Matin velipoika Kalervo Poltinoja ja Kalevi Salo muistelevat keksijänä ja konesuunnittelijana tunnetuksi tulleen Matin elämän vaiheita:

Matti eli lapsuusvuotensa Myllykylässä, Kalkkikallion juurella, missä sijaitsi perheen omakotitalo. Matti oli viisilapsisen sisarussarjan toiseksi nuorin, vilkas ja iloinen veitikka. Matti oli kaikkien tuntemiensa ihmisten ja eläintenkin kaveri.

Vuosien 1940-45 koulunkäynti sujui vaihtelevalla menestyksellä. Toiset asiat kiinnostivat kovastikin ja toiset taas aika paljon vähemmän. Käytösnumero vaihteli erinäisistä syistä 6 ja 10 välillä.

Vuonna 1942 alkoi kesäinen työura turvesuolla. Seuraavat kolme kesää kuluivatkin sitten muiden tärkeiden asioiden parissa, kuten ravustuksessa.

Vuodet 1945-50 kuluivat metsätöissä sekä työssä Koskenmaan Sahalla. Samoihin aikoihin alkoi keksijän uteliaisuus poikia monenmoisia kokeiluja. Matti rakensi mm. pienoisturbiinin kotipuron varteen sekä höyrykoneen. Tervan polttoakin piti kokeilla. Tuon ajan harrastuksen kruunasi omatekoinen paukku tai räjähde. Tuloksena olivat keittiön pöytä säpäleinä ja katkennut peukalo.

Vuonna 1950 alkoi ensimmäinen työrupeama teollisuuden palveluksessa. Työnantajana oli valaisintehdas Korumo Hyvinkäällä. Työsuhde jäi odotettua lyhyemmäksi, sillä vuotta myöhemmin Matti sairastui tuberkuloosiin. Sairautta hoidettiin Kiljavan parantolassa 3-4 vuotta.

Tuberkuloosista selvittyään, alkoi vuonna 1954 kova urheiluinnostus. Se sisälsi painonnostoa ja lenkkeilyä. Urheilijalle oli myös tärkeää ehdoton raittius noina vuosina. Matti sai myös kaverinsa, Salon Jaakon innostumaan painonnostosta. Jaakko voitti myöhemmin piirin mestaruuden. Urheilusta oli hyötyä myös armeijavuosina 1956-57. Asepalveluksen Matti suoritti Santahaminassa tykkimiehenä. Hänellä oli kuntoisuus A1, sotilasarvona korpraali ja paikka ampumaviestijoukkueessa. Armeija-ajan mieleenpainuvin hetki oli seisominen kunniakomppaniassa presidentti J.K.Paasikiven hautajaisissa.

Moottoripyörätkin kiinnostivat Mattia. IC:t ja Jawat seurasivatkin harrastuksena loppuelämän.

Matti oli myös musiikkimiehiä veljiensä tavoin. Kalervo soitti hanuria tanssiyhtye Lapissa, ja Mikko oli puhallinmiehiä Jokelan torvisoittokunnassa. Matin instrumenttina oli mandoliini.

Urheilun, musiikin ja moottoripyörien lisäksi piti leipääkin tienata. Se hoitui metsähommista ja sahatyöstä tutulla Koskenmaan sahalla. Siellä Matti oli viettänyt aikaansa pikkupojasta lähtien isänsä mukana. Isä työskenteli sahalla etumiehenä. Hän teroitti terät ja asensi ne sahoihin kiinni. Matti toimi sahalla pääosin sahurina, mutta myös kanttauksetkin hoituivat. Painonnostokaverukset Matti ja Jaakko esittelivät sahalla voimiaan nostamalla kiskoilla kulkevan raskaan rillivaunun kahdestaan suorille käsille. Välillä kutsuivat työt rakennuksilla ja Vanutehtaan paperikoneella. Sivuhommina Matti käytti Myllykylän pienviljelijäosaston puimakonetta.  

Vuoden 1958 metsätuhojen aikaan Matti huomasi propsin kuorinnan hankalaksi ja aloitti kuorimakoneen suunnittelun. Vuonna 1960 valmistui Jylhävaara Oy:ssä Matin kehittämän koneen prototyyppi, ja siitä pari vuotta myöhemmin patentoituna valmis kuorimakone tuotantoon.

Vuonna 1962 Matti suunnitteli ja piirsi Nastakiekon ensimmäisen savikiekkoprässin. Koneen koeajot onnistuivat ja kiekkojen valmistus alkoi. Koneeseen lisättiin myöhemmin maalauslaite ja pinoamiskone. 

Vuonna 1963 Matti lähti Valkeakoskelle kesäksi propsia kuorimaan. Samalla jatkui kuorimakoneen kehittely traktorikäyttöiseksi. 

Seuraavana vuonna alkoi savikiekkoprässin toisen kehitysvaiheen suunnittelu ja rakentaminen. Uusi prässi valmistui ja otettiin käyttöön. Vuonna 1965 valmistui sille sisarkone.

Samoihin aikoihin Matilla oli Salon Kalevin ja Jaakon kanssa ns. kemiallinen virkistysainetehdas Myllykylän metsässä. Tuotanto meni kokonaisuudessaan omaan käyttöön. Ajanjaksoon mahtui siis hiukan juhlintaakin. Seuraavat vuodet kuluivat propsinkuorintaurakoiden ja muiden bisneksien puitteissa.

Vuonna 1969 Matti palkattiin suunnittelemaan Nastakiekolle kolmannen kehitysvaiheen kiekkoprässit. Kaksi konetta valmistui saman vuoden aikana. Samat koneet ovat käytössä vielä tänäkin vuonna 2021. Parina seuraavana vuotena rakentui kiekkotehtaan hydrauliikka ja neljä kiekkojen pinoamiskonetta.

Vuonna 1972 alkoi kiekonheittimen suunnittelu ja rakentaminen. Tampereella oli kehitelty yksi heitintyyppi. Matti arvosteli sitä eikä löytänyt heittimestä mitään myönteistä sanottavaa. ”Suomella ei ole mitään toivoa, jos suunnittelussa ei pystytä tuon parempaan, tuumasi Matti. Pitää tehdä oma heitin.” Projektin tuloksena syntyikin maailman ensimmäinen moitteetta toimiva heitin, mikä ei riko maalikiekkoja heittovaiheessa. Seuraavat kymmenkunta vuotta olivatkin pääosin heitinten kehittelyä. Niitä kehitettiin omat versiot kaikkiin haulikkolajeihin ja eri hintaluokkiin. Heittimiä myytiin nopeassa tahdissa kymmeneen maahan. Kaikki heittimet olivat Nasta -merkkisiä. Heitinkaupat poikivat myös asennuskeikkoja ulkomaille. Suuria ulkomaan projekteja olivat mm. isot heitinkaupat ja asennus Alma Ataan sekä savikiekkotehtaan rakentaminen Moskovaan 80 -luvun alkuvuosina.

Kuten edellä luetusta voi päätellä, oli Matti Henrik Poltinoja yksi maamme lahjakkaimpia konesuunnittelijoita. Se oli hämmästyttävän tuottelias työura kansakoulupohjalta. Matin työura ja elämä sammui työpöydän ääreen vuonna 1986.

Lähteet: Kalervo Poltinoja ja Kalevi Salo

Rainer Salo