Katsaus teolliseen toimintaan 1870-luvulta 1980-luvulle

Robert Björkenheim vuokrasi 1858 Mäntsälän Ohkolan kylästä myllypaikan Kaukastenkoskesta ja sopi 1870-luvulla muutaman kumppaninsa kanssa lankarullatehtaan perustamisesta.

Kun Kellokosken- eli Keravanjoessa oli Kaukasten kylän kohdalla kosken putouskorkeutta 23,5 jalkaa ja veden virtaus kolme kuutiometriä sekunnissa, katsottiin saatavan kehitetyksi energiaa 25 hevosvoimaa eli riittävästi tehtaan tarpeisiin. Kun Björkenheim kuoli 1878, häntä seurasi tehtaan isännöitsijänä C. G. Sanmark. Yhdessä A. W. Lagerborgin kanssa hän vastasi Kaukas Fabriks Ab:n toiminnasta kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1880 isännöitsijäksi tuli ruukinpatruuna Wolter Ramsay, Viipurin läänin maaherran C. A. Ramsayn poika.

Tehtaan konekanta oli alkuun vaatimaton, mutta tehostui ajan myötä. Koivu kuljetettiin tehtaalle talvisin hevospelillä. Valmistetut lankarullat vietiin Jokelan asemalle, ja sieltä Sörnäisten tai Hangon satamaan kuljetettavaksi edelleen ulkomaisille tilaajille. Viennin pääkohteita olivat Englanti ja Skotlanti, jossain määrin myös Ranska, Saksa ja Belgia.
Tehtaaseen saatiin v. 1886 sähkövalo. Höyrypannu ja voima tekivät laitoksen vesivoimasta riippumattomaksi. Samoihin aikoihin Ramsay erosi ja vei parhaat työntekijät mukanaan. Sanmark palasi joksikin aikaa isännöitsijän tehtäviin, kunnes ne osoitettiin 1888 Gunnar Lindqvistille. Yhtiö osti 1890 tontin lappeenrannan lähettyviltä, sillä tehdas haluttiin siirtää lähemmäksi hyviä raaka-ainelähteitä. Uutta tehdasta rakennettiin kuumeisesti, ja muutaman vuoden pidettiin sekä vanhaa että uutta tehdasta käynnissä.

Vuodenvaihteessa 1897-98 lankarullatehdas lopetti Kaukasissa ja koneet sekä henkilökunta siirrettiin muualle. Tehdastoimintaa yritettiin eri keinoin palauttaa Kaukasiin. Monista suunnitelmista ja yrityksistä vasta v. 1920 perustetun Finska Waddfabrikenin onnistui. Yritys valmisti vanutuotteita. Aluksi tuotanto oli perin vähäistä ja toimitettiin käsirattain ja toppakelkalla Jokelaan ja sieltä rautateitse ostajille. Heinäkuussa 1904 puhjennut tulipalo koitui yrityksen tuhoksi, mutta tuotantoa jatkamaan luotiin Suomen Vanutehdas OY. Se eli vuoteen 1913 ennen konkurssitilaan joutumista.
Jälleen tarvittiin uusi yhtiö, v. 1914 perustettu OY Suomen Vanutehdas Ab, jatkamaan toimintaa. Aloittelijan tuotannossa oli erikoisuutena selluloosivanu: sitä ei valmistettu yhdessäkään muussa tehtaassa koko Venäjän keisarikunnan alueella. Tehdas hankki itselleen myös tuotantotilat Jokelasta.

Vuoden 1917 tulipalon jälkeen vanutehdas hankki paperinkehruu- ja paperinkutomokoneita ja alkoi tuottaa paperikankaita. Sisällissota tuntui tehtaan toiminnassa kipeänä: toimitusjohtaja, kaksi virkailijaa, yksi työnjohtaja ja yli kolmekymmentä työntekijää menehtyi.

Sodan päätyttyä monet muuttivat kulmakunnalta: väkiluku aleni 400:sta 300:aan.

Myös 1920-luvulla suhdanteet olivat pitkään huonot ja yhtiön säilyminen usein uhattuna. Osake-enemmistö siirtyi v. 1926 Karl Nordgrenille, joka ryhtyi pitkäjänteisesti kehittämään sekä Kaukasten että Jokelan yksikköä. Vienti ulkomaille aloitettiin v. 1936.

Toisen maailmansodan aikana pääosa vanutehtaan vanu- ja sideharsotuotannosta meni puolustusvoimien käyttöön. Sodan jälkeen alkoivat laajennustyöt ja myyntiorganisaation kehittäminen. Pääkonttori siirrettiin 1960-luvulla Helsinkiin, joka kirjattiin myös yhtiön kotipaikaksi. Yhtymä uusi nimensä asuun Oy Suomen Vanutehdas – Finnwad Ltd ja tehosti Non-woven-tuotteiden valmistamista. Non-woven-raion todettiin monien käyttö- ja koriste-esineiden käyttökelpoiseksi raaka-aineeksi. Kysynnän kasvu johti 1960-luvun jälkipuoliskolla jälleen tuotantotilojen laajenemiseen. 1970-luvulle oli ominaista ulkomaisten markkinoiden huomattava kasvaminen. V. 1975 yhtymä perusti Australian Sheppartoniin tytäryhtiön, Finnwad Australia Pty Ltd:n.

Mitä tapahtui lankarullatehtaalle?

Lankarullatehdas siirrettiin Lappeenrantaan: Toiminta nykyisellä Kaukaan tehdasalueella Lappeenrannassa alkoi vuonna 1892, kun Mäntsälässä Kaukastenkosken rannalla vuodesta 1873 lähtien toimineen rullatehtaan tuotanto siirrettiin Parkkarilan tilan alueelle Saimaan rannalle. Syy tehtaan siirrolle oli raaka-aineen saannin turvaaminen: lankarullat valmistettiin koivusta. Puisia lankarullia Kaukaalla valmistettiin vuoteen 1972 saakka.

Nykyisin Lappeenrannassa UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan yksikköön kuuluvat Kaukaan paperitehdas ja sellutehdas sekä lisäksi energia- ja työterveyshuolto, tekniikka ja palvelut sekä suojeluosasto, jotka palvelevat kaikkia alueella toimivia UPM-Kymmenen yksiköitä. Kaukaan henkilöstömäärä on noin 1400 henkilöä. (Huom! Meillä täällä sanotaan Kaukasten ja Lappeenrannassa Kaukaan :))

Mitä tapahtui Vanutehtaalle?

1980-luku on ollut yrityskauppojen vuosikymmen. V. 1981 vanutehdas siirtyi Oy Tamro Ab:lle. Tuotannollisia yksikköjä oli kotimaassa neljä: päätehdas Kaukasissa, vaippatehdas Jokelassa, ompelimo Rääkkylässä ja sairaalatarviketehdas Ilomantsissa. Tuotteita vietiin yli kahteenkymmeneen maahan. Perustuotantona olivat kuitukankaat ja selluloosavanu. 1980-luvulla toteutettiin suurisuuntaista saneerausohjelmaa. Sen myötä henkilöstön määrä aleni niin Kaukasissa kuin Jokelassakin ja pääkonttori siirtyi Helsingistä Kaukasiin. V:sta 1986 alkaen Tamro alkoi myydä valmistus- ja markkinointioikeuksia. Ostoista oli kiinnostunut Serlachius. Kun Serlachius ja Metsäliitto yhtyivät, vanutehtaan side- ja vaippatuotanto joutui Metsä-Serlan valvontaan ja tuotanto-osasto siirrettiin Kaukasista Orimattilaan. Kaukasten yksikköjen toimintamahdollisuudet näyttävät siis riippuvan usealla paikkakunnalla tapahtuvan toiminnan vaatimista organisoimis- ja rationaalistamistoimenpiteistä sekä yritysten omistussuhteissa tapahtuvista muutoksista.

Vanutehtaan viimeinen omistaja oli ruotsalainen SCA-Mölnycke Ab, joka kuitenkin ajoi tehtaan toiminnan alas alkusyksyyn 1998 mennessä. Tämän jälkeen kaikki tehdasalueen kiinteistöt siirtyivät Kaukas Kiinteistöt Oy:lle.

Kaukaslaiset – tehtaan ympärillä

Kaukas on syrjäisen sijaintinsa vuoksi eri vuosikymmeninä viettänyt ulkoapäin katsoen hiljaiseloa. Kun varsin moni kulmakuntalaisista on taloudellisesti riippuvainen paikallisesta teollisesta toiminnasta, elämänmenon nousu- ja laskukaudet ovat seuranneet lankarulla- ja vanutehtaan nousun ja laman vaihteluja.

Maailmansotien välisinä vuosikymmeninä tehdas kehitti kulmakuntalaisille monia palveluja. Tehtaan konttorista ostettiin käyttövuorot keittiöön, pesutupaan ja mankeliin, sieltä lunastettiin myös sauna-, ripa- ja halkolaput. Tehdas välitti henkilöstölleen erilaisia hyödykkeitä, osti paikallisen kauppiaan myymälän ja jatkoi myymälätoimintaa. Torielämäkin alkoi 1930-luvulla kolmen kasarmin reunustamalla aukiolla. Kulmakunnalle tulleet kauppiaat tarjosivat tehtaalaisten tilipäivänä ostettavaksi leipää, voita yms.

Myös vapaa-ajan viettoon tehtaan tiloja tarvittiin. Juhliin kokoonnuttiin tallin vintille. Alkutahdit esitti tavallisesti kulmakunnan oma soittokunta ja usein myös paikalliset näytelmänharrastajat esiintyivät. Tilaisuuksien järjestämismahdollisuudet lisääntyivät 1934 valmistuneen Juhlatalon myötä. 1930-luvun nuoret kokoontuivat kesäaikaan kalkkikalliolle ja saivat sinne vieraita Jokelasta ja Hyvinkään asemanseudulta asti. Poltettiin kokkoa, leikittiin ja tanssittiin Kalle Ahon säestämänä.

Talvikauteen toivat vaihtelua Myllykylän, Ridasjärven, Palojoen ja Kaukasten vapaapalokuntain yhteiset pruutta- eli ruiskujuhlat. V. 1933 syntyi urheiluseura Kaukasten Voima ja sen innoittamana seura Kaukasten Naisvoimistelijat.

Suomen Vanutehdas edisti 1950-luvun rakennusinvestoinneillaan olennaisesti työntekijänsä viihtyvyyttä. Tehdas kiinnitti huomiota myös vapaa-ajanpalveluihin ja kehitti esim. joukkuepelitoimintaa Jokelan sisartehtaan ja Hyvinkään yritysten kanssa.