Rahat alkoivat huveta. ”Koska meitillä ei ole enää kuin vaivainen tonni jäljellä niin mene sinä nuoremmaksesi lääkärin puheille ja pyydä sprii-resepti. Jos ei anna niin valita selkääsi kovin kipeäksi.” Näin neuvoi kaveri hyväuskoista Mattia. Niillä evästyksillä Matti meni lääkärin puheille. Kun tuli vuoro mennä sisälle, kysyi lääkäri: ”Mikäs miestä vaivaa?” Selkä köyryssä Matti selitti selkänsä olevan hyvin kipeä ja tarvitsevansa sprii-reseptin. Lääkäri määräsi: ”Laske nuorimies housusi heti kinttuihin ja hyvin äkkiä.” Niin sai Matti pari pari piikkiä sinne järjettömämpään päähän. ”Se on sitten viisisataa.” Kirjoittipa vielä reseptinkin, jonka Matti vei hyvillä mielin apteekkiin. Matti odotti malttamattomana minkä kokoisen pullon spriitä neitoset oikein toisivat, mutta neitoset toivatkin tölkin reumatismipillereitä. ”Se on sitten kolmesataa.” Kun Matti vei pilleritölkin allapäin kaverilleen, tölkki lensi sorsalammikkoon ja kaverusten tiet erosivat. Nyt oli Matti käynyt elämänkoulun toisenkin luokan, yhden niistä visaisimmista.

Rainer Salo

Lähteet: Ritva Lindfors/Poika elämänkoulussa. Lepo Hemmilä 1895-1980. Oskari Salo, Jaakko Finnilä, Kalevi Salo