Juho Vannas vaikutti Myllykylän perukoilla sijaitsevan Saariston tilan isäntänä 1920 -luvun alusta kuolemaansa asti 1944. Hän oli omalaatuinen ja riitaisa mies, jolla oli arveluttava menneisyys.

Juho Nikolai oli kotoisin Porin lähistöltä Pietniemestä, Vanhakartanon 1 1/6 manttaalin säteriratsutilalta. Hän oli vanhempiensa, Simon Nikolai Vanhakartanon (s.20.8.1855) ja Tekla Fredrika Yyterin (s.19.9.1859), 17 lapsen katraan esikoinen. Juho ei aikonut jäädä kymmeniksi vuosiksi odottelemaan Vanhakartanon isännyyttä vaan avioitui Sammatista kotoisin olevan Hulda Alexandra Lindenin (s.12.11.1883) kanssa. Pariskunta muutti viljelemään vaimon perintötilaa, Löfkullaa, Sammattiin. Sukunimi muutettiin Vanhakartanosta Vannakseksi. Juho Vannas meni heti Sammattiin muutettuaan mukaan kunnallispolitiikkaan ja toimi mm. Elintarvikelautakunnan ja Maataloustuottajain yhdistyksen puheenjohtajana. Maatalouslakkojen aikana kesällä 1917 Vannas oli valmis puolustamaan rikkureiden työntekoa asein.

Anne Heimo FM, tutkija Suomen Akatemian Muistitieto ja historian tulkinnat projektista, on kirjoittanut ansiokkaan tutkielman Sammatin tapahtumista:

Punaisten otettua vallan Sammatissa alkuvuodesta 1918, katsoi Vannas parhaaksi pyrkiä pakoon pohjoista kohti. Hänet otettiin kuitenkin kiinni ja passitettiin kahdeksi kuukaudeksi Turun vankilaan. Valkoiset valtasivat Sammatin huhtikuussa 1918. Palattuaan huhtikuussa takaisin Sammattiin, valittiin Vannas suojeluskunnan päälliköksi. Sammatin suojeluskunnan suorittamat punaisten teloitukset henkilöityvät lähes yksiomaan Vannakseen, vaikka johtoon kuului myös kaksi muuta isäntää. Valtion rikosoikeuden pöytäkirjojen mukaan Vannas vaati lähes kaikille syytetyille ankaria tuomioita näiden teoista yhteiskuntaa vastaan. Kun taas monet muut vaikutusvaltaisetkin sammattilaiset olivat kirjoittaneet puoltolauseita ja armahdusanomuksia näiden puolesta. Vannas edusti tyypillistä rangaistuksissa äärimmäisyyksiin mennyttä työväestön vainoajaa, jota eivät edes kaikki aateveljet hyväksyneet varsinkaan jälkeenpäin. Punaiset vangitsivat tuomari Nevalaisen 12. huhtikuuta Sammatin kirkonkylältä. Punaiset vetäytyivät Sammatista Nummelle tuomari Nevalainen mukanaan, missä hänet vapautettiin vielä samana päivänä. Kotimatkalla tuntemattomaksi jäänyt tekijä murhasi tuomarin.  Tämä sitten kostettiin paikkakunnan työväestölle ja ainakin 36 sammattilaista ja muutama muualta vangittu, lähetettiin Vannaksen vaatimuksesta Inkooseen teloitettavaksi. Joukossa oli neljä naista.

Tähän ajanjaksoon sisältyy myös Hulda Vannaksen murha 27. elokuuta 1918, josta yleisesti syylliseksi arveltiin jopa itse Juho Vannasta.  Hulda Vannas kuoli harvinaislaatuisessa pommiattentaatissa kotonaan 27.8.1918. Pommi räjähti perheen makuuhuoneessa, mutta samassa huoneessa nukkuneet kolme lasta säilyivät vahingoittumattomina ja Juho Vannas, joka nukkui vaimonsa vieressä parivuoteessa, sai vain pienen naarmun. Pariskunnalla tiedettiin olleen keskenään riitaa, mikä koski mm. sammattilaisten teloituksia. Suojeluskunnan avustamissa tutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt pommin heittäjää. Suojeluskunnan päällikkö Vannas syytti pommista punaisia käpykaartilaisia.

FM Anne Heimon tutkimuksessa haastateltiin useita kyläläisiä. Seuraavassa otoksia haastatteluista:

A: Se oli elokuussa ja tai viäl. Mää en muista sitä päivää, mikä päivä se olis ollu, mut arkipäivä se kumminki oli. Mää ja isä nukuttiin tos huanees ja me kuultiinki molemmat, vaik mää olin semmone pojankloppi vaa, semmose kova jyräykse. Ja ei kestäny vissiin ku semmone viis minuuttii ku ruvettii hakkaamaan oven päälle nii jumalattoman kovi toho noi. Mää menin avaamaan ja sanottii, että on heitetty pommi, toi käsikranaatti. Isä juaksi sinne sit ja se isäntä, se Vannas, oli saanu jonku siru tähä näi päähäs, mut se oli äkkin kun hän oli kuullu kun lasit lyätiin rikki ja ne helisi. Se käsikranaatti oli sit koitettu paiskat sinne sänkyyn ja oli paiskattukki ja se räjähti siält ja se meni emännält pää pois. Ko ajattelee, oli aika kova ilmanpaine ollu, ku kammarin ovetkin oli lentäneet saranoiltas tonne lattialle. Nii se (isä) rupes väittämään, et se isäntä itte tappo sen emänä. Juu, ja sitte myähemmäs vaihees toiset väitti toista ja toiset toista. Kas kyl sitä Vannasta vihattiin tavattoma kovi, ku hän oli päällikkö ja tapatti niit toisii. Niin no toiset väitti sitä sitten, että se täyty olla siält pualta kostoo (punaisten).  Kyl siäl sitten soitti. Nii täsä oli sitten taas täält suojeluskunta hälytettiin sin. No, mitäs eihän se, eihän, ne oli mennee menojans sit jo. Et hän sais enemä viha sit sinne. Nii, et ne vihas simmottiin, kun hän oli kerra semmotten, et hän tapatti niit niin paljon. Niin, et ne vihas sen tähte, ni. (Mies s.1904)

B: Eno kerto, et isä lähti heti naapuriin ja myäs hän meni sinne ja Vannas käveli tuvan lattial sitte ympäri ja tais hänel piäni naarmu olla päässä. Emäntä makaa kualleena kammarissa. Se makuuhuanees räjähti pommi ja täst ollaan ny kahta miältä sitte. Eno on sitä miältä, et se Vannas heitti sen pommin itte. Ja ne makuusijat oli sil taval sitte sano hän, että pommi voi hyvin räjähtää siäl niinkun emännän puolla. Siin oli niinku muuri välissä, vahinkoittamatta isäntää. Että pojan silmin tuli semmone tapaus, ehkä isä oli vähän sitä sit avittanu, että tota jos sen pommi olis ikkunast heitetty, nii lasinsirpalei olis pitäny olla siäl makuuhuaneen pual, mutta kun ei ollu yhtäkää, vaan lasit lensi ulos, nii täst pääteltiin, että se oli Vannaksen omaa tyätä. Kyl siit sit kovasti syyllisii haettii, mutta ei niit koskaan löydetty. Mu näist laseist päätteli, et tuota se pommi oli siel sisäl ja akka kuoli niinkun tarkotus oli. (Mies s.1927)

C: Kun hänt isää kuuntelee, niin tottakai mää uskon hänt sillon siin vaihees, et se on. Mut sit kun mää taas olen toisten kans jutellu ja ne on taas sit jutelleet, et punaset, niin kyl mää olen siin koettanu, et tai sit Vannas itte, niin kyl ne on siihen kans sit kääntyny, koska tääl ei ollu niit vihasuuksia, ni ei kukaan oikeastaan sillä tavalla usko, et ne olis käyny sen tekemässä. Kyl siin sinänsä, vaa mää oleta sen justiinsa, että kyl se itte sen sitte on heittäny, kun mitä mää oon käsittäny, samas sänkys ne makas ja tota muijan aivot sireenipuun oksal on ja äijä ei saa ku piänen kolhu. (Mies s.1952)

Myöhemmin kertomuksiin lisättiin myös kummittelusta kertovia uskomuksia. Seuraavat esimerkit ovat vuodelta 1949:

D: Kapinan aikana heitettiin Löfkullan emännän, serkkuni, ikkunasta pommi. Isäntä ja emäntä nukkuivat vierekkäin. Isäntä säily ehjänä, mut emäntä meni pirstaks. Jälkeenpäin siin talos asu muita ja se Löökullan emäntä tuli sinne vintist rappuja ales. Sanottiin myähemmin, et se olis ollu isännän omaa työtä, kun ei isäntä vioittunu, vaik samas sänkys oli.

E: Sammatis eräs emäntä kuoli omituisel taval. He nukkuva samas sänkys isäntä ja hän. Pommi heitettiin akkunast sisään ja emäntä kuoli heti, mut isännnäl ei tullu mitään. Myöhemmin heirän pien poikans sanoi, et hän ei voi nährä pyykkikorii, kun äiti ain kulkee lakana pääl, kun simmottis se emäntä ittes näytti. Se isäntä sen oli surmannu. Niin ainaki arveltiin.

Riihimäen Sanomat uutisoi tapahtuneesta laajasti 31.8.1918. Uutisessa mainitaan mm. että räjähdys tapahtui yöllä 10 minuuttia vaille 12. Pommi heitettiin vuoteen vastapäätä olevan seinän ikkunasta sisään. Se räjähti sängyn alla surmaten emännän, jonka yläruumiin se ruhjoi hirvittävästi. Isäntä sitä vastoin pelastui onnellisesti. Pommin räjähdys aiheutti huoneessa täydellisen hävityksen, rikkoen ikkunat ja huonekalut sekä repien paikoiltaan ovet kehyksineen. Isäntä ilmoitti tapahtuman puhelimella poliisille, joka muutaman suojeluskuntalaisen kanssa saapui paikalle ja ryhtyi suorittamaan tutkimusta. Konnantyöntekijöitä ei enää tavattu. Isäntä oli Sammatin suojeluskunnan johtaja.

Lehdessä mainitaan, että liiterin seinästä löytyi lyijykynällä kirjoitettu lappu. Siinä luki että tässä pyydetään varottamaan paikkakunnan lahtareita, että jollei päästetä vapaaksi vankeja, niin tulee jokaiselle käymään niin kuin yhdelle teidän tovereistanne. Meitä on vielä vahva kuoleman komppania. Allekirjoituksena oli kuusi pelkäämätöntä miestä.

FM Anne Heimo:

Löfkullan emännän murhaa käsittelevä kertomus oli vain yksi lukuisista suojeluskunnan päällikkö Juho Vannasta koskevista kertomuksista. Vannaksen kerrottiin mm. kutsuneen pahamaineisen jämsäläisen teloittajan, Johannes Fromin eli Rummin Jussin Sammattiin. Vannaksen kerrottiin availleen tahallaan karjaportteja, ja vaatineen sitten ylimääräisiä korvauksia karjan aiheuttamista vahingoista sekä määränneen ammuttavaksi hänen mailleen eksyneen lammaskatraan. Tämän jälkeen Vannas oli soittanut naapurin isännälle, että voi hakea lampaat pois. Lisäksi hänen kerrotaan laittaneen väärennetyn kihlausilmoituksen lehteen sekä ilmiantaneen väärillä henkilöpapereilla esiintyneen jääkärin ja yrittäneen maksaa perintäveronsa penninrahoilla. 

Muutamia vuosia sodan jälkeen alkoi suhtautuminen Vannakseen muuttua yleisemmin. Vuonna 1926 suojeluskunnan lehdessä, Sarkatakissa, Hulda Vannas esitellään tarmokkaana emäntänä ja Juho Vannas mainitaan ainoastaan hänen miehenään. Sammatin suojeluskunnan 20-vuotishistoriikissa Vannasta ei mainita enää edes esikunnan jäsenenä (Länsi-Uusimaa 3.5.1938). Myöskään vuonna 1930 julkaistu Sammatin historia ei tunne Vannasta. Juho Vannaksen muutto pois Sammatista 20-luvun alussa lienee ollut suuri helpotus paikkakuntalaisille.

Juho Vannas osti Myllykylän takamailta, Keravanjärven rannalta Saariston tilan, jonne muutti lapsineen. Saariston tila oli tuohon aikaan yksi kolmesta järven ranta-alueella sijaitsevasta maatilasta. Tila oli vuonna 1916 siirtynyt Metsälä Oy:n omistukseen. Vannas ilmeisesti hankki tämän yhtiön nimiinsä, koska se oli vielä Vannaksen kuoltuakin Metsälä Oy:n nimissä vuonna 1948 tapahtuneeseen, 9 osaan lohkomiseen asti.

Elämänkumppaniksi löytyi uusi vaimo, Suoma Vannas. Edellisestä avioliitosta Huldan kanssa oli tuloksena kolme lasta. Uusi vaimo synnytti perheeseen vielä kaksi lasta.

Vuonna 1924 Juho Vannas valittiin perustettavaan Koskenmaantien tienhoitolautakuntaan. Hän toimi myöhemmin sen puheenjohtajanakin. Hänet valittiin myös viranomaisten ohella tien tarkastajaksi yhdessä Väinö Palvan kanssa. Tieasiat olivat Vannakselle tärkeitä, sillä hänellä oli Myllykylän ensimmäinen auto.

Naapureitaan kohtaan Vannas toimi ylimielisesti. Hän omi Keravanjärven käyttöoikeuden itselleen. Vannas kielsi naapureitaan soutamasta järvellä. Hän porasi reikiä naapurien veneisiin ja laittoi vielä kiviä painoksi, jotta veneet varmasti uppoaisi, kun ne työnnettiin ajelehtimaan järvelle. Tästä ja monesta muusta asiasta Juho Vannas haastettiin useamman kerran käräjille, mutta Vannas totesi sen vain piristäväksi vaihteluksi. Sitkeimmän vastustajan Vannas sai toisesta samantyyppisestä persoonasta. Vuonna 1922 oli Aarne Sihvonen järjestellyt naimakaupalla itsensä Kalalammin tilan isännäksi. Kalalammin keisariksi itseään tituleeraava Sihvonen oli jatkuvasti sotajalalla Vannaksen kanssa aitakiistoista ja tienkäytöstä ja kaikesta muustakin, mitä vain keksivät. Sihvonen jopa noitui Vannaksen. Tässä taisivat kumpikin vain nauttia tilanteesta.

---

Lähteet: Elore 2/2000, Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Joensuu, FM Anne Heimo: Kansallisesta murhenäytelmästä paikallishistoriaksi – sammattilaisten muistoja vuodesta 1918, Suomen kuvalehti 39/1918 ja 43/1918, Riihimäen Sanomat 31.8.1918, 19.6.1924, Länsi-Uusimaa 3.5.1918, Sarkatakki 1926, Sammatin historia 1930, Hyvinkään Sanomat 28.2.1926, 1.3.1927, 22.5.1928, Kalevi Salo, Olavi Jaakkola, Hannu Niklander/Kuulopuheita Ohkolan Järvikulmilta.

Rainer Salo