Kiitokset vuodesta 2020 Kaukasten kulttuuriyhdistys VANUN VOIMA ry:n puolesta. Kuten median välityksellä on tullut selväksi ei tämä koronavuosi ollut kulttuurialalle ja tapahtumajärjestäjille helppo. Sama koski myös EloFolk-konsertteja, joista kaksi ensimmäistä, keväällä ja kesällä jouduttiin peruuttamaan.
Päätapahtumamme Kaukas Elofolk -kansanmusiikkifestivaali elokuussa kuitenkin vietiin läpi täydellä ohjelmistolla, mutta koronarajoituksin vain puolelle salille. Tapahtuma oli kesän harvoja järjestettyjä musiikkifestivaaleja ja varmaan ensimmäinen tapahtuma Suomessa, jossa koko yleisölle jaettiin maskit ja niitä myös käytettiin, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Se ei kuitenkaan tunnelmaa ja menoa haitannut!
Syksyllä Aleksis Kiven päivän iltamat vielä vietiin läpi ja mukana oli musiikin lisäksi myös sirkusta ja teatteria vanhanajan iltamahengessä. Joulukonserttimme jäi jo uuden koronasulun jalkoihin. Kevyt organisaatiomme tähtää kuitenkin jo ensi vuoteen ja taiteellinen johtajamme Timo Alakotila on laatinut täyden musiikkikattauksen vuodelle 2021, johon voi tutustua kotisuillamme www.kaukaselofolk.fi!
Kaukas EloFolk toivottaa kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja toivottaa tervetulleeksi taas vuonna 2021 Kaukas EloFolk konserttien pariin!
Terveisin EloFolkin väki
