Tällä hetkellä Juhlatalossa toimii aktiivisesti mm. liikuntakerho, historiakerho, käsityökerho, kyläkahvila ja kirjasto, perheliikunta, kuvataidekerho, kansalaisopiston jumppa ja muuta toimintaa, kuten yleisöluentoja, juhlia, tapahtumia, myyjäisiä jne. Viime vuonna talossa oli noin 4000 kävijää.
Hyvinkään kaupunki on esittänyt, että Kaukasten juhlatalo laitetaan pois kyläläisten käytöstä, koska asukasyhdistys ei suostu maksamaan kaupungin arvion mukaisia noin 8000 euron kustannuksia vuodessa siitä, että saamme järjestää siellä toimintaa talkoovoimin ja pitää rakennusta yllä. Kaupungin virkamiesten mukaan tila on ”tarpeeton ja toiminta hyödytöntä kaupungille”.
Ottakaa yhteyttä Hyvinkään päättäjiin ja ottakaa kantaa Juhlatalon puolesta!
Talo on kyläläisten kokoontumispaikkana tarpeellinen, toiminta siellä on elintärkeää kylän kannalta.
Viralta olisi pois pantava tällaiset virkamiehet, jotka arvostavat vain rahaa päätöksenteon kriteereinä eivätkä näe kuin kustannuksena kaiken sen, mikä ei ole kaupungin keskustaajamissa ! Kaukasissa ei toimi yhdetkään katuvalot tällä hetkellä vanuntie-jokipadontie-jokimaantie, onko tämä esimakua siitä, että koko kylä suljetaan??!! Veroja täällä maksetaan yhtälailla asuttiinpa maalla tai kaupungissa. Ei kuntalaisia voi kohdella eriarvoisesti ilman seuraamuksia virkamiehemme! Erotettava koko sakki.
TykkääTykkää