Osmo Viljasen Kaukas-muisteloita

Kaukas – säilyy mielessä

Suomessa on monta tehdasyhdyskuntaa ja jokaisella on oma kulttuurinsa sekä historiansa. Eräs sellainen, ja aivan meitä lähellä, on Suomen Vanutehdas Kaukasissa, joka kuuluu nykyisin Hyvinkään kaupungin laitaosiin. Se ei ole suuren suuri eikä pienen pieni, mutta sillä on harvinaisen rikas historia ja kulttuuri. Kaukasten menneisyys peilautuu lapsuuteni muistikuvista vuosikymmenien takaa. Se liittyy läheisesti niiden työtekijöiden ihmisten elämään, jotka ovat niitä ”luojamme muurahaisia” niitä, jotka ahertaisivat tehtaassa koko elämänsä sekä niihin, jotka tavalla tai toisella loivat kuvioita, jotka muodostivat tuosta paikasta sen ”armonlaakson”, kirjoittaa kotiseutuneuvos Osmo Viljanen.

Pula-ajan aatoksia, ihania kesäkuvia

Kun kesäinen aamuaurinko nousi verkalleen silloiseen Kaukas-Puotilan kartanon eli nykyisen Savelan tilan laajojen metsien takaa, kultasi sen säteillään koko ”leskien ja orpojen laakson”. Säteet kimmelsivät loistavina helminä kasteisen ruohkion lehdillä saaden tienvarret ja mäkirinteet näyttämään sadunhohtoisilta. Kun päivän kehrä korkeimmalle kohdalleen, se paistoi suoraan etelästä tehtaan katolle sekä helteessä uinailevan joen pintaan. Senostatti pieniä pölypilviä keltaisen ruskean soratien pinnasta ja veikeä tuulen vire kuljetti ne tehdastaajamaa ympäröiviin tummiin metsiin. Pehmeän illan jälkeen saattoi kuunsirppi purjehtia seudun ylle ja kelmeällä valollaan se sai veden pinnan näyttämään hopealta. Aamulla se valaisi Patapyörteen yläpuolelle nousevaan usvaan, joka ennen aamun valkenemista kattoi joen kuin harmaakäälyvän käärinliinan tavoin tullen tuoden tummilta turuilta.

Uskoa riitti vanutehtaan säilymiseen

Kehitys on monasti mullistanut teollisuutta ja sen menetelmiä. Sitten pyörän keksimisen on tapahtunut paljon. Mutta edelleenkin pyörä on tärkeä osa teollisessa prosessissa. Mutta nyt kun pyörät pyörivät miltei itsestään, ihmisen tarvitsematta niitä vääntää. Ihminen pääsee yhä vähemmällä, hän vapauttanut itsensä viettääkseen yhä rikkaampaa omaa elämää. Sitä varten pyörivät aikamme pyörät, yhä kiivaammin, ihmisen palveluksessa. Ja täällä Suomen Vanutehtaalla ne tulevat aina pyörimään puhtauden palveluksessa.

Suomen kieli tuntee sanonnan ”pitää pumpulissa”. Se tarkoittaa hemmottelua, lellittelyä. Suomen maata ei ole liiemmälti pidelty pumpulissa, mutta jos olisi, olisi Suomen Vanutehtaan tuotanto riittänyt siihenkin. Nyt se on tyytynyt pitämään suomalaiset pumpulissa, toisin sanoen valmistamaan pumpulia päivittäiseen käyttöön. Pumpulia pusseissa pumpulia vekattuna, pumpulia kultasepille korujen pohjaksi eri väreissä, pumpulia sairaaloihin ja lääkäreille, pumpulia terveyssiteisiin, pumpulia navettoihin maidon siivilöimiseksi, pumpulia pienille vauvoille vaipoiksi, pumpulia ikkunan rakoihin, joista tuuli ja pyry yrittävät sisään, pumpulia patjoihin ja pumpulia pianonsoiton harjoittelusta kärsivän naapurin korviin. Voisimme tietysti kääriä seuraavan virkkeen pumpuliin, mutta sanomme sen mieluummin kiertelemättä: Olemme mitä tarpeellisin tehdas.

Ensimmäinen auto

Vanutehdas koki nuoruutensa aikana, jolloin auton näkeminen oli valtava ennätys, jolloin veräjät katkoivat maanteitä jottei karja karkaisi. Tehtaan ensimmäisiä kuorma-autoja on syvästi kunnioitettu, niiden hevosvoimia kehuttu joiden kupeella poseerattu. Nykyisin kiitolinjajättien sisään voisi tuollaisella vanhalla työjuhdalla ajaa kuin leikkiautolla. Tänään on liikenne katkeamaton: raaka-aineita tulee, valmiita tuotteita menee. Hevosvoimat ovat jakopäisiä asioita, nyt ihastellaan niitä valtavia kilometrimääriä, joita tehtaan autot vuosittain nielevät sitoessaan maan rekkakunnat vanun käyttäjinä toisiinsa.

Kaukasin nuorten juhlaa ja harrastuksia

Eli kuinka Kaukasissa pelattiin lätkää?

Snap! Snap! Snap! Läjähdykset ja kolahdukset halkovat kirpeää talvi-ilmaa. Luistimet sirahtelivat jään pinnassa piirrellen sinisiä hieroglyfejään, hengitys huuruaa voimakkaiden lyhtyjen alla, posket punoittavat, kehotushuudot kaikuvat. Musta vanha kiekko kiitää kaukalon laidasta toiseen, maalivahdit terästävät katsettaan, tarttuvat lujemmin mailaansa. Jääkiekko on tämän seudun nuorille kaikki kaikessa. Se on talven täyttymys, se on nuoruutta kolmannessa potenssissa, se on voimaa, taitoa ja kovaa treenausta. Tehtaan rakennuttamaan kaukaloon tullaan pelaamaan ja taistelemaan, sen laidoille ihailemaan ja innostamaan. Perheissä vanhemmat myhäilevät: terve harrastus. Tupakansavuiset baarit jäävät vähälle. Jääkiekko on tämän päivän peli. Silti nuoriso tämän lisäksi kuvioi lumihangessa suksiensa laduilla, hyppää hyppyreistä, harrastaa jalkapalloa ja yleisurheilua. Mutta ensin on tarvittu talkoohenkeä, kuokkaa, lapiota ja monia hikipisaroita oman urheilukentän pohjustustöissä. aikaisemmin harrastettiin myös innolla teatteria: seuratalolla maalailtiin kulisseja ja näyteltiin omin voimin, pääasiassa leppoisia kansankomedioita. Ja näytöksen päälle tanssittiin, tehtaan oman orkesterin säestyksellä.

Vanha hyvä aika?

Kun katsoo vanhoja valokuvia johtavat ne ajatukset sorateillä ritiseviin hevosten vetämiin kärryihin, huonosti valaisevaan öljytuikkuun pirtin perällä, kirkkomatkoihin sunnuntaisin. Aikaan jolloin naisilla oli huivit, miehillä viikset. Palkat laskettiin paksuihin tilikirjoihin, jos ei hanhensulalla niin mustetolppoon kastettavalla mustekynällä ainakin. Tässä poseeraavat ihmiset eivät osanneet edes uneksia automaatiosta saati tietokoneista, jotka huolehtivat palkkatileistä nykyaikaan. Vanun valmistuksesta he kuitenkin tiesivät paljon, sen näkee heidän lujista kouristaan ja taitavista sormistaan. Olivatko he meitä onnellisempia? Olivatko vanhat hyvät ajat parempia kuin nykyiset? Mahdoton ottaa selvää. Ilmeisesti ennen oltiin joka tapauksessa varsin ammattiylpeitä ja paikkakuntatietoisia. Tänään tehtaalta taas päästään kotiin entistä aikaisemmin, moni työläinen omistaa auton, matkustelee koti- ja ulkomailla, hänen terveyttään hoidetaan paremmin kuin ennen, hän pukeutuu hyvin ja voi panna lapsensa oppikouluun.

Yllä otteita Kotiseutuneuvos Osmo Viljasen kirjoitussarjasta ”Kaukasten kulmilta” 1982 ja kirjasta Puhtauden puolesta Vanutehtaan vaiheita 1966.