Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran Juhlatalolla 10.2. klo 18:30. Kirjana on Salka Valka (Halldor Laxness). Tervetuloa!
Lukupiiri 10.2.
Uutisia Kaukasten alueelta.
Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran Juhlatalolla 10.2. klo 18:30. Kirjana on Salka Valka (Halldor Laxness). Tervetuloa!
Kaupunki on lakkauttamassa Kaukasten päiväkotia vuonna 2016, perusteluna on taloudelliset tekijät ja tilavuokra on kohtuuton suhteessa muihin samankokoisiin tiloihin. Kun saamme laskelmat, voimme julkaista ne. Toistaiseksi kukaan ei kaupungilla osannut vastata, miksi näin on. Mutta vaarana on, että mm. eskarilaiset kulkevat siis bussilla ensi syksystä alkaen kaupunkiin ja takaisin. Päiväkoti-ikäiset joudutaan viemään Hyvinkäälle hoitoon. Niille vanhemmille, jotka työskentelevät esimerkiksi Helsingissä, tilanne on kohtuuton.
Nyt on aika vaikuttaa joukolla. Jos olet suunnitellut hakevasi paikkaa, nyt on AIKA toimia!
Alta löydät kanavat, toimittava 20.1. mennessä.
Opela päättää asiasta 9.2.
Kysely avattu: www.hyvinkaa.fi/varhaiskasvatus-kylien-kysely
Suoraan opelalle kysymykset: sivistystoimenkirjaamo@hyvinkaa.fi
Näytelmä unelmasta, joka toteutetaan laulua, tanssia ja lystinpitoa unohtamatta.
Suomi sivistyy, työväen- ja kansalaisopistoja syntyy – niin Hyvinkäällekin!
Räiskyvä aikamatka 40-luvun lopusta tähän päivään!
Lisätietoa näytelmästä ja lipuista löytyy Kulkuriteatterin kotisivuilta ja tästä esitteestä.
Kahvila on Juhlatalolla näytelmäpäivänä auki klo 17 alkaen, tervetuloa!
Kerhot palaavat joulutauolta, tule mukaan!
Vuoden ensimmäiset tapaamiset Kaukasten Juhlatalolla:
Hyvät yhteistyökumppanit,
Vuosi on lopuillaan ja paljon toimintaa sekä tapahtumia siihen on mahtunut. Monia isoja asioita on ollut mietittävänä ja kommentoitavana. Olemme saaneet lisäaikaa niin koululle kuin päiväkotiasiassakin aikalisän. Vesiosuuskunnan terveiset ovat hankkeen eteneminen pian meidän alueellamme ja tiedotustilaisuus on tulossa Hyvinkään veden asiakkaille. Ympäristöasioissa olemme järjestämässä yhdessä kaupungin ja Kytäjän kanssa keskustelutilaisuutta alkukeväästä. Kyläavustajamme on ollut oiva apu niin kyläläisille kuin Juhlatalollekin.
Tulevana vuonna järjestämme monenlaista toimintaa niin perinteistä kuin uuttakin. Kylä sydämellä -hanke tuo uusia tuulia ja kylät ja koulut -teema toteutuu käytännössä. Tervetuloa ideoimaan toimintaa niin kyläkahvilassa kuin kokouksessa tai toimintaan mukaan.
Vuosi sai arvoisensa päätöksen niin kylämme hienon joulujuhlan, kauniiden joululaulujen kuin upean itsenäisyysjuhlamme myötä. Kiitokset kaikille esiintyjille ja osallistujille. Kiitokset kaikille talkoolaisille ja erityisesti kerhojen vetäjille ja kahvilan hoitajille. Kiitos arvokkaasta työstä yhteisöllisyyden hyväksi.
Lämpimästi vuodesta kiittäen
Hyvää ja rauhallista joulua
Oikein hyvää tulevaa vuotta 2016
Kaukasten asukasyhdistys psta
Tiina Lesonen pj
Joulu tuo muutoksia kerhojen ja kyläkahvilan aikatauluihin. Alta näet, milloin mikäkin kerho kokoontuu tänä vuonna viimeisen kerran ja milloin ensimmäisen kerran tammikuussa:
Mahdolliset tiedustelut tarvikkeista ym. puh. 040 5894869 / Ritva (Kalliomäki)
Nyt on erinomainen aika siivota komerot ja kaapit ja kierrättää ylimääräiset tavarat. Kyläavustajamme Vuokko Åkerman on käytettävissä esimerkiksi juuri tällaiseen työhön ja muistathan, että myös joulusiivous lähestyy..
Vuokon saa kiinni ma–pe klo 8.00–16.00 puhelinnumerosta 044-5987910. Työaika sopimuksen mukaan, työtilaukset suoraan kyläavustajalta.
Palkka on 10 euroa tunti ja 44 snt/km, lähtöpaikkana Kaukasten Juhlatalo.
Helpota siis työtaakkaasi ja palkkaa Vuokko avuksi!
Hyvinkään seurakunnan kauneimmat joululaulut järjestetään Kaukasten Juhlatalolla sunnuntaina 13.12. klo 15. Tarjolla on mehua ja piparkakkuja. Tervetuloa!
Hyviä uutisia: Hyvinkää säästää kyläkoulunsa! Lue tarkempi uutinen 12.11. Aamupostista.
Kylän joulujuhla Kaukasten Juhlatalolla 10.12. klo 18, mukana Uudenkylän koulu, Kaukasten päiväkoti ja Kaukasten asukasyhdistys. Lämpimästi tervetuloa!
Lämpimästi tervetuloa Kaukasten Juhlatalolle Itsenäisyysjuhlaan 6.12. klo 16. Tilaisuudessa Kaukasten Katit -näytelmän ensi-ilta. Näytelmä on kerholaisten ideoima. Juhlapuhujana Aki Korpela ja seurakunnan tervehdyksen tuo Anne Blomqvist ja myös Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys tuo oman tervehdyksensä. Musiikista vastaavat koululaiset Heta (tuuba) ja Juho Åkerman (baritoni). Kakkukahvit.
Kiitos kaikille risutalkoisiin osallistuneille! Tässä tunnelmia talkoista:

Humanistinen ammattikorkeakoulu kehittää kylät ja koulut -hankkeen alla yhteistyötä kanssamme. Olemme lähteneet laatimaan heidän ja Kaukasten koulun sekä koulun vanhempienyhdistyksen kanssa yhdessä Kansalaisvaikuttamisen ajokorttia. Tässä kokeillaan käytännössä uuden vuonna 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman mukaisia monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Kaikki toimijat ovat siinä mukana ja yhdessä mietimme, miten osallistava kasvatus voi olla koulun arkipäivää tämän kylän lähtökohdista. Mukaan tulee niin historiaa kuin ympäristö- ja liikennekasvatustakin sekä yrittäjyyttä. Tavoitteena on, että oppilaat pääsevät kokeilemaan ajokortin osia jo ennen joulua.
Juhlatalon ympäristön risukasat siivotaan talkoovoimin traktoreihin ja kuljetetaan sovittuun varastointipaikkaan eli hallin pihaan. Kaikki ovat tervetulleita talkoisiin 7.11. klo 10. Tarjotaan syötävää ja juotavaa: laitetaan grilli kuumaksi + tarjolla on kahvia/teetä/mehua.
Olemme mukana hankkeessa, jossa lisätään kylien vetovoimaisuutta. Etelä-Suomesta mukana on vain muutama kylä ja tältä seudulta siihen on valikoitunut Kaukas. Toimimme yhdessä Laurea ammattikorkeakoulun kanssa ja aloituskokous on marraskuun alussa.
Vesiosuuskunnan tiedotustilaisuudessa toivottiin vielä muistuttamaan osuuskunnan yhteystiedoista, eli löydät tärkeimmät tiedot ja yhteyshenkilöt www.ritasjarvi.fi. Osuuskunnan vastuuhenkilöt vastaavat kaikkiin osuuskuntaan liittyviin kysymyksiin. Hyvinkään vesi vastaa kaupungin puolesta heidän toimialueensa kysymyksiin myös. Asukasyhdistys voi välittää tietoa eteenpäin. Tehtävänämme on olla tiedotuskanava ja tarjota mahdollisuuksia järjestää erilaisia vesiosuuskunnan tiedotusta edistäviä tilaisuuksia.
ma historia- ja perinnekerho klo 18.30 –
ti lasten liikuntakerho klo 18.30 – 19.30
ti asukasyhdistyksen kokous- ja palaveriaika klo 18 – 20.30
ke lasten näytelmäkerho klo 17 – 18.30
to kyläkahvila ja kirjasto klo 15 – 17
pe lasten kuvataidekerho 18.30 – 20 (loka-marraskuun) joulukuusta klo 15 – 16.30
su kiertoharjoittelutreenit klo 16.45 – 17.45
*lukupiiri erikseen sovittuna aikana seuraa Facebookia tai kysy
sähköpostilla
Oikein hyvää syksyä kaikille!
Kaukasten Juhlatalolla ja alueellamme tapahtuu:
PALVELUVERKKO
Hyvinkään sivistystoimen palveluverkkosuunnitelma on tulossa uudelleen käsittelyyn seuraavassa opetuslautakunnan kokouksessa 20.10.2015.
Palveluverkkosuunnitelma on säilynyt ennallaan sitten syksyn 2014. Aluettamme koskee mm. päiväkodin ja koulun kohtalo. Asukasyhdistys on ollut yhteydessä niin opetuslautakuntaan kuin kaupungin virkamiehiinkin. Olemme tehneet myös kirjallisen täydennyksen syyskuussa 2014 jättämäämme vastineeseen, jossa puolustamme haja-asutusalueen lasten oikeutta käydä lähialueensa kyläkoulussa/päiväkodissa.
VESIOSUUSKUNTA
Vesiosuuskunnan tiedotustilaisuudessa toivottiin vielä muistuttamaan osuuskunnan yhteystiedoista eli löydät tärkeimmät tiedot ja yhteyshenkilöt www.ritasjarvi.fi. Osuuskunnan vastuuhenkilöt vastaavat kaikkiin osuuskuntaan liittyviin kysymyksiin. Hyvinkään vesi vastaa kaupungin puolesta heidän toimialueensa kysymyksiin myös. Asukasyhdistys voi välittää tietoa eteenpäin. Tehtävänämme on olla tiedotuskanava ja tarjota mahdollisuuksia järjestää erilaisia vesiosuuskunnan tiedotusta edistäviä tilaisuuksia.
POLKUA LUONTOON
Hanke jatkuu edelleen vuosina 2016 – 2018. Hankkeelle on saatu lisärahoitusta ja Kaukasten jokialue on mukana luontopolkuhankkeessa. Se on osa EU:n leader-hanketta. Asiasta tiedotetaan kotisivuilla säännöllisesti, kun saamme lisäinfoa.
KETOSIRKKAHANKE
Toinen merkittävä luontohanke eli ketosirkkahanke etenee myös. Ketoa on rakennettu keväästä 2015 lähtien Kaukasten Juhlatalon kentän läheisyyteen. Hanke jatkuu taas keväällä. Sitä ennen risu- ja puukasat siivotaan sekä asukasyhdistyksen talkoovoimin traktoreihin ja kuljetetaan sovittuun varastointipaikkaan. Kaikki ovat tervetulleita talkoisiin 7.11. klo 10. Tarjotaan syötävää ja juotavaa.
TAPIONKALLION LOUHOSASIA
Teemme yhteistyötä Hyvinkään kaupungin ympäristökeskuksen kanssa ja he tiedottavat meitä asiasta säännöllisesti. Seuraavaksi tärkeäksi asiaksi tulee tietoimitus, joka ei ole ajankohtainen tämän vuoden puolella.
KYLIEN VETOVOIMAISUUS
Olemme mukana hankkeessa, jossa lisätään kylien vetovoimaisuutta. Etelä-Suomesta mukana on vain muutama kylä ja tältä seudulta siihen on valikoitunut Kaukas. Toimimme yhdessä Laurea ammattikorkeakoulun kanssa. Toiminta käynnistyy ensi vuoden puolella.
OSALLISTAVA KASVATUS- kylät ja koulu t- hanke
Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) kehittää kylät ja koulut -hankkeen alla yhteistyötä kanssamme. Olemme lähteneet laatimaan heidän ja Kaukasten koulun sekä koulun vanhempienyhdistyksen kanssa yhdessä Kansalaisvaikuttamisen ajokorttia. Tässä kokeillaan käytännössä uuden vuonna 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman mukaisia monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Kaikki toimijat ovat siinä mukana ja yhdessä mietimme, miten osallistava kasvatus voi olla koulun arkipäivää tämän kylän lähtökohdista. Mukaan tulee niin historiaa kuin ympäristö- ja liikennekasvatustakin sekä yrittäjyyttä. Tavoitteena on, että oppilaat pääsevät kokeilemaan ajokortin osia jo ennen joulua.
Seuraa siis aktiivisesti kotisivujamme!
TULOSSA
Aluepappimme Anne Blomqvist kyläkahvilassa 5.11. klo 15 – 17
Itsenäisyysjuhla Kaukasten Juhlatalolla 6.12. klo 16
Kylämme ja Uudenkylän koulun yhteiset joulujuhlat Kaukasten juhlatalolla 10.12. klo 18.30
Kauneimmat joululaulut Kaukasten Juhlatalolla 13.12. klo 15
Kylämme näytelmäkerholta on tulossa uusi näytelmä jo tämän vuoden puolella.
TOIMINTAA
ma historia- ja perinnekerho klo 18.30 –
ti lasten liikuntakerho klo 18.30 – 19.30
ti asy kokous- ja palaveriaika klo 18 – 20.30
ke lasten näytelmäkerho klo 17 – 18.30
to kyläkahvila ja kirjasto klo 15 – 17
pe lasten kuvataidekerho 18.30 – 20 (loka-marraskuun) joulukuusta klo 15 – 16.30 (10 e/krt)
su kiertoharjoittelutreenit klo 16.45 – 17.45 (maksaa 7 e / krt tai 60 e / 10 kertaa)
Hyvinkään opiston jumppa klo 18 – 19 (maksu opiston hinnaston mukaan)
*lukupiiri erikseen sovittuna aikana seuraa facebookia tai kysy sähköpostilla